Syksyistä fiilistelyä!
Tänään oon yrittänyt useamman kerran mennä takapihalle ottamaan arskaa vp:n kunniaksi ja aina kun oon asettanut ruhoni aurinkotuoliin on mennyt pilveen. Vettä tulee taivaan täydeltä tälläkin hetkellä ja olo on jotenkin syksyn ajatuksissa. On tullut siivottua ja katsastettua hiukan vaatekaappien sisältöä siistimmiksi. Aamusta vielä sai avoautoilla kun kävin pyörähtämässä kaupungilla, niin makee keli oli! Intersportissa oli loppuunmyynti niin se kyllä houkutteli tämän tytön ostoksille ;) Muuta ei kuitenkaan jäänyt käteen kuin hienoakin hienompi pinkki pipo. Sen vuoksi varmaan aloinkin miettiä syksyä. Syksyltä mä odotan ehkä eniten sitä säännöllisyyttä mikä taas täyttää elämän. Odotan myös uusia haasteita joita todellakin tulee mulle tarjoutumaan kun siirryn poliklinikalle töihin. Oon aina innostunut kaikesta uudesta töissä ja hymyssä suin käyn uusiin haasteisiin :) Odotan myös juoksulenkkejä sekä kävelyä raittiissa ilmassa lämpimissä vaatteissa koiran kera. Myös luokkakokous-suunnitelmat alkaa jylläämään ja on mukavaa nähdä vanhoja tovereita piiiitkästä aikaa.
Salilla on musta parasta käydä just syksyllä koska silloin sinne voi mennä entistäkin paremmalla mielellä. Jos ulkona myrskyää ja on kolkkoa saa sisältä treenien merkeissä energiaa ja paljon! Oon meinannut josko järjestäis myös Partylitet kotosalla kaverin vetämänä, vähän niinkuin tyttöjen pikkujouluajattelun hengessä :)
Tällä viikolla olis taas luvassa häitä ja silloin annan ittelleni luvan syödä hyvää. Muuten aion pysyä viikon ruodussa. Salilta on ollut pakko pitää taukoa nyt viis päivää (!!) :( koska kuntosali siirtyy kokonaan uuteen paikkaan. Voi kun jo pian pääsis päästelemään höyryjä pihalle :D
Loppuun eräs ihana ajatus joka kuvastaa myös minun elämän ajatteluani.
Tärkeää elämässä on nöyryys ja intohimo. Minkä teetkin, tee takapuoli
savuten, syöksy siihen suorin vartaloin kahdella kierteellä, koska vain
siten lunastat itsekunnioituksesi.
Ja jos kaadut, nouse ylös, pane
heftaa polveen ja etene taas. Jos kaadut aina vain, ajattele, että
kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä, niin suoraan mahalleen ja
näköalapaikalle. Sillä autuaita ovat ne, jotka osaavat nauraa itselleen,
koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.
tiistai 31. heinäkuuta 2012
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
YÖVUORON JÄLKEISET PROMILLET
Huomenia päivää yövuoron jäljiltä kahden tunnin yöunien jälkeen. Puuh! Tulisin varmaan raivohulluksi jos en sais normaalisti nukuttua kunnolla yövukin jälkeen. Monille vanhemmille kollegoille tuntuu olevan tavallista että seuraava päivä yön jälkeen sujuu 3-4 h:n unilla mutta mulle ei. Oon kärttyisä, päätä särkee ja jomottaa ja lisäksi tuntuu kuin ois promillen kännissä, siinä kännin laskuvaiheessa ei suinkaan alkuhiprakassa jolloin ajatus parhaiten tuntuu itsestä luistavan. En meinannut muistaa ees puhelinnumeroani kun sitä eläinlääkärissä herättyäni "unilta" kysyttiin :D Ajomatkasta sinne muista paljon mitään, välillä säikähdin kyykäärmettä tiellä mutta en oo täysin varma vieläkään näinkö oikein koko käärmettäkään! Ihme etten unohtanut koiraani lääkäriin nukkumaan ja huristanut autolla matkaan :D
Tällä viikolla tuntuis olevan aika passelit työvuorot kun on luvassa vain kaksi klo 5:30 herätystä koko viikkoon. Hiukan harmittaa kun ois yhdet hyvät viikonlopun kestävät pippalot ja duunia koko viikonloppu, mutta noh, säästyypähän rahaa. Koiran pallienpoistoon jo ihan sievoinen summa menikin.
Oon kyllä tunnollinen nuori nainen kun sairastan aina vapaapäivilläni :/ Viime viikolla oli flunssa ja kuume, nyt vuorostaan kusitulehdus. Ihastuttavaa! Salille silti vähän halajaisin mutta tänään en voi lähteä kun täytyy olla tuon koissu- toipilaan vahtina kotosalla. Ens viikolla pääseekin jo treenaamaan upouusiin tiloihin kun kuntosali muuttaa, jes! Jospa nyt pystyis keskittyä enemmän niihin painoihinkin kuin vain hien pyyhkimiseen koko ajan treenin aikana kun ilmanvaihto toivon mukaan pelittää!
Huomenia päivää yövuoron jäljiltä kahden tunnin yöunien jälkeen. Puuh! Tulisin varmaan raivohulluksi jos en sais normaalisti nukuttua kunnolla yövukin jälkeen. Monille vanhemmille kollegoille tuntuu olevan tavallista että seuraava päivä yön jälkeen sujuu 3-4 h:n unilla mutta mulle ei. Oon kärttyisä, päätä särkee ja jomottaa ja lisäksi tuntuu kuin ois promillen kännissä, siinä kännin laskuvaiheessa ei suinkaan alkuhiprakassa jolloin ajatus parhaiten tuntuu itsestä luistavan. En meinannut muistaa ees puhelinnumeroani kun sitä eläinlääkärissä herättyäni "unilta" kysyttiin :D Ajomatkasta sinne muista paljon mitään, välillä säikähdin kyykäärmettä tiellä mutta en oo täysin varma vieläkään näinkö oikein koko käärmettäkään! Ihme etten unohtanut koiraani lääkäriin nukkumaan ja huristanut autolla matkaan :D
Tällä viikolla tuntuis olevan aika passelit työvuorot kun on luvassa vain kaksi klo 5:30 herätystä koko viikkoon. Hiukan harmittaa kun ois yhdet hyvät viikonlopun kestävät pippalot ja duunia koko viikonloppu, mutta noh, säästyypähän rahaa. Koiran pallienpoistoon jo ihan sievoinen summa menikin.
Oon kyllä tunnollinen nuori nainen kun sairastan aina vapaapäivilläni :/ Viime viikolla oli flunssa ja kuume, nyt vuorostaan kusitulehdus. Ihastuttavaa! Salille silti vähän halajaisin mutta tänään en voi lähteä kun täytyy olla tuon koissu- toipilaan vahtina kotosalla. Ens viikolla pääseekin jo treenaamaan upouusiin tiloihin kun kuntosali muuttaa, jes! Jospa nyt pystyis keskittyä enemmän niihin painoihinkin kuin vain hien pyyhkimiseen koko ajan treenin aikana kun ilmanvaihto toivon mukaan pelittää!
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Vois vaan nukkua koko ajan
No niin, tuohon jalkaprässi hehkutukseen loppuikin tämän viikon treenit koska oon ollut flunssan kourissa. Sairaslomapäivällä tässä, sillä eilen nousi kuumekin mitä mulle ei yleensä koskaan käy nuhan aikana. Toisaalta hyvä, niin flunssa usein silä tavalla nopeampaa helpottaakin. Eilen illalla en viittinyt enää itteäni ennen nukkumaan menoa dropata koska ajattelin että kuoleepahan pöpöt helpommin kun nukkuu vain kunnolla ja antaa kuumeen tehdä tehtävänsä. Unta piisaskin 11 h eikä tehnyt tiukkaakaan ;)
Tänään oon pitänyt iisin päivän. Kävin koiran kans koirapuistossa ja annoin sen juoksennella tunnin verran siellä, kun ei oikein viitti itte nyt repiä lenkin lomassa itteensä. Harmittaa kun treenit on jääneet välistä, mutta minkäs teet. Ainakaan sydänlihastulehdusta en mene hommaamaan sieltä itselleni, se on varma. Huomenna vois tehdä aamupäivällä kevyen treenin ellei kuume enää tänään nouse. Sitten ennättäis sunnuntaille vielä vetästä kolmannen treenipäivän tälle viikkoa. Se ei ois paha saavutus tautisena!
Tällä viikolla muistui mieleeni taas yksi niistä positiivisista puolista miksi lähdin vuoden vaihteen jälkeen koeajalla pois entisestä työstäni johon sain vakipaikan. Se kun työstä ei saanut palautetta. Oon aina ollut ihminen joka kaipaa joko positiivista tai negatiivista palautetta ja tykkää siitä että työpaikalla asioista puhutaan suoraan. Oli tsemppaavaa lukea lehdestä kuinka joku potilaamme oli kirjoittanut mielipidepalstalle että olemme ihania hoitajia, inhimillisiä. Hän antoi meidän porukalle kiitosta työstämme kohdata ihminen potilaana oikealla tavalla. Kyllä taas jaksaa kaikki turhatkin narinat kuunnella työelämässä potilaiden suusta kun aina sieltä joukosta löytyy ihmisiä jotka ymmärtävät että parhaamme teemme potilaiden hyväksi :) Viime aikoina oon saanut niin rutkasti myös henkilökohtaista positiivista palautetta työstäni että oon kasvanut iloa ja ylpeyttä ammattitaidostani varmaan metrin verran ;) Kuukauden sisällä oon saanut henkilökohtaisesti työpaikalleni saakka tuodun halauksen ja kiitoksen naiselta jonka miehen elvytin hoitajakaverini kanssa onnistuneesti, jotta hän sai muutaman lisäpäivän elämäänsä eteenpäin, olen saanut myös positiivista palautetta kasvotusten kokeneelta lääkäriltä etä teen tunnollisesti työni, lisäksi mieleeni muistuu yhden välillä hyvinkin kriittisen mummelin kuiskaus minulle: sinä olet sellainen sielukas hoitaja. Se mummo oikein mietti kuinka sanansa muotoili ja mun mielestä tuo asia oli kauniisti sanottu.
Jottei nyt ihan kehumiseksi menisis (perusluonne kun on suomalainen) niin onhan sitä välillä hermot kireälläkin ja joutuu tiukkaankin sävyyn sanoa asiat potilaille jotta ne menisivät perille. Mutta koskaan en ole tuntenut että olisin ketään loukannut. Ykskin mummo kerran sanoi kun miltein huusin sille topakasti huonon kuulon vuoksi että nyt kuule yksi asia kerrallaan, että onpas hyvä kun sanoit minulle noin :D
Radiossa (oisko ollut NRJ?) puhuttiin tällä viikolla siitä kuinka suomalaisten pitää aina kieltää olevansa hyvä jossain. Jos esimerkiksi joku kehuu sun ulkonäköä pitää aina sanoa jotain vähän alentavaa takas vastaukseksi. Mun mielestä on oikein ajatella että monista asioista saa olla ylpeä ja ne pitääkin lausua ääneen. Okei! Olen ylpeä saadessani tehdä sairaanhoitajan työtä, olen ylpeä 8 v kestäneestä parisuhteestani kaikkinen sen ylä ja alamäkineen, olen ylpeä viihtyisästä kodistani jonka olemme mieheni kanssa rakentaneet ympärillemme, olen ylpeä vanhemmistani ja sisaruksistani. Ei se väärin oo! Lisäks oon ylpeä että oon omanlaiseni näköinen nainen ja osaan olla rohkeati oma itteni ja vielä pirun hyvännäköinenkin ! No joo .. :D
No niin, tuohon jalkaprässi hehkutukseen loppuikin tämän viikon treenit koska oon ollut flunssan kourissa. Sairaslomapäivällä tässä, sillä eilen nousi kuumekin mitä mulle ei yleensä koskaan käy nuhan aikana. Toisaalta hyvä, niin flunssa usein silä tavalla nopeampaa helpottaakin. Eilen illalla en viittinyt enää itteäni ennen nukkumaan menoa dropata koska ajattelin että kuoleepahan pöpöt helpommin kun nukkuu vain kunnolla ja antaa kuumeen tehdä tehtävänsä. Unta piisaskin 11 h eikä tehnyt tiukkaakaan ;)
Tänään oon pitänyt iisin päivän. Kävin koiran kans koirapuistossa ja annoin sen juoksennella tunnin verran siellä, kun ei oikein viitti itte nyt repiä lenkin lomassa itteensä. Harmittaa kun treenit on jääneet välistä, mutta minkäs teet. Ainakaan sydänlihastulehdusta en mene hommaamaan sieltä itselleni, se on varma. Huomenna vois tehdä aamupäivällä kevyen treenin ellei kuume enää tänään nouse. Sitten ennättäis sunnuntaille vielä vetästä kolmannen treenipäivän tälle viikkoa. Se ei ois paha saavutus tautisena!
Tällä viikolla muistui mieleeni taas yksi niistä positiivisista puolista miksi lähdin vuoden vaihteen jälkeen koeajalla pois entisestä työstäni johon sain vakipaikan. Se kun työstä ei saanut palautetta. Oon aina ollut ihminen joka kaipaa joko positiivista tai negatiivista palautetta ja tykkää siitä että työpaikalla asioista puhutaan suoraan. Oli tsemppaavaa lukea lehdestä kuinka joku potilaamme oli kirjoittanut mielipidepalstalle että olemme ihania hoitajia, inhimillisiä. Hän antoi meidän porukalle kiitosta työstämme kohdata ihminen potilaana oikealla tavalla. Kyllä taas jaksaa kaikki turhatkin narinat kuunnella työelämässä potilaiden suusta kun aina sieltä joukosta löytyy ihmisiä jotka ymmärtävät että parhaamme teemme potilaiden hyväksi :) Viime aikoina oon saanut niin rutkasti myös henkilökohtaista positiivista palautetta työstäni että oon kasvanut iloa ja ylpeyttä ammattitaidostani varmaan metrin verran ;) Kuukauden sisällä oon saanut henkilökohtaisesti työpaikalleni saakka tuodun halauksen ja kiitoksen naiselta jonka miehen elvytin hoitajakaverini kanssa onnistuneesti, jotta hän sai muutaman lisäpäivän elämäänsä eteenpäin, olen saanut myös positiivista palautetta kasvotusten kokeneelta lääkäriltä etä teen tunnollisesti työni, lisäksi mieleeni muistuu yhden välillä hyvinkin kriittisen mummelin kuiskaus minulle: sinä olet sellainen sielukas hoitaja. Se mummo oikein mietti kuinka sanansa muotoili ja mun mielestä tuo asia oli kauniisti sanottu.
Jottei nyt ihan kehumiseksi menisis (perusluonne kun on suomalainen) niin onhan sitä välillä hermot kireälläkin ja joutuu tiukkaankin sävyyn sanoa asiat potilaille jotta ne menisivät perille. Mutta koskaan en ole tuntenut että olisin ketään loukannut. Ykskin mummo kerran sanoi kun miltein huusin sille topakasti huonon kuulon vuoksi että nyt kuule yksi asia kerrallaan, että onpas hyvä kun sanoit minulle noin :D
Radiossa (oisko ollut NRJ?) puhuttiin tällä viikolla siitä kuinka suomalaisten pitää aina kieltää olevansa hyvä jossain. Jos esimerkiksi joku kehuu sun ulkonäköä pitää aina sanoa jotain vähän alentavaa takas vastaukseksi. Mun mielestä on oikein ajatella että monista asioista saa olla ylpeä ja ne pitääkin lausua ääneen. Okei! Olen ylpeä saadessani tehdä sairaanhoitajan työtä, olen ylpeä 8 v kestäneestä parisuhteestani kaikkinen sen ylä ja alamäkineen, olen ylpeä viihtyisästä kodistani jonka olemme mieheni kanssa rakentaneet ympärillemme, olen ylpeä vanhemmistani ja sisaruksistani. Ei se väärin oo! Lisäks oon ylpeä että oon omanlaiseni näköinen nainen ja osaan olla rohkeati oma itteni ja vielä pirun hyvännäköinenkin ! No joo .. :D
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Voi suonenveto, miksi isket aina jalkaprässissä muistuttamaan olemassaolostasi!
Jostain syystä nämä salipäivitykset tapaa tulla näin jalkapäivinä. Johtuiskohan siitä että silloin on aina hyvä päästä hehkuttamaan, koska tykkään niin paljon tehdä jalkoja. Tänään taas super kova pumppi päällä jaloille koko ajan. Tai no, ekaks ajattelin että ei helvetti tästä tuu mitään. Tein reisikoukistajat 40 kg :lla ja siirryin sen jälkeen reisiojentajiin laitteessa johon ladoin kans 40 kg. Ei hemmetti, ei millään painoja liikkeelle. Siirsin 30 kiloon ja ei, ei vieläkään hievahdustakaan. Joku jätkä seuras mun toilailuja vierestä ja sanoi: "kannattais varmaan ottaa tuo tappi tuosta ylhäältä pois kun se lisää aina yhden 100 kg painoihin". Ups! Mistäs mä sen oisin voinut tietää. :D Ja sitten tuo saakelin suonenveto. Se iskee aina kesken hyvän sarjan vasemman jalan ukkovarpaaseen ja etuvarpaaseen. Ärsyttävää!
Joskus mietin kuinka mahtavaa vois olla reenata silmät kiinni laitteilla tai ainakin niin että ei tietäis yhtään itse millä painoilla tekee mitäkin sarjoja. Pään sisällä ajatuksilla on joskus turhan suuri vaikutus siihen mitä vauhtia tohtii painokiloja nostella. Joskus sitä vaan typeränä aattelee että en uskalla vielä koittaa suuremmilla painoilla kun vasta niin hetken oon tehnyt näillä... Vaikka täytyis pitää aina sellainen asenne mielessä että jumankauta mä oon kone!! :D
Viikonloppuna viettelin vapaita ja olin koko viikonlopun yksikseni kotona miekkosen reissatessa Itä-Suomessa. Lauantaina oli hemmottelupäivä... ruoalla! Ostin Makuunista ison kasan tuoreita irtokarkkeja. Voisin syödä niitä varmaan kilon eikä tekis tiukkaakaan. Siihen kylkeen yks kylmä Somersby ja avot! Nykyään huonoa omaa tuntoa tuollaisina "tankkauspäivinä" ei kestä kovinkaan kauaa koska tiedän että mun kroppa voi tuhat kertaa paremmin kun alan syömään taas säännöllisesti ja aika proteiinipainotteisesti siitä eteenpäin vierähtävät päivät. Oon koittanut iskostaa sen mieleeni, että ilman repsahdusta (korkeintaan kerran viikossa) ei pää pysy treeneissä tarpeeks hyvin mukana ja pidemmän päälle se on huono asia. Sitten kun repsahtaa karkkeihin niin ei se jääkään aivan vain siihen päivään!
Keskisellä tuli käytyä shoppailemassa ja melko pian se paikka oli taas jo kierreltynäkin. Huvittaa kävellä sinne sisään kun aina pikkutyttönä tuli pyöräiltyäkin kavereiden kanssa Tuuriin ja mentiin sisälle sinne Tavarapuolelle katselemaankin joskus vain. Ei paljon maailma tiennyt suuremmin Keskisen Vesasta. Sunnuntaina mua alkoi naurattamaan kun kuuntelin kahden mummon keskustelua jotka kulkivat mun eeltä Keskisen sisäänkäynnille: "Ei tuo Vesan talo nyt niin hieno ole, eihän.?" Eihän se mikään palatsi ole mutta jokainen ihminen joka väittää ettei haluais olla yhtä rikas puhuu kyllä valetta. ;)
Jostain syystä nämä salipäivitykset tapaa tulla näin jalkapäivinä. Johtuiskohan siitä että silloin on aina hyvä päästä hehkuttamaan, koska tykkään niin paljon tehdä jalkoja. Tänään taas super kova pumppi päällä jaloille koko ajan. Tai no, ekaks ajattelin että ei helvetti tästä tuu mitään. Tein reisikoukistajat 40 kg :lla ja siirryin sen jälkeen reisiojentajiin laitteessa johon ladoin kans 40 kg. Ei hemmetti, ei millään painoja liikkeelle. Siirsin 30 kiloon ja ei, ei vieläkään hievahdustakaan. Joku jätkä seuras mun toilailuja vierestä ja sanoi: "kannattais varmaan ottaa tuo tappi tuosta ylhäältä pois kun se lisää aina yhden 100 kg painoihin". Ups! Mistäs mä sen oisin voinut tietää. :D Ja sitten tuo saakelin suonenveto. Se iskee aina kesken hyvän sarjan vasemman jalan ukkovarpaaseen ja etuvarpaaseen. Ärsyttävää!
Joskus mietin kuinka mahtavaa vois olla reenata silmät kiinni laitteilla tai ainakin niin että ei tietäis yhtään itse millä painoilla tekee mitäkin sarjoja. Pään sisällä ajatuksilla on joskus turhan suuri vaikutus siihen mitä vauhtia tohtii painokiloja nostella. Joskus sitä vaan typeränä aattelee että en uskalla vielä koittaa suuremmilla painoilla kun vasta niin hetken oon tehnyt näillä... Vaikka täytyis pitää aina sellainen asenne mielessä että jumankauta mä oon kone!! :D
Viikonloppuna viettelin vapaita ja olin koko viikonlopun yksikseni kotona miekkosen reissatessa Itä-Suomessa. Lauantaina oli hemmottelupäivä... ruoalla! Ostin Makuunista ison kasan tuoreita irtokarkkeja. Voisin syödä niitä varmaan kilon eikä tekis tiukkaakaan. Siihen kylkeen yks kylmä Somersby ja avot! Nykyään huonoa omaa tuntoa tuollaisina "tankkauspäivinä" ei kestä kovinkaan kauaa koska tiedän että mun kroppa voi tuhat kertaa paremmin kun alan syömään taas säännöllisesti ja aika proteiinipainotteisesti siitä eteenpäin vierähtävät päivät. Oon koittanut iskostaa sen mieleeni, että ilman repsahdusta (korkeintaan kerran viikossa) ei pää pysy treeneissä tarpeeks hyvin mukana ja pidemmän päälle se on huono asia. Sitten kun repsahtaa karkkeihin niin ei se jääkään aivan vain siihen päivään!
Keskisellä tuli käytyä shoppailemassa ja melko pian se paikka oli taas jo kierreltynäkin. Huvittaa kävellä sinne sisään kun aina pikkutyttönä tuli pyöräiltyäkin kavereiden kanssa Tuuriin ja mentiin sisälle sinne Tavarapuolelle katselemaankin joskus vain. Ei paljon maailma tiennyt suuremmin Keskisen Vesasta. Sunnuntaina mua alkoi naurattamaan kun kuuntelin kahden mummon keskustelua jotka kulkivat mun eeltä Keskisen sisäänkäynnille: "Ei tuo Vesan talo nyt niin hieno ole, eihän.?" Eihän se mikään palatsi ole mutta jokainen ihminen joka väittää ettei haluais olla yhtä rikas puhuu kyllä valetta. ;)
SAATTOHOITOTAKUU HOITAJAN SYDÄMESSÄ
Aloin tänään työpaikalla miettiä että paskanmarjat kun kirjoitustani ei ole julkaistu alkukesästä Ilkassa, joten laitan sen tänne, jotta porukka heräisi miettimään asioita. :
Ilkan mielipide (26.4) Jaana Honka Peräseinäjoki,on hieno asia että saattohoidosta keskustellaan. Kirjoitan mielipiteeni sekä sairaanhoitajan, että viimeiseen matkaansa valmistuvan potilaan omaisen näkökulmasta. Hoitajana koin avartavana saada lukea ajatuksiasi saattohoidon kivunlievityksestä ja elämästäsi paksunsuolen syövän diagnoosin kanssa. Saattohoitokoulutukseen, jo hoitajaksi opiskellessa, tulisi panostaa reilusti enemmän. Mielestäni jokainen potilas on oma persoonansa, ainutlaatuinen. Jokainen omainen ajattelee lähestyvää lähimmäisen kuolemaa eri tavallansa.
Kivunlievitys on asia, joka hoitoalalla paljon puhuttaa, syystäkin. Hoitajana yritän aina ajaa tehokasta kivunlievitystä, sillä potilaan ollessa terminaalivaiheessa, ei hän aina osaa, kykene tai uskalla tuoda kipujaan julki. Silloin on hoitajan tehtävä aistia kivut potilaan eleistä, liikkeistä, ilmeistä. Kivunhoidossa on turha säännöstellä terminaalivaiheessa. Paikassa, jossa työskentelen hoidetaan potilaan kivut parhaalla mahdollisella tavalla ja asiaan tartutaan heti, kun kipuja ilmenee. On väärin, mikäli omainen joutuu toivomaan jatkuvasti lisää kipulääkitystä, sillä jokaisen hyvän lääkärin ja hoitajan tulisi tulisi tietää, milloin potilaan kipulääkitys ei ole riittävä. Kun siirrytään saattohoitoon niin hoidetaan kipuja, annetaan parasta mahdollista perushoivaa ja huolenpitoa, ollaan läsnä potilaan itsensä sekä omaisten kanssa ja kaiken tämän keskellä kunnioitetaan potilaan omaa tahtoa hoidon suhteen ensisijaisesti.
Luulenpa, että kukaan hoitaja ei jätä potilasta tai omaista yksin pelkojen kanssa. Ei ole olemassa yhtän väärää kysymystä hoidon suhteen saattohoidossa potilaan tai omaisen suusta hoitajalle. On tärkeää, että saat vastauksia kysymyksiisi ja sinua kuunnellaan. Omaiset kokevat tärkeänä tietää pieniäkin asioita. Itselleni riitti kun rakkaalla omaisellani oli hyvä, levollinen asento, lämmin peitto, riittävä kipulääkitys ja hänen suutaan kostutettiin. Ennenkaikkea se, että minulle suotiin mahdollisuus pitää häntä kädestä kiinni ja hoitaja oli tarvittaessa vain kuuntelevana korvana. On vain todella valitettavaa, että usein hoitoalalla kiire työtahdin suhteen johtaa siihen, että aikaa omaisille jää aivan liian vähän. Toivoisinkin, että jokainen saattohoidossa oleva ja heidän omaisensa ottaisivat hoitajaa hihasta kiinni, jos kokevat että läsnä ollaan oltu liian vähän. Vaikka hoitaja ei olisi konkreettisesti läsnä, he ovat sitä omaisten luona ajatuksin. Eteen tulee tilanteita, joista mainitsit kun kuolevalla ei ole ketään lähiomaisia. Kyseiset potilaat hoidetaan yhtä hyvin kuin muutkin, hoitohenkilökunnan etiikka ajaa tätä asiaa.
Itsekin omaisena olleena, olen kokenut sen tuskan tilanteessa, kun olo on väsynyt ja voimaton. Tuntuu että mitään et voi tehdä ollessasi rakkaimpasi lähellä vuoteella. Silloin auttaa ajatus, että jokaisen hyvän hoitajan sydämestä löytyy se paljon puhuttu saattohoitotakuu. Voit luottaa että aikanasi tulet saamaan hyvää kivunlievitystä. Saattohoitopäätös tuntuu aina lopulliselta, mutta muistetaan että elämä ei lopu sinä päivänä kun saattohoitopäätös tehdään. Viimeisestä elinajasta voi tehdä joko surullista ja lohdutonta tai täyttää päivät niillä ihanilla asioilla, jotka ovat potilaalle tärkeitä.
Ja muistetaan se, että toivo on se pieni höyhenpukuinen, joka istuu sielussa. Aina on pieni mahdollisuus ihmeelle.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Operaatio perseenmuokkaus osa 174...
Tänään oon ollut aktiivinen päivittelijä, tätä se loma teettää!
Oon niin ylpeä tämän päivän reenistä, että pitää tännekin vähän hehkuttaa. Annoin ittestäni jokaisen solun!
On muuten aika hauskaa kun tuolla salilla, jonne oon nyt siirtynyt treenailemaan, on melko erikoinen ilmanvaihto. Lämmittelylaitteilla tuulee katon rajasta niin että tukka on lähteä irti päästä ja toisella puolella salia ei käytännössä ole mitään ilmanvaihtoa. Pari liikettä oot tehnyt niin on jo olo kuin ois polttanut 1000kcal :D Toisella puolella salia sais olla tuulitakki päällä ja toisella puolella bikinit. Musta tuntuu että olisin vaihtanut lajini nykyään uinnin puolelle.... No joo se siitä. Siihen ohjelmaan joka sisälsi tehotreeniä pakara ja perseosastolle.
Mitään kiloja en ala tänne laittaa näkyviin, ainakaan vielä. Mun päivät vaihtelee niin paljon fiiliksen mukaan ettei siinä ees ois mitään järkeä että aina päivittäisin millä painoilla teen. Laitetaanko ne nyt toistaiseksi ylös vain sinne treenipäiväkirjaan.
- Lämmittelyt 10 min cross trainerilla
-jalkaprässi x4 sarjaa leveällä asennolla, jokainen toisto niin alas kuin menee
- reiden ojennus koneessa x3 sarjaa
- reiden koukistus koneessa x3 sarjaa
- jalkakyykkyä x4 sarjaa käsipainot mukana
- pakarat taljalaitteella x 3 sarjaa
- pohkeet prässissä x 4 sarjaa
- vatsat vatsarutistuskoneella x4 sarjaa
Tänään oon ollut aktiivinen päivittelijä, tätä se loma teettää!
Oon niin ylpeä tämän päivän reenistä, että pitää tännekin vähän hehkuttaa. Annoin ittestäni jokaisen solun!
On muuten aika hauskaa kun tuolla salilla, jonne oon nyt siirtynyt treenailemaan, on melko erikoinen ilmanvaihto. Lämmittelylaitteilla tuulee katon rajasta niin että tukka on lähteä irti päästä ja toisella puolella salia ei käytännössä ole mitään ilmanvaihtoa. Pari liikettä oot tehnyt niin on jo olo kuin ois polttanut 1000kcal :D Toisella puolella salia sais olla tuulitakki päällä ja toisella puolella bikinit. Musta tuntuu että olisin vaihtanut lajini nykyään uinnin puolelle.... No joo se siitä. Siihen ohjelmaan joka sisälsi tehotreeniä pakara ja perseosastolle.
Mitään kiloja en ala tänne laittaa näkyviin, ainakaan vielä. Mun päivät vaihtelee niin paljon fiiliksen mukaan ettei siinä ees ois mitään järkeä että aina päivittäisin millä painoilla teen. Laitetaanko ne nyt toistaiseksi ylös vain sinne treenipäiväkirjaan.
- Lämmittelyt 10 min cross trainerilla
-jalkaprässi x4 sarjaa leveällä asennolla, jokainen toisto niin alas kuin menee
- reiden ojennus koneessa x3 sarjaa
- reiden koukistus koneessa x3 sarjaa
- jalkakyykkyä x4 sarjaa käsipainot mukana
- pakarat taljalaitteella x 3 sarjaa
- pohkeet prässissä x 4 sarjaa
- vatsat vatsarutistuskoneella x4 sarjaa
Morjensta pöytään
Olo on edelleen hieman nuutunut viikonlopun rientojen jäljiltä. Viime viikolla juhlin synttäreitäni pienimuotoisesti, vietin aikaa äidin ja sisarusten parissa ja terästin muistoja lapsuuden ystävien kesken ystävän polttarien merkeissä mökillä.
Musta tuntui kamalalta täyttää 27 v. Varmaan siitä lähtien kun oon täyttänyt 25v mieleeni painuu vähän väliä että kun oon 30, haluan olla saavuttanut elämässäni jo jotain suurempaa. Se mitä se suurempi on , en tiedä ja se siinä ajatuksessa varmaan ahdistaakin. Menin normaalisti aamuvuoroon synttäripäivänäni pohdiskellen että kenellekään en mainitse että täytän vuosia. Ensimmäinen minuutti töissä niin yökkö onnitteli suurimman osan kuullen. Oli kattonut fasesta että täytän vuosia. Siinähän se sitten olikin.... Äiti mulle joskus sanoi että kun se täytti 30 v oli se kriisin aikaa mutta kun on täyttänyt 40 v on se kuulemma ollut elämän parasta aikaa. Toivon mukaan pitää paikkaansa :) Huomasin synttäripäivänä mukamas ryppyjäkin kasvoillani! Luultavasti ne on siinä olleet jo tovin aiemminkin mutta sinä päivänä niitä tsiikaili tarkemmin ;) On siinä hyviäkin puolia että ikää tulee lisää. Tulee jotenkin koko ajan itsevarmemmaksi ihmisenä eikä enää hetkahda niin pienistä. On oppinut entistä enemmän arvostamaan elämän perusasioita, hyviä ystäviä, perhettä, rakkautta ja terveyttä.
Lauantai oli yks elämäni muistorikkaimmista päivistä kun mietitään kekkereitä joita on tullut ystävien kanssa vietettyä. Juhlittiin kaverin polttareita mökkeillen Lehtimäellä. Parisenkymmentä naista ja yksi mies, siinä oli meidän kokoonpano. Paljua, morsiusleikkejä, saunomista, kuplivaa ja rikkaita keskusteluja sekä paikallinen Ränkirock -12. Kyllä ne estot vaan kaikkoaa kun juhlii lapsuudentovereiden kanssa. Normaalisti otan 4-6 siideriä KOKO illan aikana ja nyt otin varmaan kahdeksan pohjalle, siihen sitten automatkalla rokkailemaan hömpsyjä minttuviinasta ja 40 prosenttisesta likööristä (huom! en juo likööriä koskaan..) mökille takaspäästessä vähän taas kirkkaita ja klo 5 juotiin vielä 38 asteisessa paljussa viimesiä skumppia lasin pohjalta. Oikea meininki sanon mä! Hauskinta ja ihmeellisintä kaikessa oli se, että ei tarttenut käydä juttelemassa pöntön hengen kanssa vaan aamulla pakkas vielä vain hymyilyttämään kun nousin parin tunnin yöunien jälkeen ylös sängystä. Mistäköhän lie johtui... ;) Mistäköhän krapulat johtuu. Ei ne ainakaan oo verrannollisia siihen mitä lajia ja kuinka paljon ottaa.
Oli virkistävää nähdä ystäviä, joiden näkemisestä on kulunut turhan pitkä aika! Yläasteen oltiin mun kaverin Mathildan kanssa kuin paita ja perse. Se asuu nyt Etelä-Suomessa ja nähdään tosi harvoin. Mutta ihana asia että aina kun nähdään muistan jälleen pikapuolin sen miksi se nainen on ollut aikanaan mun paras ystäväni. Meillä on paljon samanlaisia elämän arvoja jotka yhdistävät. Molemmilla on tavotteita ja intohimoa mitä tulee urheilemiseen. Molemmat ollaan aidosti omia itseämme ja jo nuorempana meitä yhdisti asenne muita ihmisiä kohtaan, ei kannata koskaa välittää mitä muut ajattelevat vaan olla aito, oma itsensä. Naureskeltiin kun muisteltiin millaisia rankkiksia ollaan oltu teinivuosina. Matella oli irokeesi ja mulla hopparin vaatteet. Joskus nuorempana olin sanonut sisaruksilleni että kun mut haudataan niin haudatkaa mut sitten lökäreissä. :D Tuota en muista itsekään, mutta esimerkiksi siskoni muistuttaa minua siitä aika ajoin ja on luvannut toteuttaa hartaimman toiveeni, voi luoja!!
Maten kanssa väännettiin kättä ja oli se sen arvoista. Mutta voin sanoa että en ala enää nyrkkeilijän kanssa vääntämään, jumankauta vielä eilenkin illalla sivelin feldeniä oikeaan ranteeseeni kun piti pistää niin kovaa vastaan sille naiselle. Sehän sen voitti, mutta oli tiukka skapa. Olin kuulemma melkoinen vastus. Toinen on lähdössä Tanskaan nyrkkeilemään ja meikätyttö se tahtoo vääntää kättä, jeah right!
Mulla on nyt "loma". Tai siis kuuden päivän vapaat töistä joista puolet on nyt pidettynä. Niitäkin "anoin" sähköpostilla johon tapani mukaan kirjoitin listantekijälle asiat aivan suoraan. Tämän päivän aion pyhittää kuntosalille ja uusille jalkaliikkeille joita bongasin yhdestä naisten fitness lehdestä. On aika saada tämä arse vihdoin kunnolla kinteytymään ja mikä oliskaan parempaa tekemistä sadepäivänä.
Voin sanoa että tekis mieli hirttää jokainen ihminen palleistaan työmaalla jonka kuulee surkuttelevan sanaa loma. Herranjumala, olkaa nyt ihmiset tyytyväisiä että saatte nollata pääkopastanne kaikki työasiat moneksi viikoksi sataa silloin tai sitten ei, olkoon silloin toukokuu tai elokuu, kunhan vain saatte viettää palkallista lomaa. Eräät painaa duunia putkeen kymmentä kesää töissä eivätkä valita. Ens kesänä mullakin on eka palkallinen kunnon kesäloma ja silloin mä oon se joka hehkuttaa fasessa että än, yy, tee, nyt, lomalle lomps!
;D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)