Kuulumisia viikonlopun keskeltä :) Tovi sitten istahdin kotisohvalle päivän päätteeksi. Kävin koissulin kanssa 40 min lenkillä ja testasin ekaa kertaa puhelimen Sport Trackeria, joka oli muuten ihan oiva kapistus. Mielenkiintoista seurata tehtyjen lenkkien pituuksia. Keskinopeus näytti nyt olevan 6.6 km/h, joka sattuu olemaan tismalleen sama nopeus millä usein juoksumatolla löntöstelen. Saa jotain uutta mielenkiintoa noihin välillä hieman tympeisiinkin koiran kanssa lenkkeilyihin.
Vitsit musta tuntuu että oon syönyt ihan sikana tänä viikonloppuna. Periaatteessa oon syönyt normimäärän, mitä hiilaritankkauspäivänä muutenkin oisin syönyt. Noo, jos suoraan sanotaan niin överiks on mennyt.
Mutta kun tuli aloitettua korotetuilla hiilareilla jo eilen illalla Amarillon antimilla. Oltiin istumassa iltaa Piritan, Niinan ja Päivin kanssa ja oli kyllä taas voimaannuttava tapaaminen :) Hyvien ystävien kanssa tunnit tuntuvat lähinnä minuuteilta. Puolet ajasta mollatiin toinen toistamme ja naurettiin toistemme kustannuksella.
Iltaa ois voinut jatkaa pidemmällekin, mutta useimmilla meistä on kuitenkin ne tenavatkin ketkä kotosalla odottavat. Ei meinaa vieläkään ymmärtää että ollaan kohta kolmikymppisiä, huh heijakkaa!
Niin.. siis taas siihen iänikuiseen syömiseen. Mun lemppariaihe :D Amarillossa Crunchy Chicken Amazone setti (alta 1kg.. ) Tänään aamusta puuro maitoon höystettynä mansikoilla, raejuustolla ja mehukeitolla, siihen kylkeen porkkanasämpylää täytteillä sekä kahvi ja vanukas. Eikä siinä vielä kaikki, todellakaan.. Sofian valmistujaisissa/bikinifitnessurakka kemuissa tuli otettua kaks lautasellista makeaa ja seuralaiseks pala kinkkupiirakkaa. Napa kiittää jälleen. Uh. Toivon mukaan myös valmentaja ens viikolla.
Tänään tapahtui jännä juttu kaupungilla. Olin ostamassa kaverille lahjaa ja aattelin nopsaan kävästä H & M: ssä vaikkakin yritän olla kannattamatta kyseisen kaupan tuotteita periaatesyistä. Olin jo lähdössä ovilla poispäin kunnes huomio kiinnittyi kevään uutuus farkkushortseihin. Valtas se tuttu tunne ja ääni sisällä sanoi : kävele äkkiä, kukaan ei halua nähdä sun läskijalkojas. Kuitenkin otin ne valkoiset farkkushortsit käteen ja menin sovittamaan pelon sekaisin tuntein, mietin kuinka tyhmä oon kun taas sovitan shortseja ja tuun pettymään itseeni. Kiskoin kokoa 36 olevat pöksyt jalkaani ja pyllistin peiliin. Jumankauta: onko tuo mun perse. Katsoin vielä toisenkin kerran ja hymyilin. Kiitos valmentaja että olet olemassa jokin sanoi sisälläni :D Aivan meinasin alkaa itkemään. Niin iloinen olin kun näin jalkani ja perseeni enkä erottanut selluliittia peilikuvasta. Mitä mulle on tapahtunut! Ihanaa! Toki kropassa on paljon paaaaljon tekemistä fitnesskuntoon mutta tää on ihan parasta, se että saa olla itsestään ylpeä kun tietää kuinka tosissaan tekee työtä. Koskaan en oo omannut kroppaa joka pysyis kuosissa ilman liikuntaa. Koskaan en oo omannut hoikkia sääriä. Mutta ei sen niin tartte mennäkään. Mielummin omaan lihaksikkaat jalat ja hyvät pohkeet kuin mitkään hongankolistajan jalat.
Oon kyllä tosi ylpeä ystävästäni, jonka kemuilla tänään käytiin. Ja aidosti iloinen että hän on saanut viikon syödä hyväskää, sillä tuo mimmi teki melkoisen urakan jotta pääsi Fitness Classicin lavalle.
Oon jutellut alan ihmisten kanssa jonkinverran ja yhä enemmän oon tullut siihen tulokseen että mulla on paras mahdollinen valmentaja. Aina oon ollut elämässäni vaativa mua "ylempiä" ihmisiä kohtaan. Halunnut päästä parhaimpien mahdollisten opettajien oppiin, olla hyvien ja osaavien esimiesten alaisena ja nyt sen oon todennut: mulla on käynyt onni myös valmennussuhteessa. Tärkeämpänä koen sen että valmentajalta saa rehdin ja rehellisen, luotettavan mielipiteen kunnosta ja asianmukaiset, käytännönläheiset vinkit kehittymiseen ilman turhia vippaskonsteja. Tärkeää on myös että vastaukset mieltä askarruttaviin kysymyksiin tulee valmentajalta nopeaan, ja että tunnet ettet oo vain yksi joka kulkee hänen mukanaan massassa valmennuksissa. Vaan että oot oma ittes ja omanlaises kehityksen kanssa. Myös se on tärkeää että ollaan tukena prosessissa ja ymmärretään myös tämän asian henkistä puolta.
Sportlifen tiimiläisillä ois ollut tänään koko päivä yhteistä ohjelmaa Tampereella, mutta en viitsinyt lähteä kun ajamista on niin paljon sillä ylihuomenna hurautan sinne junalla ja keskiviikkona tapaan Mattia. Jee!
On kauhee ikävä myös äitiä ja pikkusiskoa ja veljiä. Äidin luokse meen yökylään ja siskoa nään, on jo aikakin. Meidän koirakin kaipaa siskoa ja sen koiraa. Aina kun ollaan lenkillä se meinaa kurvata niiden porraspäähän ja kattoo mua anelevin silmin :/
Tänään tein salilla takareidet ja vatsat lisäpainoin. Reeni kulki hyvin, mutta ois voinut jättää ruokailuun enemmän väliä. Pakon sanelemana piti mennä reenaamaan jo 1,5 h isosta aamupalasta ja jalkaprässissä etenkin nous vielä sämpylät kurkun päähän. Ei mun juttu.
Hah! Viime viikolla oli salilla yks niin outo tyyppi että sillä ei kyllä ollut todellakaan kaikki muumit laaksossa. Yleensä en niinkään kiinnitä huomiota kanssa treenaajiin, mutta tuo tyyppi oli jotain todella outoa. Hankalaa oli katsella vierestä kun toinen repi itteään pikku hiljaa pyörätuolikuntoon. Jumaleissöns mitkä ärjymiset vatsapenkissä, selkänotkolla vedetään hiki lentäen lähemmäs sataa toistoa jotka satavarmana tuntuivat ihan muualla kuin vatsoissa. Siitä sitten sukkelaan ylätaljalaitteelle joka sekin aivan päin helvettiä, täysillä riuhtoen niin kummallisessa kulmassa että se oli sen jätkän joku aivan oma variaatio. Samaa rataa jatkui liikkeestä ja laitteesta toiseen. Kunnon cross fit kierros ... antakee mun kaikki kestää!
Poikaystävä laitto mun kaunokaisen kesää odottelemaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti