VIIKOSSA ON SEITSEMÄN PÄIVÄÄ.
           JA JOKUPÄIVÄ EI OLE YKSI NIISTÄ. 

Törmäsin kyseiseen englanninkieliseen lausahdukseen erästä nettisivustoa selaillessani. Juuri näinhän se asia on. 
Mitä kuuluu vuoden loppuun. Iloisempia asioita jo! Tässä alkaa olla flunssa selätettynä ja elämä jälleen hymyilee entistä hienompana kun treenit alkaa kulkea entiseen malliin. Kyllä vain voikin kunnon flunssa viedä tyypistä mehut kunnolla. Ennen flunssan alkamista ja etenkin sen jälkeen. Varmaan joku kaks viikkoa huomas reenatessa ettei kykene aivan loppuun sarjoja viemään vain täytyy kuunnella tarkoin kehoaan. Sarjapituuksista puhumattakaan, huoh. Mutta yritän olla ressaamatta, sitä tekee parhaimpansa ja terveyttä on kuitenkin aina ensisijaisesti kuunneltava. Kohtuu hyvin  kuitenkin saanut ittestään irti jumpalle mentyä vaikkakin puoliteholla kun "flunssaviikollakin" kävin vetäsees parempivointisena kahdet treenit. Tänään tosin jo huomas että sarjaenkat parissa jalkaliikkeessä paukkui yli, jee!

Mutta yks asia on josta on hieman suru puserossa. Oon rakastunut viime ajat maastavetoon koska mielestäni tekniikkani siinä on parantunut suuresti. Niin hitto vie enhän sitä pystykään enään tällä hetkellä tehdä ollenkaan. 
Viikko ennen joulua kaaduin pääkallokelillä lenkillä ollessani pururadalla jäiseen alamäkeen oikealle pakaralleni, ottaen oikealla kädellä maahan vastaan. Oli niin kova tärähdys että edelleen oikealla puolella alaselkää tuntuu ja pahasti. Nytkin kun vain istun ja kirjoitan tunnen sen pienen poltteen koko ajan siellä olevan. Fiksuna tyttönä sitten kun menin tekemään selkäreenipäivää kaks vuorokautta kaatumisen jälkeen salille, kun ei toki silloin vielä niin tuo jumi tuntunut olemassaolevan. Peruslämmittelyt juoksumatolla, venyttelyt kevyesti ja sitten maastavetotangon pariin. 45 kg tankoon jolla normisti menee kevyesti n 15 toistoa. Eipä mennyt tuolla kertaa. Voin sanoa että tuntui! Yks toisto, alaselkään ottaa voi saatana. Ei auta tehdä kuin toinen toisto (=lue liikaa katseita, ei kehda tähän jättää :D ) 
Ja se meni repimällä ja sattuen selkään. Siihen jäi vedot. Siirryin tekemään koko reenin ajaksi rintaa ja haukkareita. Totesin sen viisaammaksi. Mutta liian myöhään. Tuloksena se että nyt ei ole kärsinyt tehdä juuri minkäälaisia variaatioita selkäliikkeistä. Oon kokeillut lämpökauratyynyä, ekstravenyttelyitä, lepoa ja ice poweria. Ei apua. Vitjat ja kun selkä mulla on vielä kaikista huonoimmin kehittynyt ja sitä oli tarkoituksena tehostella ennen siirtymistä seuraavaan harjoitusohjelmaan. Hyvä Katja hyvä!
Ei siinä, mä oon sitten selätön nainen varustettuna hirveillä hauiksilla lavalla syksyllä :D phah! 
Ehkä oon tyhmä mutta huomenna teen omia liikkeitäni selälle jotka ei kuulu tällä hetkellä ohjelmaani, esim. leuanvedot eri variaatioin ja tunnustelen luistaako yhtään. Toivottavasti ei tekis kipeää. Jos tekee niin ei auta kuin taas lepuutella sitä... 

Joulun aika meni leppoisasti, vaikkakin päivystys oli joulupäiväillan ammuttu täyteen. Ihmiset oli oikeesti kyllä kipeitä, eihän siellä muuten kukaan jaksais joulupäivänä odotella. Kuitenkin olo on levännyt kun sai olla aaton avokin perheen parissa ja ei ollut kiirus mihinkään :) Parasta oli tietty yhdessäolo, mutta myös se ruoka. Appiukon valmistama joulukinkku on super hyvää! Kuitenkin tuli syötyä varmaan vähiten jouluruokia ja karkkia mitä mikään joulu tähän mennessä. Johtuu varmaan siitäkin että tein periaatepäätöksen että kotona ei sitten aaton jälkeen paistella enään laatikoita. Yks suursyöntipäivä saaneen riittää ja sit takas ruotuun. Silloin paluu normiateroihin on muutenkin helpompaa ettei jää mässäilyt päälle. Oon tyytyväinen omaan itsekuriini. Tälläistä tahdonvoimaa ei oo tältä tytöltä aiemmin löytynyt! Meinasin ostaa tänään alesuklaata jemmaan mutta en tohtinutkaan. Parempi ettei sitä suklaata vaan yksinkertaisesti oo jemmassa!

Alemyynnille suuntasin välittömästi tapaninpäivän jälkeen sillä oon lopen kyllästynyt näihin liukkaisiin keleihin ja lenkkeilyyn kun pitää keskittyä siihen pysyäkö pystyssä vaiko ei. Nuo jääpiikkikengät on sikakalliita ja huomasin tarjouksen jossa ko. kengät lähti puoleen hintaan. Joten vola, tässäpä ne! Oon tosi tyytyväinen ostokseeni. Ainut vaan että nyt onkin sit ollut joulun jälkeen ihan sula maa. Ihime! :D

  Muistakaahan yks asia. Jos jokin ei haasta sinua, se ei muuta sinua!
Ääässi irti sohvasta eikä enään surkeita tekosyitä ! Ihanaa, päivätkin pitenee jo, nautinnollista vuodenvaihdetta toivotellen! 

 

 

PITKÄ SYKSY

Siltä tämä on tuntunut. Eikö syksy lopu ikinä. Koska loskan ja paskan sataminen loppuu ja koska tämä väsy antaa periksi. Siinäpä perinpohjaiset ajatukset parin viikon fiiliksistä. Yleensä ottaen olen pitänyt itseäni positiivisena ihmisenä mutta pakko myöntää, nyt on meikäläiselle kyllä jaettu sangen paskat kortit kun miettii syksyä vuosimallia 2013. Kuraa on tullut joka suunnalta kaatamalla niskaan. Henkinen puoli on ollut kovilla perhepiirin tragedioiden vuoksi, mutta eteenpäin mennään koko kööri ja varmasti entistä vahvempina. Niitä asioita en halua tänne tarkemmin eritellä, riittää että on pysynyt järjissään kaiken keskellä ja rakkaimmille ihmisille kyseisistä asioista on pystynyt puhumaan ja niitä läpikäymään. 

Pari viikkoa sitten mietin miksi koko ajan väsyttää. Kunnes vihdoin myönsin itselleni. Jotkin asiat vain ovat rankkoja ja ei ole väärin myöntää että pää ei aina pysy kaikenmaailman menoissa mukana. Silti ei saisi koskaan unohtaa sitä mikä oikeasti on ja mitä asioita elämässä arvostaa ja pitäisi kaiken hullun myllyn keskellä osata pitää kiinni unelmistaan ja tavoitella niitä määrätietoisesti. Ensin luulin että olen fyysisesti kovista reeneistä väsynyt. Kunnen tajusin että olen ollut henkisesti niin poikki että aivosoluni eivät jaksaneet keskittyä reenaamiseen. On paljon muutakin tärkeämpää mietittävää.

Reipas viikko sitten se iski tajuntaani. Kaikki ei ole tämän urheilun saralla pelkkää mahtavaa ylämäkeä. Kun paskaa kaatuu niskaan sitä tulee olan takaa ja ne murheet on vain selätettävä. Onneksi minulla on maailman ihanin valmentaja, joka ymmärtää ajatukseni ja tukee tilanteessa kuin tilanteessa. Kuvitelkaa. Vaikka sanoin hänelle että haluan heittää ruokavaaàn seinään ja ei voisi vähempää napata treenata ja ajatuskin reeneistä ahdistaa, tsemppaa hän minua toteamalla. Nyt pidät viikon pakkolepoa reeneistä ja syöt terveellisesti, mitään kuitenkaan punnitsematta. Jos vielä ahdistaa, pidä toinenkin viikko. 

Ahdistus alkaa laantumaan ja tänään menin tekemään uudelle salilleni ekan reenin 1,5 viikkoon, vuorossa oli selkä ja vatsat. Ja olen ollut sen jälkeen tarmoa täynnä. Kappas kun ei ole väsyttänyt yhtään ja ajatuskin tuntuu paremmin juoksevan. Liikunta. Sitä joko vihaa tai rakastaa. Välillä ei kylläkään pysty valitettavasti erottamaan kumpi tunne on päällimmäisenä mielessä. Jos siltä tuntuu, onkin kullanarvoista omata yhtä ihana valkku kun meikäläisellä on. Ihminen joka kaikesta huolimatta sanoo sinulle: Elämästä pitää nauttia. Tärkeintä on oma halusi ja se mistä sinä saat nautintoa, ei tuttavien tai ympärillä elävien ihmisten odotukset. Hän myös lupasi tukea minua minkä päätöksen sitten ikinä kisojen suhteen teenkin. 

Olen puntaroinut henkisen kuorman käydessä hieman turhan suureksi sitä, mitä tällä kisahaaveella todella haluan todistaa. Ja tullut siihen ajatukseen että en halua todistella muille yhtikäs mitään. Ihan sama kuinka moni tietää että fitness on mun juttu. Aina vaan tuntuis paremmalta että niinkään moni ei siitä tietäisi. Tämä on mun unelmani ja sydämessäni haluan olla ykkönen siellä lavalla ja haluan näyttää itselleni miten mahtavaa työntekoon urheilun saralla pystyn. Kuinka mihin vain pystyy kun on vahva ja uskoo itseensä. Sen vuoksi tähtäimeni pysyy edelleen kohti SM lavaa. Ei jotta näyttäisin hyvältä ja saisin mahdollisesti fanejakin. Ei siksi, vaan siksi että joskus voin muistella kuinka vahva ja kova tyyppi olinkaan kun antauduin elämässäni jollekin asialle 110 prossaa lasissa. 

Viimeset pari viikkoa on ollut henkisen kasvun paikkaa. Oon katsonut itseäni peilistä ja kysynyt miltein päivittäin onko musta tähän. Mitä jos tuun kisoissa viimeiseksi tai viimeistelyt ei onnistu. Kaikki vaan nauraa mut pihalle lavalta ja lehdet kirjoittaa paskaa ja haukkuu. Onnistunko ikinä tavoitteessani vain vajaan kahden vuoden kovalla treenillä kun monikin alan huipuista on treenannut vuosia kyseistä lajia. Aivan sama. Satalasissa mennään, tuli eteen mitä tuli. Mikä ei hieman elämässä pelota, ei varmisti myös opetakaan.

Poliklinikalla oli yksi mummo, 91 v hoidettavana kämmenen alueen palkeenkieli haavan vuoksi. Oli ottanut hoivakodissa vähän lähtöä rollaattorilla ja kaatunut sillä kumoon lyöden oikean kämmenensä rollaattorin nupin reunaan. Lääkäriä siinä odoteltiin paikalle ja mummeli tyytyväisenä makoili pedillä haavan putsauksen ja puuduttelun jälkeen. Siitä haavasta tuli kaunis, vain kuusi kappaletta tikkejä. Vanhan mummon iho oli kuin silkkipaperia, hentoista ja niin paljon elämää nähnyttä. Kun lääkäri kertoi ompelun olevan valmis virnisti mummo ja oli hetken hiljaa. Sitten tokaisten: "Kaikkea pitää joskus kokeilla". Räjähdimme kaikki kolme nauruun. 
En ihmettele miksi tuo mummo oli niin hienosti edelleen kiinni elämässä.
Kuinka mahtava asenne elämään, tuolla pärjää pitkälle. Musta tuli sen fani.

Halauksia Milla, äiti, iskä, Ossi, Miska !
Iso hali myös Sami, Sofia ja Mari!

 Kerrankin kuva perussetistäni eikä pelkästään tankkauspäivän eväistä, kielen mennessään vievää ruokaa: kanakastiketta uncle bensissä sekä kookosöljyssä plus Basmati ja Jasmin riisiä

Valmistautumista meikkauskurssille

SIIRTO PÄÄN SISÄLLÄKIN TALVIAIKAAN

Heippa vain. Oikeastaan ihmeellisempiä ei elämään kuulu. Töitä tullut paiskittua viime viikot ihan mukavalla tahdilla ja sitä yrittää taistella kaamosväsymystä vastaan keksimällä kaikkea muuta kuin katselua pihalle tuonne pimeyteen jota sitähän tulee riiiiiitttäämäään. Syksy on ihan mukavaa aikaa lenkkeilyn kannalta mutta onneksi se ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika vuodesta. Paljon mukavempaa ois kun ei tarttis pestä päivittäin koirien tassuja suihkussa, kantaa rapaa sisälle ja taas vähän moppailla.

Asunto on kyllä pysynyt viime viikot suhteellisen siistinä, sillä meillä jyllää asuntoesittelyt joista ehkä kerron lisää sitten tuonnempana mikäli jotain kertomisen arvoista tulee vastaan. Tehokasta sillain ettei tartte juurikaan joulusiivoja murehtia kun ei itseasiassa edes tiedä varmaksi missä joulunsa tulee viettämään, heh.

Tämän blogini kuviksi valitsin kuvan meidän narttukoiran yhdestä pennusta joka tunki syliini kahdeksan viikkoisena katsoen minua: ota minut! Lisäksi kuva Pokasta joka matkusti maminsa kanssa Tampereelle viime viikonloppuna ja oli tosi reipas poika. Kuva eväistäni taas yhtenä niistä lukuisista tankkauspäivistä sekä vähän valmisteluja asuntonäyttöä varten. Viimeisenä muttei vähäisempänä otos uudesta Sportlifen tiimipaidasta jotka meille tiimiläisille viikonloppuna tapaamisessa Tampereelle jaettiin. On kyllä käytännöllinen treeneissä ja hieno muutenkin. Niin hieno oli etten malttanut sitä laittaa pyykinpesukoneeseen Tampereen matkan jälkeen vaan heti päälle salille. Ja tulokset tästä näettekin sitten kuvasta,heh.
Paidan edessä lukee Sportlife ja takana You Do The Rest. Näinhän se menee. Kunnon lisäravinteita ilman ei tule kehitystä mutta myöskään ilman kunnon henkilökohtaista panostusta ja työtä ei voi urheilussa kehittyä.

Tänään huomioni aamusta kiinnittyi Iltasanomien tekemään taulukkoon ammattien keskimääräisistä palkoista joita Suomessa maksellaan. Kertokaa mulle kelle sairaanhoitajalle jää 3001 e palkkaa kuussa! I wanna know :D Ei oo soitellut.... Muutenkin aina huvittaa nuo palkkavertailut kun niihin otetaan tyyliin ihmisten maksimilisät huomioon millä alalla vain työskenteleekin. Jos tienaisin sh:na tuollaisen summan hyppisin joka kuukausi ilosta. "Sairaanhoitajat tekevät työtään hyvin keskimääräisellä palkalla mitä Suomessa maksetaan" Kissan kikkelit sanon mä!
Mutta onneksi tähänkin viikkoon on mahtunut lukuisia ihania ihmisiä asiakkaina joilta oppii elämän viisauksia ja joille ehkä voi joskus myös jonkun viisauden kertoa :) Sillä sitä työssään jaksaa kun ottaa vain oikean asenteen peliin.

Niin, viikonloppu tosin vierähti Tampereella siskon, veljien ja äidin luona. Valmentajaa kävin katsastamassa perjantaina ja positiivista palautetta tuli. Lyötiin lukkoon kisasuunnitelmat ens syksyksi SM Bodyfitness lavalle. WAU. Luultavasti toukokuun alkupuolella alkaa sitten dieettailut. En malta odottaa!! Mahtavaa saada olla juuri kesä dieetillä. Kesällä mulla ei muutenkaan ikinä oikein ole ruokahaluja ja odotan jo niitä aamuaerobisia hullunkiilto silmissä kun saa painua pihalle tyhjentämään höyryt ennen töihin lähtöä ja valita kummanko koiran uniltaan pakottaa mukaan ;) Puhumattakaan siitä kun aikanaan huomaa kropan kiristymistä ja sen kun lihakset hiipivät esiin. Mahtavaa aikaa varmasti.
Tiimitapaaminen tuli hieman puskista kun en tiedonkulun vuoksi ollut ollut asiasta tietoinen. Mutta onneksi pääsin osallistumaan tapaamiseen lauantaina hotellilla. Mahtavan inspiroivaa porukkaa meidän tiimissä ja Suomen huippuja kehonrakentajia sekä fitnesskisailijoita meissä riittää :) 

Pian painun Makuuniin ja mennään kullan kanssa katsomaan Jackassin uusin leffa teatteriin.
Pako tylsästä syksystä alkakoon.

Elämässä ei muutenkaan kannattais niin paljoa valitella turhista vaan ois aina muistettava, että se asia jonka olet saavuttanut on joskus ollut yksi niistä asioista joista olet unelmoinut ! 

"Sä asut siellä missä aallot lyö rantaan
ja palmupuut huojuu
Mä oon täällä missä pakkanen paukkuu
ja viima vinkuu
Se tulee nurkista sisään ja jäädyttää
Mä kuinka tänne päädyinkään
asuttamaan kylmää taloo
Ku sä oot siellä jossain, lämpöö ja valoo" 
(Jukka Poika)


Halauksia kaikille lukijoille, ystäville myös ihanille. I´m back to bisness vois todeta. 
Tovi vierähtänytkin jo viime ajatuksien vaihdosta, mutta täysissä elinvoimissa ollaan.
Viikon verran tuli lomailtua Kreetalla ja aivot oli täysn narikassa. Työkuvioita en oo tullut ajatelleeksikaan ja kroppa saanut levätyksi treeneistä ja tankkauksista huolehdittu yllin kyllin. Jännän juttu sinänsä, ei tehnyt lomalla mieli edes kummmoisemmin herkutella. Jäätelöä tuli jonkinverran syötyä lämpimässä. Ennenkaikkea tuon eväspuolen kannalta eniten nautin vaan siitä että sain kulkea kokonaisen viikon ilman ruokavaakaa :)
Oli ihana tulla myös takas Suomeen ja palata ns ruotuun sillä olihan nuo seitsemän päivää loppuviimeksi turhan pitkä aika ruokailujen kannalta syödä mitä vain. Vatsa kesti kaiken hyvin, paikallista vettäkin sai juoda eikä tullut mitään ongelmia siitäkään. Parasta reissussa oli tietenkin mun elämän tärkeimmät naiset äiti ja Milla. Mun rakkaat, jotka on päivittäin mielessä ja joiden seurassa ei tartte koskaan ajatella mitä suustaan päästää. 
Kolme ekaa päivää oli lämpöä sellaiset rapeat 30 astetta. Loppulomasta viileni n 18 asteeseen ja oli tuulista keliä. Paikalliset kulki jo toppatakit päällä kun meikäläiset mietti josko sitä tänään vaihtais ne shortsit pitkiin housuihin ;) 
Voin suositella Kreikkaa lomailuun ihan jokaiselle joka nauttii hyvästä ja terveellisestä ruoasta, siitä että suurimmassa osassa kauppoja saa kierrellä ja katsella ympärilleen ilman tuputtavaa asennetta, luonnon kauneudesta, hienoista rannoista sekä ystävällisestä ja lämpimästä asenteesta turisteja kohtaan. 
Eilen oltiin ystävien kanssa Keskisen 90 luvun dance & partyissä ja lavalla tuli nähtyä esimerkiksi Pandora, Daze, Matti Airaksinen, Nice Kone tanssiryhmä sekä E-rotic. Bileet oli mukavat, ainut vain että ois ajatellut että noinkin iso tapahtuma olis suunniteltu sisääntulon ja alkoholimyyntipisteen kannalta paremmin. Alkoholia tajoiltiin hitaassa temmossa, pisteitä oli liian vähän hanoille ja porukka ei päässyt kunnolla liikkumaan juoman tilattuaan pois tulevan ryysiksen tieltä. Mitään järkeä ei mielestäni ollut siinä, että ennakkolipun jo 3 kuukautta sitten varanneet odottivat kylmässä siinä samassa parin sadan metrin jonossa kaikkien muiden lipunhankkijoiden kanssa. Mutta hatunnosto jokatapauksessa sille että jono liikkuin suhteellisen mukavassa tahdissa eteenpäin. Mielestäni vaivaa nähdeille lipunhankkijoille kuuluisi kuitenkin se erillinen jono. 
Vielä tuosta lomamatkasta. Musta oli itsetuntoa nostattavaa havahtua Kreetalla kun eräskin miespuolinen tarjoilija pysähtyi minulta kysymään mitä urheilua harrastan. Oli kuulemma katsonut jalkojani farkut päällä ja todennut ne hyviksi ja halusi tietää mitä lajia harrastan. Sitten tuli väännettyä kättä erään ruotsalaisen pellemäisen tyypin kanssa eikä se aiva tuosta vain saanutkaan mua voitettua. No, voittihan se tietty lopuksi. Mutta sen kavereiden ilmeet oli hauskat kun alettiin vääntämään. Eräs sanoi että katsokaa mikä hauis :D Ja mua huvittaa kun enhän mä edes omista mitään mahdotonta haukkaria. Hah! Kaippa Kreikassa on kutienkin niin vähän treenattuja naisia että jollain tapaa herättää sitä huomiota sitten. 
Mulle on jäänyt nyt valitettavasti päälle tuo "vaaaton asenne" loman jälkeenkin. Ei niin nappais alkaa punnitsemaan ruokia. Ei tee mitään hyvääkään todellakaan edes mieli, mutta vaan ajatus siitä että täytyy olla taas joka toinen päivä pyörittelemässä sapuskoja hellan levyt kuumina. Hohhoijakkaa. No, eikö se homma taas tästä ala rullamaan toivotulla tavalla. 
Kahden viikon päästä ois meno jälleen Tampereelle valkkua moikkaamaan ja en halua tuottaa pettymystä, en millään kerralla kun treffataan. Ois vuorossa reenit Matin vetämänä ja sen jälkeen kunnon tsekkaus. Jaiks! 
Oon huomannut, että jonkinverran mietteilleni löytyy seuraajia ja kiva oliskin jos jättäisitte minulle joskus viestiä tänne siitä, minkä vuoksi tekstejäni lueskelette. :)

Otetaan vastaan tulevat kylmät kelit avoimin mielin lämpimällä sydämellä. Tankataan purkista D- vitamiinia eikä narista turhista ihmiset!
Kertokaa rakkaillenne kuinka tärkeitä he ovat. Joskus voi tulla vastaan aamu, että toista ei enään olekaan. Joskus henki voi olla pienestäkin kiinni. 
Vahvoja ihmisiä koetellaan, mutta elämän alamäistäkin oppii.
Elämä on ihmisen parasta aikaa, hymyä naamaan.
 

 Kreetalaista mantelikastikkeella kuorrutettua broileria. Oonkohan koskaan syönyt mitään taivaallisempaa.

 Pina Colada ja ne muut!

 Aamuaerobisen varrelta 1.

 Paikka 2.

EPÄRÖINNIN KYNNYKSELLÄ
KYSY KUINKA PALJON 
ROHKEUTTA
USKALLAT TÄNÄÄN
JÄTTÄÄ KÄYTTÄMÄTTÄ 

-Tommy Tabermann-

Oon aina pitänyt kyseisen herran runoista. Ne eroaa jollain maagisella tavalla muista lukemistani aforismeista, ja aforismeja tykkään lukea paljon. Tuohonkin toteamukseen tiivistyy kokonainen elämänajatus. Aina kannattaa tehdä niinkuin sydän sanoo. Ellei jätä tilaisuuksia käyttämättä on kaikinpuolin köyhempi ihminen sisältäpäin elämässä.
Tänään kysyi rohkeutta niinkin perinteinen asia kuin jalkatreenin läpivienti. Jo alkureenistä päätin, että tänään on se päivä kun teen joka ikisen sarjan täydellä teholla ja loppuun saakka. Kysyy rohkeutta ylittää itsensä niin jotta saa pelätä katkeaako verisuoni päästä tai onko pakko painella puhelimeen 112. Tarkemmin kun miettii oli tämänpäiväinen jalkavetoni ehkä elämäni paras. Sillä kysyin itseltäni pystynkö siihen ja samassa päätin: kaikkeen pystyy mihin tosissaan haluaa. Jumankauta mikä polte ja pumppi. Välillä olin varma että taivaantiet kutsuvat, niin lujille otti. Enkä mä nyt yhtään liioittele. Täytynee mennä useamminkin tekemään kyseisellä asenteella reenejä. Noh, ehkä pohjalla painoi myös sopiva latausjuoma sekä valkosuklaajäätelö pari tuntia ennen reeniä :D Mutta siitä sai mukavasti potkua. Ja sitäpaitsi enhän mä sitä muuten olis nauttinut mutta tänään oli jälleen vapaasyöntipäivä and i like it! Oon onnellinen ja tyytyväinen valkun päätökseen laittaa tällä hetkellä jalat x1/viikko treeneihin. Vain ja ainoastaan positiivinen mieli vallannut nämä pari viikkoa jalkojen suhteen sillä a: ne ennättää kunnolla palautua ja b: pumppi on parempi. Niin ja c: koivet tulee kipeämmiksi. 

Tänään reenatessani mietin myös sitä, kuinka pienistä asioista hyvä treeni onkaan kiiinni. Jos sais laatia oman TOP VITOSEN kyseisestä asiasta ois se mulla kyseinen.

1. Riittävä lepo ennen treeniä
2.Oikeanlainen ruoka ennen treeniä ja riittävästi aikaa syömisestä = ei täyttä vatsaa
3. Oikeanlainen musiikki korvanapeista
4. Hyvät kengät
5. Ei liian kuuma asu, selkäpäivinä painonnostovyön käyttö


Vitutuksenpoikaset salilla TOP 5
1. Juomapullo jäi kotiin
2. Urheilurintsikat puuttuvat
3.Useampiin laitteisiin joihin olet ajatellut meneväsi on jonoa
4. Juoruilijaporukat salin nurkilla notkumassa
5. Et ole palautunut riittävästi edellisestä kerrasta kun treenaat kyseistä lihasryhmää

Asioita joita hyvin treenannut nainen ei välttämättä tule ajatelleeksi TOP 5
1. Tissit vain häviävät
2. Housut kinnaa perseestä
3. Paidat kinnaa olkapäistä
4. Aina löytyy joku joka epäilee että käytät hormooneja (=lue onyhtäkuin on kateellinen)
5. Lämmittelyt ja venyttelyt on tärkeä osa treeniä

Muutenkin on ollut onnistunut ja mukava viikonloppu. Eilen näin hyvää ystävääni kahvittelujen merkeissä, tänään vietettiin työtovereiden kesken mahtavassa auringonpaisteessa yhteistä aikaa ulkona ollen viiden tunnin verran. Meillä oli ohjattua urheilullista toimintaa mm. puhallusputkella ampumista, jousiammuntaa, foliosuojan tekemistä maastoon ja lassoamista. Ulkona sellaiset + 20 astetta ja siihen kylkeen nokipannukahvit, a vot! Meidän ryhmä pääs myös voittamaan yhteispisteissä kyseiset lajit joista muistoksi kultamitallit ;) 

Seuraava kultamitalli voiskin kulkea kaulassani vuoden kuluttua! 

VIIKONLOPUN ALKUPALAT

Uh! Maha täynnä Makuunin irtokarkkeja (=lue 400g..) Meikäläisen tankkauspäivä alkoi tästä illasta. Kiva vetää ensin viikon ainut jalkareeni täysillä pyörtyilyn partaalla ja ajella salilta suoraan karkkikaupoille :D Nooh, tämmöistä tämä nyt on ainakin hetken aikaa vielä. Joten siis miksipä en siitä nauttisi. Viime viikon tankkailut menikin aika mönkään, sillä makuaisti ja hajuaisti hävisivät jostain tuntemattomasta syystä ainakin kahdeksi viikkoa! Tieto lisää tuskaa: olin jo varma diagnoosistani: aivokasvain. Mitään muuta se ei enää pystynyt olemaan. Luojan kiitos taidan olla väärässä. Makuaistimus on palannut hiljalleen, mitä nyt voi pienestä "iltapalastani" päätellä. Viime viikolla tein meillä tortilloja ja vain pakosta niitä söin jotta saisin riittävän määrän hiilareita, vaikkakaan mitään en maistanut. Mysteeriksi jäi mikä tuon teki elimistölle. 

Pakko hieman hehkuttaa tän päivän koipireeniä. Kyllä Matti vaan osaa ohjelmat suunnitella. Jumankekka mitä rääkkiä tuo kerta viikkoon jalkojen kasvattaminen. Jo suurinpiirtein kolmannessa liikkeessä reeniä olin valmis lyömään hanskat tiskiin. Kunnes vaan jatkoin, ja vielä vähän jatkoin. Ja edelleen jatkoin. Jossain vaiheessa se euforia pystyssä pysymisen ja mahdollisen jalkojen pettämisen/pyörtymisen välillä vaan tuntuu jo merkillisen hyvältä. Oon tyytyväinen kun pitkästä aikaa sain hyvät pumpit aikaiseksi jalkatreenissä. Luultavasti johtuu siitä että enään en oo niitä tehnyt 2x viikkoon ja palautuminen on sen vuoksi ollut parempaa. 

Muutenkin tykkään perjantain treeneistä erikoisella tavalla juuri siksi, koska useimmiten lauantaina on vapaapäivä ja salilta ei senkän vuoksi ole minkäänlaista kiiretä pois. Perjantaisin tapaan aina työviikon päälle ekaks hieman oikaista ja sitten hitaasti käynnistyä treenien puolelle. Se on parasta kun ei tartte vetää iltaa työvuorojen perään samalla sykkeellä. Jollain tapaa oon oppinut nauttimaan kiireettömyydestä viimeisen puolen vuoden sisällä erityisen paljon. Vapaapäivät ovat täydellisiä ihan vain pelkästään sillä jos ei tartte koko aika mennä vauhdilla paikasta a paikkaan b. 

Huomenna ois luvassa viikon ainut vp ja aion ainakin nukkua pitkään sekä syödä ;)

Avokki lähti Ouluun joten oon koissun kanssa viikonlopun kaksin. Mukavaa vain olla! 

 Reenin jälkeiset fiilikset

Pikkuhilijaa ..

Pidä katseesi tähdissä ja jalkasi maassa 

Lausahdus koristaa jääkaappimme ovea. Se on paikka johon tulee katsottua joka päivä ja sen vuoksi halusin tuon magneetin siihen laittaakin. On tärkeää elää tätä päivää eikä ressata tulevista, ottaa jokainen henkäys tätä päivää eikä valittaa turhista. Miltein yhtä tärkeää on, että omaa elämässään tavoitteita joita kohti aina sopivin väliajoin pysähtyy katselemaan.  Tänään taas huomasin kuinka hienoa onkin osata elää tässä päivässä eikä veuhtoa turhista tulevista asiousta joille ei voi mitään. Koin pienen ahaa elämyksen kun työtoverini naurahti minulle kun tokaisin vahingossa: onkos huomenna aamu. En katto työvuorojani useinkaan kuin maksimissaan kaks kolme päivää eteenpäin. Mitään hajua ei ollut enään mielenpäällä siitä että huomenna olis ollut aamupäivästä koulutuspäivä, mutta sainkin jo tänään vapaan paikan vuoksi osallistua ko. koulutukseen kun töissä oli suht rauhallista ja hyvin väkeä paikalla. 
Tänään mieleeni on jälleen juolahtanut oonkohan aivan tervejärkinen. Mietin taas kaikkea sitä, kuinka raahaudun suoraan töistä salille tekemään kovaa jalkarääkkiä tunnin verran täydellä teholla. Voisin mennä huilaamaankin. Mutta sitä en todellisuudessa tahdo. Työpaikan jääkaapin alaosan lokerikko täyttyy miltein kokonaan kolmesta seikkeristäni, jotka sisältävät välipalaprotskujauheen, latarin sekä treenin jälkeisen palkkarin. Näin tapahtuu aina silloin tällöin kun meen reenaamaan suoraan työvuoroni päälle.  Välillä mua hymyilyttää tää touhu, kyllä ihminen on hullu kun ei päästä itseään helpolla. Mutta heti aina havahdun, miksi päästäis itsensä siitä mistä aita on matalin? En keksi ainoatakaan hyvää syytä. Sitten taas jatkan reenaamista ja ruokien punnitusta. Aamusta herään miltein 1,5 h ennen töihin lähtöä. Suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että ennätän tehdä puurot sun muut ruoat vaaán kautta massuuni. Mutta tälläinen mä oon. Ellen tälläisenä kelpaa niin antakaa olla. Pääasia että on hyvä olla itsensä kanssa :)
En jaksa enää innostua alkoholista ja bilettämisestä sillä ajattelen vain kuinka huono olo on seuraavana päivänä henkisesti ja fyysisesti viinan takia. Joskus joudun sanomaan etten ennätä kahville tai bailaamaan viikonloppuna, on pakko tehdä parin päivän sapuskat. Ne hyväksyy sen tiedon ketkä hyväksyy ja jotenkin musta tuntuu että tässä vaiheessa ne tyypit on tainneet jo kaikota ketkä eivät tosi ystäviä olleetkaan. Kumma kyllä oon just tiennyt vuodenvaihteesta lähtien ketkä takanani seisovat: juuri ne rakkaimmat mulle. Ja muuta en tarvitsekaan. 
Oonkohan vanhentumassa kun en enää innostu sosiaalisessa mediassa olosta! Tämä blogigin on siinä ja siinä viittiikö kirjoitella, mutta ainakin toistaiseksi jatkan. On ihanaa pitää pää kasassa tässä fitnesstouhussa kun saa kirjoittaa ajatuksensa ylhäälle. Facebook on paikka jota aluksi ihmettelin, sitten rakastin ja lopuksi ällöksyin. Tuo ällötyksen tunne on ollut lähimmäisenä mielessäni oikeestaan koko kesän kun oon siellä pyörinyt. Sen vuoksi lähdinkin sieltä pois. En sano että pysyvästi, mutta ainakin ens vuoteen saakka. Niin kauan kunnes elämä ilman sitä tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Mulla palo päreet yks päivä kun eräs tyyppi joka pyyti ystäväkseen ja omas n 30 ystävää, käveli minua vastaan katsomatta päinkään, ei tervehtinyt. Ystävä joka haluaa katsella sinua sosiaalisen median kautta, muttei omaa sosiaalisia taitoja. Voi niitä on kuulkaas paaaaljon. 
Sitten on niitä kavereita jotka ovat luoneet itsestään juuri sellaisen kuvan minkä haluavat että muut näkevät ulkopuolisin silmin. Ei! Elämä ei ole aina ihanaa ja pumpulia. Elämä on joskus tosi syvältä ja vittumaista. Juuri kun aattelet että kaikki on kohdallaan niin tapahtuu jotain mitä et ois ikinä ajatellut tapahtuvan SINULLE. Siitä ei huudella, mutta kun taas kaikki asiat on fantastisesti on aika kailottaa kavereille. Mä en tykkää epärehellisistä ihmisistä. Sellasista jotka luo ympärilleen kuoren, vaikka suurinosa todellisuudessa tietää että sen kuoren alla on haavoittuvainen ja ei niin ihana tyyppi.
Lisäksi on alkanut tämän vuoden puolella ahdistaa ajatus että kun muutenki on nyt vähemmän aikaa ystäville, en aio sitä vähäistä aikaani tuhlata nettimaailmassa vaan tapaamalla ystäviä kasvotusten. Nauramalla ääneen, en niillä saaterin hymiöpaskamerkeillä. 
Ihmiset jotka eivät kailota koko maailmalle ovat aidompia ja kiinnostavempia kuin ihmiset jotka raportoivat joka viikonloppu ja miksei arkipäiväkin tapahtumistaan. Näin se vain on. 
Viikonloppuna olin Tampereella äidin ja siskon luona ja ihana oli taas käydä vanhoilla "kotikulmilla". Tampere on loisto paikka.  Jos jonnekin täältä muuttais Suomen rajojen sisäpuolelle ei tarttis kahta kertaa tuumailla minne muuttais. Käytiin viettämässä iltaa äidin ja siskon kanssa paikallisessa iskelmäbaarissa ja meno oli aika villiä. Ei mun puolelta, mutta muutaman kanssajuhlijan. Kattelin siinä bändin soittaessa yhtä blondia noin 50 v tietämillä. Se raukka nukkui nojallisessa tuolissa suu auki kuorsaten, tukka sekaisin. Mietin että tuollaisena en halua herätä sitten joskus aikuisena. Mikä saa ihmisen tuohon tilaan, huh huh. 
Bändi oli hyvä ja kovan kolmikon seura tietenkin parasta mahdollista ;) 
Lauantaina menin moikkaamaan taas Gurua. Tosi positiivinen fiilis jäi. Kuulemma taas on lihaa tarttunut kroppaan mukavasti. Pakarat saivat kehuja ja vissiin moni nainen ois kateellinen mun perseestäni. Piti oikeen siristää korvia kyseisestä kommentista. Jumankauta kuinka juuri minä voin olla noin etuoikeutettu kuulemaan kyseisen kommentin suomen huipun kehonrakennuskoutsin suusta. Ohhoh. Tällä mennään eteenpäin sano mummo lumessa ja se mummo oli tottaviekoon oikeassa!
Etureidet kerävät lihaa jostain syystä aina hyvin. Takareidet on jääneet etureisien varjoon ja niitä nyt tehostellaan. Jokaisella ihmisellä vain sattuu olemaan se kehonosa joka parhaiten nappaa lihaa vaikkakin treeni olisi monipuolista. Musta on alkanut tuntumaan että mulla se osa on juuri nuo etureiskat. Olkapäät on saaneet muotoa ja vatsapalikat erottuvat. Tästä on mainiota taas jatkaa reenaamista. Selkää en osaa posettaa sitten yhtään ja siihen Matti antoi muutaman vinkin kädestä pitäen. Oon niin tollo noiden posetusasentojen suhteen. En oo vieläkään kunnolla harjoitellut koska jollain tapaa tätä ei ole uskoa todeksi, että se kisalava oikeesti taitaa olla lähivuotena edessä.! 
Ohjelmani on hetken aikaa nelijakoinen viisjakoisen sijasta. Esitin kyseisen toiveen valkulle ja hieman häntä koipien välissä kerroin että olen ollut väsyksissä pari viikkoa ja tuntuu ettei etenkään jalat palaudu kunnolla. Matti tokas siihen, että hyvä! Anteeks mitä mietin. Kuulemma nyt alan oppia reenaamaan tarpeeks kovaa. Ei ollut ollenkaan ylitsepääsemätön juttu vaihtaa toviks 4x viikkoon. Nyt on mieli ja kehokin taas paremmin tasapainossa.

Raikasta syksyä ja mielettömiä päiviä toivotellen entinen naamakirjalainen, ja se tuntuu pojat hyvältä! 

 Pispalan portaat viikonloppuna äidin kans lenkkeillen

SYKSYISTÄ AHERRUSTA 

Syksyn kolkutellessa tulee usein mieleen että pitäis keksiä jotain uutta piristävää tekemistä. Mitähän se ois? En tiiä, mutta jotain kaipais. Oon miettinyt pitäiskö sen jonkun olla tyystin jotain muuta kuin liikuntaa esim hyviä kirjoja luettavaksi vaiko pitäiskö kuitenkin mennä pitkästä aikaa virkistäytymään esimerkiksi jollekin LessMillsin ryhmäliikuntatunnille. En mä kyllä tiiä kestäiskö pääkoppa enää ryhmäliikuntaa, sen verran kauan tottunut reenaamaan ihan omassa rauhassani ja musiikit korvilla ilman kenenkään älämölyä ;)
Voi olla että se jokin muu kallistuu kuitenkin lepoon ja rauhaan kaiken vilskeen töiden merkeissä sekä liikunnan ohelle. Mielessäni on pari kirjaa jotka haluisin lukea. Toinen on tositapahtumiin perustuva kirja syöpäsairaasta naisesta, Paljain Jaloin. Sen aion ahmia ja sen jo varasinkin, on kuulemma hieno teos. Sitten törmäsin viikonloppuna lueskelemaan Juoppohullun päiväkirjojen takakansia ja yllätyin: nehän vaikuttivat aivan mielenkiintoisilta aivot narikkaan teoksilta. Nekin on varaukses jo. Onkohan tää ikääntymisen merkki kun alkaa yhtäkkiä romaanien luku nappaamaan? En oikeasti muista minkä kirjan oisin viimeks lukenut kannesta kanteen. Oiskohan koulunpenkillä noin viitisen vuotta sitten Ihmisen Fysiologia ja Anatomia. Mut siinä oli joku 400 sivua, joten ihan kaikkea en lukenut kumminkaan...  
Jotain muutakin kivaa on tiedos loppusyksylle. Toteutan haaveeni maskeerauskurssista. Mennään Soffin kans kahdeks iltaa harjoittelemaan kuinka teemme itsestämme kauniit :)

Työmaalla on ollut aika kirus viime päivät ja oon pari päivää taas ollut normaalia väsyneempi. Eilen takareisi ja vatsareenin tein kumminkin hyvällä sykkeellä vaikkakin väsy salille mennessä oli aika kamala. Niin hyvä ja levännyt mieli oli kuitenkin kun taas ajelin kotia kohti illalla reeneistä. Se on hullua. Kun vie kehon äärimmilleen loppuviimeksi on rentoutunut fiilis! Otatin itsestäni jokin aika sitten myös kilpirauhaskokeet ja veriarvot hb:n suhteen, kaikki oli kunnossa. Halusin vaan poissulkea ettei niissä oo mitään poikkeavaa kun välillä on niin väsähtänyt olo. Kaikki oli ok, ihanaa. Fitnessurheilijoille puhkeaa käsitykseni mukaan hieman helpommin kilpirauhasongelmia ja sekin siis juolahti jo mielessäni.. 

Viikonloppuna matkattiin niinkin kauan avopuolisoni kanssa kuin Veljekset Keskiselle. :D Onkin tovi kun on siellä puljussa tullut viimeks vierailtua. Mentiin Samin kans sen porukoiden kyytsäämänä uudella asuntoautolla, saatiin olla parisängyssä makuuasennossa koko menomatka, luksusta! :)
Ei ois pitänyt mennä Keskiselle menkkahöyryissäni, sillä oon tunnetusti silloin aivan sisustus sekä siivousfriikki. Huvitti kun tuumasin kotona ollessani shoppailureissun päätteeks ostoksiani: pyykinpesuainetta, kukkia sisälle ja pihalle, uudet keittiön pöydän tabletit, hah! Ostin myös työkengät että ne nyt hieman poikkes listasta. Kotona vimma viikonlopun aikana vaan jatkui: leikkasin savu päässä nurmikkoamme, myös naapurin ja mietin leikkaisko kaikkien rivarinaapureiden nurtsit kunnes tulin järkiini. Kotona heiluin jälleen imuri kädessä ilta kymmeneltä siinä toivossa ettei naapureita haittasi vaikkakin hiljaisuus on jo alakanut. Minä kun en saa käsiäni irti siitä vempaimesta monsuunituulien puhaltaessa. Ymmärtäkää pliis! ;)

 Tulevana viikonloppuna ois luvassa valkun tapaaminen Tampereella. Jännittää taas! Mutta ei jostain syystä enää lähellekään niin paljoa kuin aiemmin. Tiedän että oon työni tehnyt kunnolla :) Ainut asia mikä mietityttää on se näkyykö kropassani negatiivisesti tankkauspäivieni tuhdimmat herkuttelut ei niin vähärasvaiselta pohjalta, kröhöm. Ja se myös herättää ajatuksia jatkuuko tankkaukseni vielä kuinka pitkään x1/viikko. Eikai tää ihanuus nyt oo tälle vuodelle jäädäkseen tullut, häh!? Ei mua kyllä haittais vaikka määrä tippuis esim x2/kk. Aina vaan niitä päiviä arvostaa ja himoitsee enemmän mitä harvemmin ne on. 
Musta jotenkin tuntuu et rasvaprossa ei tällä kertaa oo tippunut suuntaan ei toiseen. Kroppa tuntuu miltein joka päivä vatsanseudulta turvonneelta. Ehkä mä en oo enää juonut niin paljoa kuin alkukesästä päivittäin join. Se on vaan hankalaa se vesitankkaus kun ei duunissakaan jaksais koko ajan juosta vessassa. Ja mä tarkoitan siis KOKO ajan. Lähinnä on sellainen olo että katetrin vois asentaa itsellekin. Tunnin välein sais käydä eikä tee tiukkaakaan :D Johtuu varmaan siitäkin kun töis tulee juotua tavallista enemmän kahvia myös. 
Tänään otin kusinätteenkin kun mietin et ei tää voi olla enää todellista tää vessas ramppaaminen. Puhdas tulos oli eli kyseinen olo siis jatkukoon, jepajee... No ei auta valittaa. Itsepähän oon elämäntyylini valinnut. Joillakin aloilla käydään tupakkatauolla yhtä usein kuin tämä neiti käy kusella. :D 

Hitto kun oon ollut pari päivää hajamielinen. En mä yleensä näin sekoile, naurattaa jo itteäkin. Mitähän vielä viikko tuo tullessaan. Eilen sain puhelimeeni jollain ihmeen kaupalla puk koodin päälle ja piti oottaa et poikakaveri tuli kotiin ennen nukkumaanmenoa et sain sen kännykällä soitettua dna:n asiakaspalveluun ja kysyttyä koodini. Huh. Sit tänään aamusta ajelin työmaalle tyytyväisenä, kerrankin hyvis ajoissa enkä tuli perseen alla. Pukkareilta lähtiessäni polia kohden tuli työtoverini vastaan ja kysyi unohdinko jotain. Ei raksuttanut ei. Kävi ilmi et pari päivää sitten sovittiin viestillä että hyppään aamusta sen auton kyytiin kun kerrankin tullaan samaan vuoroon. Se oli sit mua odotellut meidän tien varres, hyvän tovin varmaan. Kolme puhelua oli tullut ja tämä likka se ajelee tukka putkella työmaalle. Puhelin oli äänettömällä. Hitto mun kans :D

 Pakkasin töistä mukaan viikonloppuevääksi taivaallisen cup caken, namii!

 

PALA ELOKUUTA! 

Hei kaikki te ihanat! Elokuu pärähti käyntiin ja mitä mukavemmissa merkeissä. Mulle koitti viiden päivänvapaat ja samalla alkoi arska paistaa taas viikon tauon jälkeen sellaiset +25 asteessa, aah! Oon kyllä kesäihminen aivan viimeiseen saakka. Jos on paska fiilis jostain asiasta aina siihen tepsii avoautoilu auringon alla. Oon varmaan toisessa elämässäni asunut ulkomailla ja ajellut jotain kukkuloita tukka putkella auringon alla :D                                                                                                                                                         Perjantaista lauantaihin tuli hilluttua Solar Soundissa. Ekat mietteet perjantai iltana oli että jumankauta taidan olla porukan vanhin kun odottelin kaveriani kuuden maissa portilla. Sehän olikin sallittu kaiken ikäisille, sillä kyseinen tapahtuma järjestettiin vasta ekaa kertaa Seinäjoen kesässä. Keski-ikä festeillä olikin varmaan joku 18 v, mutta onneksi pikku hiljaa illan viiletessä sisälle alkoi virrata vanhempaakin väkeä ja tuolloin K-18 alueella keski-ikä hipoi varmaan n kolmeakymmentä. Kaikista eniten odotin Elastisen keikkaa, joka esiintyikin viimeisimpänä perjantaina. Oli hienoa kun Elalla oli kunnon valoshow muihin artisteihin verrattuna ja sen esiintyessä olikin jo yllättävän pimeää ulkona. Ulkoilmatapahtumissa on aina omanlaisensa fiilis. Hetken mietin kuinka elämä onkaan hienoa kun oli kaunis ja lämmin kesäyö ja Elastinen lavalla. Mitään muuta ei siinä hetkessä osannut kaivata eikä miettiä. Okei, myönnettäköön oon kova Elastisen fani. Se on jotenkin persoonana sellainen että tuntuu kulkevan hienosti omia polkujaan ja uskaltautuu aidosti olemaan oma itsensä ja lisäksi tuntuu välittävän faneistaan sekä on sympaattinen typpi eikä mikään ylimielinen, vaikkakin menestystä on paljon tullut eteen. Varmaan viikon verran oon kuunnellut sen uutta kappaletta Kerrankin. Niin salilla kuin lenkilläkin. Ja kun se kappale pärähti soimaan niin kyllä housut pyörähti jalassa. !!                         Myös Uniikkia odotin kovasti ja Mikael Gabrielkin päästi yllättämään. Vaikkakin tuo Mikael on aika uus tuttavuus tähtitaivaalla ja aika nuorikin kaveri, tuntui se omaavan hienon asenteen esiintymiseen ja sen kappaleet oli koskettavia ja omas hienot sanoitukset. Uniikki on aina perus Uniikki, ei sen kappaleissa musta oo yhtälailla sanomaa kuin Mikaelilla, mutta se on ihanan pirteä persoona ja omaa hienon lavakarisman.         Lauantain yllättäjä oli henkilökohtaisesti Raappana. Erityisemmin en kyseisen hemmon esiintymistä odottanut, ihan mielenkiinnolla kylläkin. Aivan makee soundi miehellä. Siis se kuulosti livenä oikeastaan paremmaltakin kuin levyltä. Persoonallinen ja kantava, mahtava ääni josta kyllä kuuli että on väreilty muuallakin kuin Suomenkamaralla. Lisäksi se osaa kans mahtavasti sanoittaa biisinsä. Minusta tais tulla yks kyseisen miehen faneista ;) Kelit oli koko tapahtuman ajan kohdillaan ja seura ja fiilis muutenkin. Ens vuonna ehdottomasti uudelleen! :) Pakko vielä kirjoittaa tännekin lauantain pettymyksestä kuitenkin. En oo mahdottomasti ennenkään Lord estistä perustanut mutta kyllä karis ne vähäsetkin pisteet tyypille. Ei oikeestaan hymyn hivettäkään koko keikan aikana. Oisko ollut heti ekassa spiikissä kun se mainitsi, kuinka paska päivä on takana. Eikä riittänyt kerta siitä maininnasta vaan piti ottaa se koko tunnin keikan aikana puheeksi uudelleen ja uudelleen.. Eikä kuitenkaan edes kertonut mikä mätti. Lähinnä tuli fiilis että se tuli Seinäjoelle esiintymään pakon sanelemana. Ajattelis että levyttävä menestynyt artisti kunnioittaa fanejaan ja ylipäänsä maksavia asiakkaita kunnon käytöstavoilla mutta e ei... Sääli kävi niitä jotka oikeesti olivat saattaneet illan lipun ostaa kyseisen herran takia.                                                                                                                                 Sitten mä haluaisin avautua vielä hieman festarikulttuurista kun en nyt hirveesti tuu tuollaisissa tapahtumissa koskaan käyneeksi. Mut yllätti positiivisesti se, kuinka fiksusti porukka kuitenkin käyttäytyi, paljon paremmin kuin missään baarissa. Sit mua huvitti yks tilanne kun mentiin lauantaina kaverin kanssa alueelle ja Stigi alkoi esiintymään viiden jälkeen. Vähän meidän eessä oli nuori poikaporukka joista yks tsiikaili mua ja hetken päästä hymyili ja jännitti habaansa, kattoi muhun kysyvästi ja sitten näytin sille haban takaspäin. Hassu poika. On se kiva että ees joku huomaa et on tullut tehtyä treeniä :D Pakko myöntää, että en todellaaan halveksuen siellä katsonut naisia päästä varpaisiin vaan sillain mielenkiinnolla tsiikailin, ööh, kuinka sen nyt nätisti sanois, hieman kookkaamman puoleisia tytsyjä. Ei siinä mitään, korostan  jälleen, että jokainen saa olla just sellaisessa kropassa kuin itsensä hyväksi tuntee. Mutta silti pisti mietityttämään. Kurjaa oli kattella joitakin naisia jotka yritti piilotella kilojaan ja samalla kuitenkin litkitään sokesrista siideriä naamaa. Haloo! Tehkää hyvät ihmiset itsellenne jotain siinä tapauksessa että ette tunne oloanne hyväksi ulkoisesti. Sisäinen kauneus on tärkeintä, mutta monestikaan sisäinen kauneus ei pääse oikeuksiinsa mikäli peilistä katsoo vieras nainen takaisin päin. KoSKAAN ei oo liian myöhäistä aloittaa urheilullista elämäntapaa. Vaikka mikä paikka kramppais niin aina löytyy jokin laji joka passaa ja josta ammentaa voimaa niin henkisestä kuin fyysisestikin. Itselläni on kovat tavoitteet. Olis mahtavaa jos joskus voisin olla jollekulle esikuva ja kuulisin sanat: tsemppasit minut liikkumaan ja tuntemaan oloni eläväksi. ! Tavoitteiden ei tarvitse kuitenkaan olla fitness lavalle meno tai se mahtavin pokaali. Paras tavoite on se, että saat kunnon itseluottamuksen ja sinulla on hyvä elää ja olla itsesi kanssa. Se on kaikkien saavutettavissa, kunhan vain on määrätietoinen ja eteenpäin pyrkivä asenne elämään.                                                                                                                                           Viime viikolla lepäilin kuus päivää salitreeneistä. Ne päivät tuntuiva pitkiltä siinä mielessä että loppuajasta sain estellä itseäni menemästä reenaamaan oman pääni vuoksi. En halua että treenimotivaatio katoaa tässä vaiheessa. Haluan nauttia jokaisesta hikipisarasta salilla enkä miettiä sen olevan pakkopullaa. Siksi pidin viikon kokonaan taukoa ja se teki pirun hyvää. Aivan eri mielellä sain mennä maanantainan tauon jälkeen salille :) Huomasinkin yhtäkkiä että en oo muistanut pitää kevyttäkään viikkoa treeneistä seitsemään viikkoon joten kroppa todella kaipasi lepoa. Nyt on paikat hyvin auki lihasten kehittymiselle, sillä kahden viikon sisään on joka paikka tästä kropasta hierottu auki. Käsien hieronta teetti mustelmat kyynärvarsien lähelle, se saattanee kertoa jotain jumien tilanteesta. Tälle viikkoa vedettynä viidet treenit ja fiilis upea. Tänään pitäessäni tankkauspäivän oli hieman arveluttava olo mennä tekemään ojentajia ja olkapäitä kun tuntu et vatsakin on ollut niin julmetun täys koko päivän. Mutta reenitehot oli huikeet hiilareiden ansiosta! Ja mun etureiskat huutaa eilisen reenin jälkeen hoosiannaa enemmn kuin viikkoihin, niin kurjan mahtava tunne.                Pikkusisko kävi meillä torstaina ja mun jäi sitä kova ikävä. Lisäks on ikävä pikkuveljiä joita en oo nähnyt pitkään aikaan. Ootte kaikki mulle aivan kauheen tärkeitä ja rakkaita!!! Seuraavaan kappaleeseen törmäsinkin sattumalta tänään ekaa kertaa youtuben syövereistä ja halusin sen tänne linkittää jotta te koko konkkaronkka sisaruksia muistatte aina kuinka ihania ootte ja mun mielessä usein:                                   

       

 Muun muassa näillä juomilla lähdettiin matkaan festeille, mutta mukaan liittyi pari sidukkaakin ;)

 Herkullista vähärasvaista välipalaa Lidlistä

 Ei enään niin vähärasvaista tankkauspäivänä.. Näyttää hyvältä mutta todellisuudessa kyseinen leike lensi pian roskiksen uumeniin.

 Sori kamut, en viitsi lisätä tänne kuvia teistä vaan pelkästää itsestäni, heh! En viitsi lupaa kysymättä kenenkään pärstää lisäillä nettiin.

 Järkkäri yllätti!

Minsa ennen Elastisen keikan alkua... jännää!

EI OLE HEIKKOUTTA MYÖNTÄÄ ETTÄ ON VÄSYNYT ...

Viime viikolla kohtasin pienen henkisen kasvun paikan. Sellaisen viikon verran ennen alkuviikkoa jo oli alkanut tuntumaan että reenit ei jollain tavalla enää luista entiseen malliin. Pisti mietityttämään tuo treenaamisen henkinen hyvinvointi sen verran että ajattelin myöntää itselleni tosi faktan: oon väsynyt. Väsähtänyt fyysisesti niin kovaa että en enää nauttinut reippaaseen viikkoon treenaamisesta vaan joka treenistä muodostuikin yhtäkkiä kummallinen yhtälö: kumpa se olis jo takana. Kaikki ilo oli poissa, kroppa vaan oli uupuneessa tilassa jatkuvasti. Ois vaan voinut nukkua koko ajan. Siispä pistin hätäpuhelun pikkusiskolleni ja multa pääs aivan itku ennen sitä puhelua. Pakko jollekulle myöntää se fakta että tää fitnesstouhu ei todellakaan voi koko ajan olla yhtä ihanuutta ja ylöspäinkipuamista. Joskus on myönnettävä itselleen että täytyy käydä kuopassa nähdäkseen jälleen paremmin auringon!
Mulle oli henkisesti kovaa myöntää että pidän kuus päivää kokonaan taukoa treenistä ja syön hieman enemmän hiilareita jotta taas jaksaisin puurtaa tulevat viikot. Tänään havahduinkin että oon paahtanut miltein seitsemän viikkoa täydellä teholla 5x viikkoon ohjelmaani joten kevyen viikon aika olisi ollut juuri siinä kohdassa kun oon alkanutkin treenatessani huomata kropastani väsymyksen tunteita. Nyt taas paremmin ymmärrän sen kevyen viikon tarkoituksen. Sarjat jätetään vajaiksi ja painoja pienennetään viikoksi. Kun vaan perkele viete malttais. Ja jatkossa aion kyllä malttaakin!
Mua itketti ja nauratti kun puhuttiin siskoni kanssa näistä bodailuseikoista. Ei oikeesti kukaan muu kuin varsinainen fitnessurheilija voi ymmärtää mitä kaikkea pään sisällä joutuukaan tämän taipaleen aikana läpikäymään. Yllättävää kyllä se suurin pelko eli se että sortuis syömään kaikkea hyvää laidasta laitaan ylitse sallittujen rajojen ei oo osoittautunutkaan pahimmaksi peikoksi. Pahinta on se kun vaatii itseltään joskus väsyneenä liikoja. Ja se tunne että pettyy treenin jälkeen vaikkakin kaikkensa yrittäis antaa kun on vain fyysisesti väsähtänyt.
Mutta asiasta toiseen: minun siskoni osaa aina tsempata ja sanoa ne parhaat sanat oli ongelma mikä hyvänsä. Se on mulle niin rakas ja tärkeä, meillä on ainutlaatuinen henkinen yhteys joka toivottavasti säilyy koko elämän. Voi kun mun on sitä taas ikävä, onneksi pian jo nähdään :)
Kahden viime viikon aikana oon panostanut lihashuoltoon. Elämäni ekaa kertaa hierotutin jalat 45 min ja voi jumankauta että otti kipeetä!! Hullun ihanaa kipua se oli. Välillä olin varma että taju lähtee. Selkää ja hartioita kun sitten toisena kertana hierottiin, huomasin niskani olevan molemmilta puolilta niin pahoin jumissa että jokainen veto niskanikamaa tuntui rintalastassa saakka. Kysyin luottohierojaltani osaako hän tarvittaessa elvyttää johon sain naurunsekaisen vastauksen: valitettavasti en :D Piti varmistaa seikka sillä tuli tunne että pian sydän pysähtyy... Opetin Juhalle sitten sanallisesti elvytyksen perusteet ihan vaan siltä varalta, että joskus taitoa elämässä tarvitsisi :) Loppuviikosta meen vielä käsi ja hartiaseudun hierontaan, cant wait!
Tänään menin salille täynnä uudenlaista tarmoa. Myhäilin vain mielessäni kun jälleen havahduin kuinka paljon oonkaan saanut viikkojen sisällä lisätä painoa jalkaliikkeisiin, mahtavaa.
Tarinan opetus on siis se, että kuunnelkaa ihmiset itseänne. Usein se pieni ääni sisällä on otettava huomioon. Kun väsähtää on aika levätä, se ei tee susta luovuttajaa. Huonosti käy sen sijaan ellei myönnä itselleen että väsyttää ja jatkaa ja jatkaa ja vielä vähän jatkaa...
Meidän tiine koissu lähti eilen takaisin pariksi kuukaudeksi kasvattikotiinsa sillä loppuviikosta se varmaan tupsauttaa pentunsa maailmaan, jännittää ihan kuinka monta vauvelia tuleekaan!
Peellä eli meidän vanhemmalla harjakoiralla oli eilen Amya hieman ikävä kun se makoili neidin lähdön jälkeen tunnin verran paikallaan pää laattian rajassa eteisen sanomalehtikasan päällä. Tänään se taas on jo nauttinut elostaa leikkien jatkuvasti ja leveillen kopassaan ;)
Viikko sitten oli terkkariluokkaystäväni häissä Alahärmässä, ja pariskunta oli vallan valloittava ja häät olivat ihanat kaiken kaikkiaan. Sieltä kuva alempana.
Viikonloppuna ihastelemaan Elastisen vatsiksia Solarsoundiin. Aion katsoa miltein kaikki bändit kahden päivän sisällä, siellä on kaikki parhaat :) ! Eniten odotan Elastista, Uniikkia, Redramaa ja Tuomas Kauhasta.
Ei muutakun hymyä naamaan ja sokka irti!

 Koirien kanssa lenkillä

 Puuroa juustolla vai kuinkas se menikään

Henkinen hyvinvointi ennenkaikkea 

Viime viikolla lueskelin Nyyssölän Mikan blogikirjoitusta joka käsitteli bodauksen henkistä puolta.
Heräsin miettimään kovastikin sitä mikä treeneissä on se kaikkein tärkein asia ja samassa havahduin. Itse nautinto tekemisestä on pidettävä mielessä useammin oman pääkopan sisällä. Ei vain se pakonomainen tarve ajatella lavalla säteilemistä "sitten joskus" vaan tulisi aina ajatella että nauttii kympillä itse tekemisestä ja elää aina sen hetkisessä treenissä mukana, kuuntelee kehoaan ja miettii lihasta mitä haluaa kehittää. Nauttii hiestä ja tekemisen meiningistä, mutta toisaalta ei taas ole itselleen liian ankara jos joku päivä on niin kuitti ettei näe salilla rehkimisessä järkeä tai jos jotkus sarjat luistavat aiempaa kehnommin välillä.
Tässäpä teillekin ajateltavaksi viisaita lainauksia kyseisen miehen blogista:

" Myös se tavoitteellisuus on tärkeää, mutta huomio se, että se ei saa olla ainoa syy harrastaa. Kisatavoitteet ovat hyvä lisä, mutta jos se on ainoa motivoiva tekijä, niin miten harrastuksellesi käy, kun kisat ovat ohi? Katoaako motovaatio kisojen jälkeen myös? Tulostavoitteet on hyvä motivaattori. Mulla esim on tällä hetkellä hyvä fiilis treenaamisesta ja omat tavoitteet on se motivaattori, joka saa minut treenaamaan ahkerasti. Se ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, eli jos en pääsisikään tavoitteisiini, jatkaisin siitä huolimatta treenaamista lähes yhtä aktiivisesti."

" Luo treenaamisesta itsellesi elämäntapa. Älä stressaa ja pakota ylittämään itseäsi joka treenissä. Se aiheuttaa sen, että koet treenaamisen epämiellyttäväksi kokemukseksi. Vaikka asetatkin itsellesi tiettyjä tulostavoitteita ei ole mikään häpeä epäonnistua niissä. Kehitys ei voi loputtomiin olla nousujohteista."

" Hyvän olon saaminen itsensä rääkkäämisestä on yksi iso tekijä saaavuttaaksesi henkisen harmonian. Itsensä hyväksyminen puutteineen on toinen. Ole realisti ja hyväksi omat rajasi ja mitä voit saavuttaa omien rajojesi sisällä. On tiettyjä asioita mihin tietty ihminen kykenee ja on asioita mihinkä ei kykene tekisi sitten mitä tahansa. Mutta muista, että mikään asia ei ole koskaan kiveen kirjoitettu fakta. Aina on mahdollisuus saavuttaa melkeinpä myös ne mahdottomalta kuulostaneet tavoitteet. Pienikin mahdollisuus on mahdollisuus.

Kova työ palkitaan ja pitkäjänteinen treenaaminen näkyy aina ulkoisesti. Se näkyy niin henkisessä tasapainossa kuin myös fyysisessä olemuksessa. Pitkään treenanneet ja vuosia kovalle kurille uhranneet urheilijat ovat levollisia treeneissään. On vakuuttavaa nähdä pitkän linjan treenaaja salilla, joka tekee treeninsä kovaa ja ruutiinilla. Siinä näkyy se levollisuus. Ei ole mitään tarvetta esittää tai egoilla liian isoilla painoilla ja vajailla liikeradoilla samalla unohtaen mielen ja lihaksen yhteyden. Harmonista treenaamista, joka kuitenkin synnyttää lihakseen kipua ja poltetta sekä (sarjan jälkeen) nautintoa ja hyvänolon tunnetta."

Näinhän se menee. Itsensä hyväksyminen puutteineen on ainakin mulle iso pala nieltäväksi. Haluaisin aina tehdä täydellisen treenin ja monesti jos menee salille jo valmiiksi väsyneenä on jo alkutreenistä itseensä tietyllä tapaa pettynyt olotila. Sen vuoksi kun ei ole tullut levänneeksi tarpeeksi ja sen takia tuntee että ei voi viedä treeniä aina äärimmilleen. Tuon blogikirjoituksen lukemisen jälkeen menin loppuviikosta treenailemaan etureiskatreeniä ja vatsoja ja jumankekka kun tulin ihanalla tavalla kipeäksi koivistani! Treeni tuntui erilaiselta kun keskityin koko ajan siihen tiettyyn outoon nautinnon tunteeseen, siihen että pumppailin lihasta joka solullani enkä vain siihen että hitto kun kehittyisin nopeampaa. On tärkeää osata heittäytyä hetkeen eikä aina vain haaveilla jostain upeammasta. Tästä eteenpäin aion olla vain iloinen siitä että saan treenailla näin mahtavan valmentajan opeilla. Tottakai tavoitteita on oltava, mutta niitä ei tule pitää itsestään selvänä. Elämässä on niin paljon muutakin mistä nauttia. Muutakin kuin kisalavan miettiminen. 

Mitäs sitten ellen koskaan sinne pääsekään. En halua että innostukseni siinä tapauksessa lajiin lopahtaa kuin lehmän häntä. Rakastan lihasharjoittelua itsessään ja kehoani kun se voi hyvin. Aion oppia nauttimaan siitä ja lakata turhan ressaamisen, tämä on lupaus! :) 

Toinen juttu missä aion alkaa tsemppaamaan on lihashuollot. Aivan liian vähän on tullut käytyä hierojalla. Tälläkin hetkellä jalat ovat työmaalla aina kovilla ja siihen päälle kun lisätään viikon kovat etu- ja takareisireenit niin jumit on aika kovat... Ylihuomenna meen ekaa kertaa elämässäni hierotuttamaan 45 min jalat, en mitään muuta. Uh! Oon varmaan loppuviikon kuin jyrän alle jäänyt mutta tekee varmaan nannaa.. 

Mun on pakko kirjoittaa perjantaista tänne sillä se päivä on alkanut nyt jo naurattaa. Miten voi kaikki mennä niin päin persettä parin tunnin aikana. Toisaalta oon ylpeä että nyt vasta sorruin tammikuun lopun jälkeen EKAA kertaa rehdisti hyvänsyöntiin ei tankkauspäivänä. Se oli varsinaista tunne syömistä ja siihen ajauduin ihmeellisestä syystä. Noh! Silloin kun astelin iltavuoroon ja olin ollut noin vartin töissä uhkas eräs about 190 cm alkoa nauttinut riski mies vetää mua turpaan ellei sen muija pääse heti lääkäriin. Päivystysaika oli varmaan puolisen tuntia myöhässä. Se meinas että se asia oli mun syy ja nosti jo nyrkkiäkin pystyyn. Koskaan en oo oikeasti ajatellut että joku toteuttaisi hoitoalalla uhkauksensa, sillä yleensäkin tuollaiset kyseisen ajatuksen ilmaanheittäjät on dementikkoja tai muuten vaan psyk.potilaita. Tämä mies ei ollut kumpaakaan vaan se eli sitä tilannetta ihan kuin totisinta totta. Onneks säästyin mustalta silmältä mutta vitutus oli kova. Sillä kaikista eniten mä vihaan hoitoalalla hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Me ollaan ihmisiä siinä missä kaikki muutkin, ei mitään tunteettomia robotteja, joille saa kaataa kaikki tuntemuksensa ja paskansa niskaan! Ärsytti siis sen verran kun ois tehnyt mieli sanoa aivan suoraan asiat tuolle juipille, muttei voinut että mennessäni kahvihuoneeseen, ahdoin suuhuni muffinssi parilla haukkauksella. Siinä olin meikän nimikin päällä ja se houkutteli kyseisessä tilanteessa :D Samantien tuli kyllä huono omatunto ja tiesin ettei tuo enää osaltani toistuisi. Hah!! 

Jännä juttu sillä ikinä en oo elämässäni ollut puntarilukeman noustessa tyytyväinen itseeni. Eilen aamulla ilo oli silti suurimmillaan kun huomasin että painoni on vihdoin monen kuukauden jälkeen alkanut nousta! Tervetuloa kauan kaivatut lihakset!