Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 20. elokuuta 2013

SYKSYISTÄ AHERRUSTA 

Syksyn kolkutellessa tulee usein mieleen että pitäis keksiä jotain uutta piristävää tekemistä. Mitähän se ois? En tiiä, mutta jotain kaipais. Oon miettinyt pitäiskö sen jonkun olla tyystin jotain muuta kuin liikuntaa esim hyviä kirjoja luettavaksi vaiko pitäiskö kuitenkin mennä pitkästä aikaa virkistäytymään esimerkiksi jollekin LessMillsin ryhmäliikuntatunnille. En mä kyllä tiiä kestäiskö pääkoppa enää ryhmäliikuntaa, sen verran kauan tottunut reenaamaan ihan omassa rauhassani ja musiikit korvilla ilman kenenkään älämölyä ;)
Voi olla että se jokin muu kallistuu kuitenkin lepoon ja rauhaan kaiken vilskeen töiden merkeissä sekä liikunnan ohelle. Mielessäni on pari kirjaa jotka haluisin lukea. Toinen on tositapahtumiin perustuva kirja syöpäsairaasta naisesta, Paljain Jaloin. Sen aion ahmia ja sen jo varasinkin, on kuulemma hieno teos. Sitten törmäsin viikonloppuna lueskelemaan Juoppohullun päiväkirjojen takakansia ja yllätyin: nehän vaikuttivat aivan mielenkiintoisilta aivot narikkaan teoksilta. Nekin on varaukses jo. Onkohan tää ikääntymisen merkki kun alkaa yhtäkkiä romaanien luku nappaamaan? En oikeasti muista minkä kirjan oisin viimeks lukenut kannesta kanteen. Oiskohan koulunpenkillä noin viitisen vuotta sitten Ihmisen Fysiologia ja Anatomia. Mut siinä oli joku 400 sivua, joten ihan kaikkea en lukenut kumminkaan...  
Jotain muutakin kivaa on tiedos loppusyksylle. Toteutan haaveeni maskeerauskurssista. Mennään Soffin kans kahdeks iltaa harjoittelemaan kuinka teemme itsestämme kauniit :)

Työmaalla on ollut aika kirus viime päivät ja oon pari päivää taas ollut normaalia väsyneempi. Eilen takareisi ja vatsareenin tein kumminkin hyvällä sykkeellä vaikkakin väsy salille mennessä oli aika kamala. Niin hyvä ja levännyt mieli oli kuitenkin kun taas ajelin kotia kohti illalla reeneistä. Se on hullua. Kun vie kehon äärimmilleen loppuviimeksi on rentoutunut fiilis! Otatin itsestäni jokin aika sitten myös kilpirauhaskokeet ja veriarvot hb:n suhteen, kaikki oli kunnossa. Halusin vaan poissulkea ettei niissä oo mitään poikkeavaa kun välillä on niin väsähtänyt olo. Kaikki oli ok, ihanaa. Fitnessurheilijoille puhkeaa käsitykseni mukaan hieman helpommin kilpirauhasongelmia ja sekin siis juolahti jo mielessäni.. 

Viikonloppuna matkattiin niinkin kauan avopuolisoni kanssa kuin Veljekset Keskiselle. :D Onkin tovi kun on siellä puljussa tullut viimeks vierailtua. Mentiin Samin kans sen porukoiden kyytsäämänä uudella asuntoautolla, saatiin olla parisängyssä makuuasennossa koko menomatka, luksusta! :)
Ei ois pitänyt mennä Keskiselle menkkahöyryissäni, sillä oon tunnetusti silloin aivan sisustus sekä siivousfriikki. Huvitti kun tuumasin kotona ollessani shoppailureissun päätteeks ostoksiani: pyykinpesuainetta, kukkia sisälle ja pihalle, uudet keittiön pöydän tabletit, hah! Ostin myös työkengät että ne nyt hieman poikkes listasta. Kotona vimma viikonlopun aikana vaan jatkui: leikkasin savu päässä nurmikkoamme, myös naapurin ja mietin leikkaisko kaikkien rivarinaapureiden nurtsit kunnes tulin järkiini. Kotona heiluin jälleen imuri kädessä ilta kymmeneltä siinä toivossa ettei naapureita haittasi vaikkakin hiljaisuus on jo alakanut. Minä kun en saa käsiäni irti siitä vempaimesta monsuunituulien puhaltaessa. Ymmärtäkää pliis! ;)

 Tulevana viikonloppuna ois luvassa valkun tapaaminen Tampereella. Jännittää taas! Mutta ei jostain syystä enää lähellekään niin paljoa kuin aiemmin. Tiedän että oon työni tehnyt kunnolla :) Ainut asia mikä mietityttää on se näkyykö kropassani negatiivisesti tankkauspäivieni tuhdimmat herkuttelut ei niin vähärasvaiselta pohjalta, kröhöm. Ja se myös herättää ajatuksia jatkuuko tankkaukseni vielä kuinka pitkään x1/viikko. Eikai tää ihanuus nyt oo tälle vuodelle jäädäkseen tullut, häh!? Ei mua kyllä haittais vaikka määrä tippuis esim x2/kk. Aina vaan niitä päiviä arvostaa ja himoitsee enemmän mitä harvemmin ne on. 
Musta jotenkin tuntuu et rasvaprossa ei tällä kertaa oo tippunut suuntaan ei toiseen. Kroppa tuntuu miltein joka päivä vatsanseudulta turvonneelta. Ehkä mä en oo enää juonut niin paljoa kuin alkukesästä päivittäin join. Se on vaan hankalaa se vesitankkaus kun ei duunissakaan jaksais koko ajan juosta vessassa. Ja mä tarkoitan siis KOKO ajan. Lähinnä on sellainen olo että katetrin vois asentaa itsellekin. Tunnin välein sais käydä eikä tee tiukkaakaan :D Johtuu varmaan siitäkin kun töis tulee juotua tavallista enemmän kahvia myös. 
Tänään otin kusinätteenkin kun mietin et ei tää voi olla enää todellista tää vessas ramppaaminen. Puhdas tulos oli eli kyseinen olo siis jatkukoon, jepajee... No ei auta valittaa. Itsepähän oon elämäntyylini valinnut. Joillakin aloilla käydään tupakkatauolla yhtä usein kuin tämä neiti käy kusella. :D 

Hitto kun oon ollut pari päivää hajamielinen. En mä yleensä näin sekoile, naurattaa jo itteäkin. Mitähän vielä viikko tuo tullessaan. Eilen sain puhelimeeni jollain ihmeen kaupalla puk koodin päälle ja piti oottaa et poikakaveri tuli kotiin ennen nukkumaanmenoa et sain sen kännykällä soitettua dna:n asiakaspalveluun ja kysyttyä koodini. Huh. Sit tänään aamusta ajelin työmaalle tyytyväisenä, kerrankin hyvis ajoissa enkä tuli perseen alla. Pukkareilta lähtiessäni polia kohden tuli työtoverini vastaan ja kysyi unohdinko jotain. Ei raksuttanut ei. Kävi ilmi et pari päivää sitten sovittiin viestillä että hyppään aamusta sen auton kyytiin kun kerrankin tullaan samaan vuoroon. Se oli sit mua odotellut meidän tien varres, hyvän tovin varmaan. Kolme puhelua oli tullut ja tämä likka se ajelee tukka putkella työmaalle. Puhelin oli äänettömällä. Hitto mun kans :D




 Pakkasin töistä mukaan viikonloppuevääksi taivaallisen cup caken, namii!




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti