Henkinen hyvinvointi ennenkaikkea 

Viime viikolla lueskelin Nyyssölän Mikan blogikirjoitusta joka käsitteli bodauksen henkistä puolta.
Heräsin miettimään kovastikin sitä mikä treeneissä on se kaikkein tärkein asia ja samassa havahduin. Itse nautinto tekemisestä on pidettävä mielessä useammin oman pääkopan sisällä. Ei vain se pakonomainen tarve ajatella lavalla säteilemistä "sitten joskus" vaan tulisi aina ajatella että nauttii kympillä itse tekemisestä ja elää aina sen hetkisessä treenissä mukana, kuuntelee kehoaan ja miettii lihasta mitä haluaa kehittää. Nauttii hiestä ja tekemisen meiningistä, mutta toisaalta ei taas ole itselleen liian ankara jos joku päivä on niin kuitti ettei näe salilla rehkimisessä järkeä tai jos jotkus sarjat luistavat aiempaa kehnommin välillä.
Tässäpä teillekin ajateltavaksi viisaita lainauksia kyseisen miehen blogista:

" Myös se tavoitteellisuus on tärkeää, mutta huomio se, että se ei saa olla ainoa syy harrastaa. Kisatavoitteet ovat hyvä lisä, mutta jos se on ainoa motivoiva tekijä, niin miten harrastuksellesi käy, kun kisat ovat ohi? Katoaako motovaatio kisojen jälkeen myös? Tulostavoitteet on hyvä motivaattori. Mulla esim on tällä hetkellä hyvä fiilis treenaamisesta ja omat tavoitteet on se motivaattori, joka saa minut treenaamaan ahkerasti. Se ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, eli jos en pääsisikään tavoitteisiini, jatkaisin siitä huolimatta treenaamista lähes yhtä aktiivisesti."

" Luo treenaamisesta itsellesi elämäntapa. Älä stressaa ja pakota ylittämään itseäsi joka treenissä. Se aiheuttaa sen, että koet treenaamisen epämiellyttäväksi kokemukseksi. Vaikka asetatkin itsellesi tiettyjä tulostavoitteita ei ole mikään häpeä epäonnistua niissä. Kehitys ei voi loputtomiin olla nousujohteista."

" Hyvän olon saaminen itsensä rääkkäämisestä on yksi iso tekijä saaavuttaaksesi henkisen harmonian. Itsensä hyväksyminen puutteineen on toinen. Ole realisti ja hyväksi omat rajasi ja mitä voit saavuttaa omien rajojesi sisällä. On tiettyjä asioita mihin tietty ihminen kykenee ja on asioita mihinkä ei kykene tekisi sitten mitä tahansa. Mutta muista, että mikään asia ei ole koskaan kiveen kirjoitettu fakta. Aina on mahdollisuus saavuttaa melkeinpä myös ne mahdottomalta kuulostaneet tavoitteet. Pienikin mahdollisuus on mahdollisuus.

Kova työ palkitaan ja pitkäjänteinen treenaaminen näkyy aina ulkoisesti. Se näkyy niin henkisessä tasapainossa kuin myös fyysisessä olemuksessa. Pitkään treenanneet ja vuosia kovalle kurille uhranneet urheilijat ovat levollisia treeneissään. On vakuuttavaa nähdä pitkän linjan treenaaja salilla, joka tekee treeninsä kovaa ja ruutiinilla. Siinä näkyy se levollisuus. Ei ole mitään tarvetta esittää tai egoilla liian isoilla painoilla ja vajailla liikeradoilla samalla unohtaen mielen ja lihaksen yhteyden. Harmonista treenaamista, joka kuitenkin synnyttää lihakseen kipua ja poltetta sekä (sarjan jälkeen) nautintoa ja hyvänolon tunnetta."

Näinhän se menee. Itsensä hyväksyminen puutteineen on ainakin mulle iso pala nieltäväksi. Haluaisin aina tehdä täydellisen treenin ja monesti jos menee salille jo valmiiksi väsyneenä on jo alkutreenistä itseensä tietyllä tapaa pettynyt olotila. Sen vuoksi kun ei ole tullut levänneeksi tarpeeksi ja sen takia tuntee että ei voi viedä treeniä aina äärimmilleen. Tuon blogikirjoituksen lukemisen jälkeen menin loppuviikosta treenailemaan etureiskatreeniä ja vatsoja ja jumankekka kun tulin ihanalla tavalla kipeäksi koivistani! Treeni tuntui erilaiselta kun keskityin koko ajan siihen tiettyyn outoon nautinnon tunteeseen, siihen että pumppailin lihasta joka solullani enkä vain siihen että hitto kun kehittyisin nopeampaa. On tärkeää osata heittäytyä hetkeen eikä aina vain haaveilla jostain upeammasta. Tästä eteenpäin aion olla vain iloinen siitä että saan treenailla näin mahtavan valmentajan opeilla. Tottakai tavoitteita on oltava, mutta niitä ei tule pitää itsestään selvänä. Elämässä on niin paljon muutakin mistä nauttia. Muutakin kuin kisalavan miettiminen. 

Mitäs sitten ellen koskaan sinne pääsekään. En halua että innostukseni siinä tapauksessa lajiin lopahtaa kuin lehmän häntä. Rakastan lihasharjoittelua itsessään ja kehoani kun se voi hyvin. Aion oppia nauttimaan siitä ja lakata turhan ressaamisen, tämä on lupaus! :) 

Toinen juttu missä aion alkaa tsemppaamaan on lihashuollot. Aivan liian vähän on tullut käytyä hierojalla. Tälläkin hetkellä jalat ovat työmaalla aina kovilla ja siihen päälle kun lisätään viikon kovat etu- ja takareisireenit niin jumit on aika kovat... Ylihuomenna meen ekaa kertaa elämässäni hierotuttamaan 45 min jalat, en mitään muuta. Uh! Oon varmaan loppuviikon kuin jyrän alle jäänyt mutta tekee varmaan nannaa.. 

Mun on pakko kirjoittaa perjantaista tänne sillä se päivä on alkanut nyt jo naurattaa. Miten voi kaikki mennä niin päin persettä parin tunnin aikana. Toisaalta oon ylpeä että nyt vasta sorruin tammikuun lopun jälkeen EKAA kertaa rehdisti hyvänsyöntiin ei tankkauspäivänä. Se oli varsinaista tunne syömistä ja siihen ajauduin ihmeellisestä syystä. Noh! Silloin kun astelin iltavuoroon ja olin ollut noin vartin töissä uhkas eräs about 190 cm alkoa nauttinut riski mies vetää mua turpaan ellei sen muija pääse heti lääkäriin. Päivystysaika oli varmaan puolisen tuntia myöhässä. Se meinas että se asia oli mun syy ja nosti jo nyrkkiäkin pystyyn. Koskaan en oo oikeasti ajatellut että joku toteuttaisi hoitoalalla uhkauksensa, sillä yleensäkin tuollaiset kyseisen ajatuksen ilmaanheittäjät on dementikkoja tai muuten vaan psyk.potilaita. Tämä mies ei ollut kumpaakaan vaan se eli sitä tilannetta ihan kuin totisinta totta. Onneks säästyin mustalta silmältä mutta vitutus oli kova. Sillä kaikista eniten mä vihaan hoitoalalla hoitajiin kohdistuvaa väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistäkin. Me ollaan ihmisiä siinä missä kaikki muutkin, ei mitään tunteettomia robotteja, joille saa kaataa kaikki tuntemuksensa ja paskansa niskaan! Ärsytti siis sen verran kun ois tehnyt mieli sanoa aivan suoraan asiat tuolle juipille, muttei voinut että mennessäni kahvihuoneeseen, ahdoin suuhuni muffinssi parilla haukkauksella. Siinä olin meikän nimikin päällä ja se houkutteli kyseisessä tilanteessa :D Samantien tuli kyllä huono omatunto ja tiesin ettei tuo enää osaltani toistuisi. Hah!! 

Jännä juttu sillä ikinä en oo elämässäni ollut puntarilukeman noustessa tyytyväinen itseeni. Eilen aamulla ilo oli silti suurimmillaan kun huomasin että painoni on vihdoin monen kuukauden jälkeen alkanut nousta! Tervetuloa kauan kaivatut lihakset!