Hei tyypit!

Joulu on lusittuna ja oli oikein rentouttava joulunaika sisarusten ja äidin kesken! Mulla oli niin hyvä mieli koska en muista koska oisin saanut olla jouluaaton sekä joulupäivän molemmat vapaalla. Äidin kanssa oltiin Tampereella yöjoulukirkossa aattona ja se oli jotenkin.. jollain tapaa rentouttava kokemus. Siellä sopraano lauleskeli kappaletta ja hoilattiin viitisen virttä. Viimeinen virsi laulettiin niin että kirkko oli pimeenä ja silloin tuli kunnon joulun tunnelmaa. Vaikka ajattelin että nukahdan satavarmana pystyyn kun aamusta olin hereillä parin tunnin yöunilla jo klo 5:30 en nukahtanut. Silmissäni näin sen hävetyksen kun äiti puskee mua kyynärpäällä kylkeen ja herättää kirkosta kuorsauksen keskeltä. :D Sopraano lauloi sen Varpunen Jouluaamuna niin hienosti että miltein tippa tuli linssiin. Jostain syystä tuli mieleen se Ylöjärveläinen koulupoika joka oli nukkunut pois lumikinoksen keskelle. Tuollaisille tapahtumille ei vain löydä sanoja. 
Katseltiin jouluaattona sattumalta klo 18 20 vuotta vanhaa perheen jouluna kuvattua vhs-kasettia jossa klo oli 18. Meillä oli niin ihana lapsuus, mitään ei puuttunut vaikkakaan ei oltu rikkaimpia perheitä. Äiti ja isä on opettanut arvot jotka kantavat meitä jokaista sisarusta pitkälle elämässä :) On oltava rehellinen, luotettava itseensä, näytettävä tunteensa ja pidettävä toisista huolta :) Ja luulenpa että jokainen meistä ymmärtää että joskus vähemmän jotain voi olla loppuviimeksi enemmän. 
Syötyä tuli juu! Aikamoista mättöä. Mutta yllätyksekseni tänä jouluna mulla oli hieman huono omatunto mässäilystä joka kyllä rajoitti jonkinverran syömisiäni. Kolmena perättäisenä päivänä ja suklaata monta sataa grammaa ahtaneena tiedän taas kuinka haluan elämäni jatkaa. Terveellisen ruokavalion parissa. 

Kyseinen kuva kuvastaa hyvin tulevaa reipasta puolta vuotta meikälle. Näinhän se asia menee kun aloitan yhteistyön valmentajani kanssa ens kuun puolesta välistä. Ja tiedättekö mitä? Ei harmita sitten tippaakaan. Innolla odotan joka ikistä onnistumisen kokemusta kehittyvästä kropastani, odotan myös joka ikistä vitutuksen tunnetta kun ei jaksais lähteä aamuaerobisille mutta saa ittestään irti sen että mäpäs lähdenkin!
Se asia joka tulee väistämättä vastaan mitä taas EN odota innolla on kuinka ystävät tulevat kyseiseen vuoteen suhtautumaan. Mutta myös yhden asian tiedän. Tosi ystävät jäävät ja ne ketkä eivät ole tosiystäviä eivätkä osaa suhtautua elämäntyyliini tai ovat katkeria jostain syystä, tai vain ne ketkä eivät ymmärrä että urheilun vuoksi minulla voi välillä olla aika vähissä päivieni suhteen karsiutuvat lähipiiristäni. Se on surullista, mutta samalla erotellaan jyvät akanoista. Tosi ystävät pysyy, sen tiedän! :) 
Mun punteissa tutisee jo nyt tuleva tapaaminen valmentajan kanssa. Eniten jännittää se ajatteleeko se tyyppi ollenkaan että kroppani soveltuis bodyfitneksseen. Jospa se heittääkin aivan jonkun muun lajin mulle. Jännää! 
Huomenna treenaamaan jalkoja yhden vahan kamun kanssa joka on tullut Seinäjoelle Tampereelta viettämään joululomaa. Ihan mukavaa saada seuraa salille pitkästä aikaa! 

 

 

Vähintä mitä voit tehdä elämällesi on miettiä mitä toivot siltä. Ja enintä mitä voit tehdä, on asua sen toivon sisällä. Älä ihaile sitä kaukaa, vaan elä siinä, sen katon alla. 

Morjensta!  Itsenäisyyspäivää on tullut vietettyä vapaapäivän merkeissä. Koko viikon oon oottanut että saisin vain nukkua myöhään kun kaks viikkoa on tullut aina revittyä ittensä ylös sängystä aamulla kukonpierun aikaan. Jopa viime viikonloppu oli tarkasti aikataulutettu vaikkei töitä ollutkaan mutta muuten vain jo varhaisia menoja. Oli mukavaa aamupäivällä kääntää pariin otteeseen kylkeä ja jousta vasta kun herätyskello pärähti 12:00. Aamupuuro ja kahvi naamaan kaikessa rauhassa. Sitten kävin salilla tekees jalkatreenin ja ilman kiireen kiirettä. Sääkin on lauhtunut ja oli mukava mennä koiran ja siskon kans lenkille kun ei koiraakaan käy niin sääliksi ;) Tästä kaikesta vois päätellä että hyvin pyyhkii. Niin pyyhkiikin, ehkä tunne elämässä ei niinkään mutta ne on niin henkilökohtaisia asioita etten ala täällä niistä enempää avautumaan. Isoja ratkaisuja pitäis olla valmis tekemään elämässä, mutta mennään nyt harkiten tässä eteenpäin.
Ja nyt päätin sen asian jota oon käynyt mielessäni läpi viimeisen vuoden verran. En haluu enää haaveilla vaan tehdä työtä haaveitteni eteen. Ryhdyn kisavalmennukseen konkarin avuin mikäli hän mut "talliinsa" huolii. Se selvenee varmasti loppuviikon aikana! Oon niin täpinöissäni että saankohan mielenrauhaa ens yönä ollenkaan!!  Kerron sitten kun vastausta kuuluu mihin oon ryhtymässä tarkemmin. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Saattaapi olla että tästä perheestä on kaksikin superkovaa naista lavalla tällä vuosituhannella :D Varokaa vain!  

  

TOIVO ON SE PIENI HÖYHENPUKUINEN JOKA ISTUU SIELUSSA

Joskus sitä miettii mikä auttaa elämässä läpi vaikeiden aikojen. Mikä se on se voima joka kantaa sua vaikket ketään näe, mutta jonkun tunnet lähelläsi. Se on usko johonkin luotettavaan, lämpimään ja rauhaan. Mä en tiedä vieläkään mikä se JOKIN on, mutta se jokin on ottanut mut syleilyynsä monta kertaa kuluneen vuoden aikana. Eikä ei. En ole mikään himouskovainen mutta viimeisen kahden vuoden aikana on läheisten menettäminen ollut lähempänä kuin koskaan aiemmin. Oon ollut tilanteissa joissa en ole pystynyt auttamaan läheisimpiäni eikä kukaan muukaan ole pystynyt. Silloin oon ristinyt käteni ja pyytänyt voimaa ja enkeleitä läheisteni tielle. Mun toiveeni on täyttynyt ja se on enemmän kuin mikään muu elämässä. Se on antanut voimaa, uskoa ja toivoa siihen että elämä on hauras asia ja mitään eikä ketään tulisi pitää itsestään selvänä.

Kummitätini on kertonut rajatilansa kokemuksista kun on käynyt niin lähellä kuolemaa kuin kuka ikinä voi käydä. Kaksi elämäni ihaninta ja tärkeintä puhelua on ollut se kun sain langan päähän Helsingissä leikatun veljeni joka loukkaantui Afganistanissa ja se kun kuulin kummitätini äänen ensimmäisen kerran hänen ollessaan teho-osastolla Meilahdessa. Kuinka pieneksi ja avuttomaksi voikaan ihminen itsensä tuntea kun veljeä hoivataan tuhansien kilometrien päässä eri maassa tai kun pidät kädessäsi haurasta, nukutetun ihmisen kättä. Kolmas tärkeä puhelu tuli tänään koettua kun sain puhua kahteen otteeseen akuutisti leikatun kummitätini kanssa puhelussa. Kun aloin itkeä hän vastasi että aina saa itkeä kun itkettää ja aina nauraa kun naurattaa. Veljeni kanssa kun kaksi vuotta takaperin puhuin hänen ollessaan sairaalassa hän sanoi että älä sitten ala itkemään puhelun loputtua. Tuntee mut myös liian hyvin. Ja itkinhän minä. Mutta ilon ja helpotuksen kyyneliä. Ilosta itkeminen on puhdistavaa, sitä ei voi kun ihmetellä kuinka ihmeitä todella tapahtuu.

Oon kertonut ystävillenikin avoimesti että uskon enkeleihin. Mua saatetaan pitää vähän höyrypäänä mutta oon uskonut niihin läpi elämäni. Muistan ala-asteelta ajan jolloin olin varmaan noin kahdeksan vuotias kun vierailimme koulukaverin kotona porukalla. Koulukaverini äiti kertoi näkevänsä joskus enkeleitä talossaan ja muut pitivät häntä hulluna. Minä en, minä hymyilin.
Kummitätini on uskonut myös aina enkeleihin. Kun puhuimme alkukesästä silloin kun hän oli jo paremmassa voinnissa mutta edelleen sairaalassa kysyi hän kesken puhelun: "Onko suojelusenkelisi mies vai nainen?" Olin hetken hiljaa ja sanoin: minusta tuntuu että se on nuori mies. Tätini naurahti ja sanoi: ja se on muuten aika hyvännäkoinen ja niin kiltti. Sillä on ruskeat silmät ja se on ollut täällä luonani. Lähetän sen nyt takaisin sulle. Meidän suojelusenkelit ovat hyviä ystäviä.
Olin taas hiljaa ja sitten hymähdin. Hyvä että apu tuli perille.

VIIKONLOPPU VAILLA SUUNNITELMIA, MIKÄ SE ON?

Ihanaakin ihanempaa että viikonloppu pärähti käyntiin! Oon ollut väsyksissä loppuviikon kun keskiviikon päivystys venähti niin et olin yöllä puol 1 kotosalla ja arvatenhan se uni tulikin sitten näpäyttämällä silmään. Sata liskoa kimpussa koko yön ja eilen kun koko aamun töissä haaveilin päikkäreistä niin sitten kotiin päästyäni jälleen taas niin ylikierroksilla ettei kirveelläkään ees pientä tippaa unta linssiin. Nooh, nyt saa nauttia viikonlopusta ja nukkua koska lystää :) Sain kuulla tänään iloisen ennakkouutisen koskien ensi vuoden työkuvioitani mutta siitä pysyn vielä vaiti. Kyllä tuli iloinen mieli!

Nautin myös siitä että nyt viikonloppuna en omaa yhtikäs mitään suunnitelmia. Mulla on harvoin sellaisia viikonloppuja. Salille meen sunnuntaina ja isäinpäivää juhlistetaan myös silloin mutta muuten pidän kalenterin visusti kiinni maanantai aamuun saakka! 
Välillä tulee muuten ihan oikeesti ikävä iskää ja miettii kuinka huippu tyyppi se on. Se on harvoin vihainen ja niin kiltti mieheksi. Se lausuu hyvää (noh, joskus vähemmän hyvää) tilannekomiikkaa joka saa aina hymyn huulille. Se on ollut mun tukenani läpi teiniangstiaikojeni: kantanut mulle suklaata kotiin kun meni bänksit, antanut mun olla myöhäänkin ulkona kavereiden kanssa, antanut rahaa junalippuihin kun olin etäsuhteessa, kuskannut poikaystävän luokse. Mitäpä ei isä lapsensa eteen tekis. Toivottavasti se ymmärtää kuinka tärkeä ihminen se on. 

Tänään oli pakkasta viitisen astetta kun puin tamineet itteni ja koiran päälle ja lähdin pitkälle lenkille jalkatreenin päälle. Oli kiva keli. Aloin haaveilemaan hiihtämisestä, mitä ihmettä... Mietin kuinka kiva ois taas heittää pitkästä aikaa kunnon hikihiihtolenkkejä, ehkä mä tosissani innostun ja ostankin pian sukset. Vissiin vanhaks tulossa! 
Alkuviikosta tein monipuolisen ja aika pitkänkin selkä+rinta reenin. Poikakaveri otti illemmalla kuvaa selästä, kuvan laatu ois toki voinut olla parempi, se vain on niin kärsimätön kaveri että aina kun käskee ottaa kuvan niin kerralla pitäs onnistua. 

  
 

Vatsapalikat kehittyy ihan pirun hitaasti, olevinaan ei mitään edistystä kevääseen. :/ 

Jottei nyt ihan pääsis unohtumaan miksi ne mahtavat kehittyä turhan hitaasti tässäpä otos illan eväistäni.. kröhöm

 

Tällä hetkellä mielessäni on kovastikin mulle rakas ihminen joka on kuin toinen äiti mulle. Lähetän sille ihanalle ja rakkaalle naiselle enkeleitä roppa kaupalla teho-osastolle ja halauksia täältä satojen kilometrien takaa. Toivonkipinä on se kantava voima mikä aina auttaa elämässä läpi vaikeidenkin aikojen.    

Talvista viikkoa joka iikalle!

Lunta. Sitä on nyt joka puolella. Mitä enemmän kertyy ikää sitä enenmmän oon alkanut pitää talvesta. Mä rakastan valoa! Luulin olevani syysihminen mutta tänä syksynä huomasin etten mä sitä oo, en vaan jaksa Suomen ankeutta kun vettä sataa joka tuutista ja kaikki tyypit on nyrpeän näköisiä jotka vastaan kävelee :D Lapsuuden aivan parhaita lumimuistoja oli mm. se kun äiti vei mut ja sisarukset laskettelemaan Lehtimäelle pulkkamäkeen Valkealammen jyrkkään rinteeseen. Otettiin mukaan kaakaota termarissa ja äidin leipomia pullia. Usein en ois uskaltanut yksin laskea rinnetta alas pulkalla vaikkakin oon meistä kaikista vanhin. Mutta pakotin aina täysiin vauhteihin mukaan jonkun sisaruksista ja yleensä se joku sai mennä aina istumaan pulkan etunenään. Osin siksi että halusin pitää kiinni pikkusisaruksestani ja osin siksi, että sen eessä olevan naamaan lenti aina pahimmat lumikiteet .. ;) 
Viime viikkoina on ollut kova ikävä sisaruksia muutenkin. Sitä miettii minkä vuoksi elämä on nykyään jollain tapaa liian hektistä. Tekeekö siitä itse sellaista vai imeekö tämä maailma mukaansa kiireeseen ja ressiin. Toisaalta oon kyllä hyvä nauttimaan vapaapäivistäni ja oon luvannut itelleni että silloin teen kaikkea muuta kuin availen työsähköpostiani. Mutta viikot vaan hurahtaa. Ihana ois nähdä sisaruksia porukalla paljon useammin ja kertoa niille kuinka valtavan tärkeitä ne ovatkaan! Viime viikolla laitoin kaikille viestin että ovat tärkeitä ettei vain pääsisi unohtumaan kyseinen seikka :)
Asiasta toiseen. Nyt on alkanut treeneihin palata vanhan poltteen makua parin viikon sammuneen liekin jälkeen! Johtuuko lie siitä että en jaksa enää ressata työasioista uudessa työpaikassa yhtä lailla. Oon yrittänyt opetella asennetta että kaikkea en voi osata heti enkä sitä itseltäni ala vaatimaankaan. Osaks treenitsemppiolo johtuu myös siitä että viikko takaperin sain treenata valmentajani kanssa ja sain taas kymmeniä "ahaa" elämyksiä ja rutkasti opastusta tekniikkaan yms. Oli myös huojentavaa kuulla että kyseinenkin fitnespimu pitää ei dieettikaudella aina yhden mättöpäivän viikossa potematta siitä sen kummempia oman tunnon tuskia. Ihmisiähän me vain kaikki ollaan. 
Viikonloppuna vietettiin hanin kanssa kahden keskeistä aikaa pienen hotelliloman parissa. Oli kivaa! Sunnuntaina pidin oman mättöpäiväni hotelliaamiaisella jolla jaksoinkin sitten ilta kuuteen saakka :D Kolmatta kertaa lisää sapuskaa hakiessani kysyi poikakaverini että aina vainko sä haet johon vastasin että tottakai, koko rahan edestä! :D Mistä huomaa että tämä tyttö pääsee harvoin hotelliin.... :D Ruoan määrästä toki! Viereisessä pöydässä nakertaa bisnespariskunta muutamaa hasuua prinssinakkiaan ja känästä paahtoleivän palasta kun tämä nainen ahtaa suuhunsa kaikkea maan ja taivaan väliltä! Eikä haittaa sitten tippaakaan!
Oon löytänyt yhden parhaista treenilatareista ikinä. Aivan hirveen shaissen makuista. Oksennus on lähellä lentää joka kerta kun sen otan, mutta kyllä kannatttaa. Oon saanut niistä treeneistä enemmän irti! Onko sitten vain pään sisällä vaiko ei... 
Lisäks oon koittanut tsempata vitamiineissa yms. Magnesiumlisän otin tänään taas pitkästä aikaa käyttöön kun jotenkin vain se on jäänyt. Tänään veti taas suonta jalkaliikkeissä siihen malliin että mietin että turha siitä on kärsiä. Lisäks oon petrannut hyvien rasvojen suhteen ja otan pari nokkoa öljypulloista joka päivä. Hyvät rasvat ovat tahtoneet jäädä pois. 
Loppuviikosta ois suunnitteilla duunia, perjantaina Pendulumin keikalle menoa ja rentoa oleilua viikonloppuna. 
Hymyillään, ei turhista narista ja ollaan onnellisia siitä että ollaan!! =) Ihanaa viikkoa!   

 

Helou!
Hetkeen en oo ennättänyt istahtaa koneen ääreen kotosalla niin kauaks aikaa että oisin kuulumisia päivitellyt. Reipas kaks viikkoa sitten oli kunnon tekemisen meininki salillakin ja muutenkin elämässä. Viime viikolla siirryin uuteen työhön, siis samaa hoitajan työtä mutta aivan eri työpisteessä ja tuntuu että nyt on takki aika lailla tyhjä ja mehut vietynä tästäkin duracell pupusta. Kotona en oo paljoa turhia sotkuista hötkyillyt ja treenitkin oon käynyt tekemässä, mutta ikävä myöntää että tuntuu et pakon sanelemana. Lähinnä siks että sais muuta ajateltavaa kuin uus työ välillä. Eiköhän mulle tuu aurinkoisempi asenne taas takas kunhan pääsis työnrytmiin kunnolla kiinni. Yks asia on pakko avautua: vittu että voi kiristää vannetta sellaisen lapselliset tohtorit jotka asenteellaan näyttää sulle KUKA ON KUKA. Millä oikeudella aikuiset lukeneet ihmiset tinttailee lapsellisena sairaanhoitajille. Faktahan on kuitenkin se että kukaan niistä ei ois mitään ellei olis meitä hoitajia. Mä pelkään koska räjähdän ja avaan sanaisen arkkuni :D Yritän vältellä hetken noita konflikteja ko. tohtorin kanssa. Ahdistaa! 
Ens viikolla nään mun ohjelmani suunnittelijaa, Maria, pitkästä aikaa. Kivaa, on jotain mitä odottaa. On vaan ollut tän työrupeaman ajan yhtäkkiä kauheen huono motivaatio syömisienkin suhteen. Vatsa turvoksissa kuin rantapallo koska oon syönyt viimeisenä kolmena päivänä leipää enemmän kuin viimeisen parin kuukauden aikana. Varmaan jotenkin tuo ressi purkautuu väärin syömällä. Tälle pitää tulla stoppi, help mii!! 
Loppuun hieman päivitystä ihanan poikakaverini tekstiviestistä tänään työmaalle:
"tuo niitä saatanan työkaluja jotta saadaan nuo mun korvat auki". Suutarin lapsella ei oo kenkiä. 

Liekeissä

Ekaks mulla on vaan yks juttu sanottavana:

Jotenkin sairaan hyvä fiilis! Huvittais hehkuttaa sitä koko ajan. Ja ihan kaikille. 
Johtuuko lie menkoista että oon siivonnutkin kuin hullu kaks päivää vaiko siitä että uus säännöllisempi ja täsmällisempi ruokavalio on pärähtänyt käyntiin vaiko siitä että oon reenannut kaks kertaa uudella saliohjelmalla mutta fiilis on katossa! Pari vapaapäivää takana joiden aikana  oon saanut aikaiseks enemmän kun parissa kuukaudessa yleensä. Ainahan oon ollut aikaansaava nainen (omakehu haisee :D ) mutta nyt oon tehnyt kaikki tympeätkin hommat hymyssä suin: mm. pessyt ikkunat ja varaston ja kertaakaan ei ees ketuttanut niiden touhujen keskellä! Kävin mummulassa pitkästä aikaa ja tuli niin hyvä mieli, olikin jo ikävä tuttua, ihanaa, naljailevaa vanhuspariskuntaa :) Mummun sanoin: joskus pitää huokaista miehen touhujen keskellä mutta 52 vuotta yhdessä opettaa olemaan toisen kanssa ja on arvokas asia.
On tuntunut hyvältä palata "takas ruotuun" säännölliseen grammamääräiseen ruokavalioon, jota ois tarkotus noudattaa vuoden -12 loppuun saakka. Mulle tuntui ekana pettymykseltä että "koutsi" laittoi treeniohjelman kolme päiväiseksi mutta nyt jo alan ymmärtämään miksi se niin teki. Mun keho on ollut aikamoisessa ylitilassa jo pitkään eikä oikein koskaan pääse  palautumaan kunnolla.Oli hieno olo kun treenas pitkästä aikaa niin että oli kunnolla voimavaroja aloittaessa uutte treeniä. Vaikkakin treenaa aina eri lihasryhmät eri päivinä on se palautuminen kuitenkin tärkeää yhtä lailla ja nyt kun treenaa aina joka toinen päivä palautuu väkisinkin. Ja tulee vältyttyä noilta esim ma+ti+ke treeneiltä. Mä vaan VAADIN aina itteltäni salille lähdön joka toinen päivä oli tilanne töiden suhteen mikä oli. Sillon on mentävä kun on suunniteltu. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, pätee paikkaansa monessa asiassa. 
Ylättäen tämä tyttö on vissiin viime viikot ahtanut itseensä aika moisen määrän sapuskaa. Muuta loogista selitystä en ymmärrä sille miksi mieleni seilaa koko ajan ruoassa ja ihmeellisesti on myös tullut välissä nälkä vaikkakin saan syödä reilun kokoisia, proteiinipainotteisia aterioita joka välissä. Tai en tiiä onko mun nälkä, ehkä koen sen nälkänä että tekee mieli jotain sokerista hyvää. Kai nää on niitä sokerin vieroitusoireita. Kun ei vaan kovin kauaa kestäis!!! Kattelin junior master cheffiä (oli muuten huippu ohjelma!) ja ne teki mieleisiään jäätelöannoksia. Kyllä ois tehnyt mieli lähimpään Saleen ostamaa nnougat-suklaa jäätelöä. Eikä asiaan auttanut yhtään vieressä mankuva mies joka sanoi että ois ihanaa jos leipoisin enemmän. Huoh! Tahdonvoimaa vain peliin ja äkkiä!! 
Mulla on visio alkuvuodelle ja en meinaa pysyä housuissani ollenkaan, niin intona oon siitä asiasta. Vielä en enempää kerro. Vain mieheni tietää mutta se tsemppas myös lopulta ja sanoi että olis mun juttu. Oon aika ärsyttävä enkös vain, mutta kattotaan kuinka kauan pystyn pitämään tuon asian salassa. 
Viikonlopuks duuniin, aivan kiva mennä tienaamaa. Mikä mulla on? Kuunnelkaa nyt mun ajatuksiani! :D

Menevä kipale:

  

KIRPSAKKAA KESKIVIIKKOA

Helou! Töissä viihdytty aamuvuoro. Tänään oli yllättäen aika rauhallinen päivä. Nautin elämän pienistä asioista kuten esimerkiksi siitä, että sain syödä KOKO lounaan ilman puhelun puhelua omaisilta ja ylipäänsä ilman yhtäkään häiriötekijää. Plussaa oli myös se, että söin lounaan päätteeksi yhden parhaimmista maistamistani kekseistä ikinä! Ja senkin rauhassa sumpin kera :) On viime aikoina työmaalla tottunut siihen et saattaa mennä klo 14 saakkakin ennenkun ennättää kunnolla haukata jotain... Tykkään työstäni silloin kun sen saa tehdä oikeasti rauhassa. Tuohon keksiinkin annoin ittelleni luvan sortua koska ens viikolla saan valmentajaltani tiukat ruokavalio-ohjeet loppu vuodeksi. Saan myös uutukaisen treeniohjelman jota odotan niiiiiiin innolla etten voi sanoin kuvailla :) Mun valmentajana toimii eräs periksiantamaton tänäkin vuonna FitnessExpon lavalla kääntymässä käynyt pimu :) Sillä naisella on elämänasenne jonka mielusti tartuttaisin itseenikin. Lisäks tuo tyyppi on todella mukava oikeasti ihmisenä, iloinen ja pirtsakka pakkaus! Odotan uusilta ohjelmiltani aika paljon sillä aioin pitää niistä kiinni 100prossaa lasissa. Joulu on sitten poikkeus ;)  
Viime viikolla kotiuduttiin äidin ja pikkusiskon kanssa Saksasta. Käytiin heittämässä tutussa paikassa kolmen vuorokauden shoppailureissu ja vitsit löytyi taas vaikka ja mitä. Ja kaikki mitä ostelin oli tarpeellista. Paitsi apina avaimenperä.. ja Tobleronet... ja kosteusvoide.. ja ..... .... Sinne on aina mukava matkustaa kun kytätään monta viikkoa halpoja lentoja Ryannairilla ja napataan sit ne ja sama taktiikka hotellien suhteen. Saksa on siitä kumma maa kun sellaisissa paikoissa, joissa ei paljoa turisteja ole ei paikalliset kyllä vaivaudu edes yrittämään puhua sulle englantia. Jos asettelet kysymykses hienosti englanniksi niin että jokaisen vähänkin kouluja käyneen pitäs se ymmärtää ei ne vavaudu vastaamaan sulle muutakun saksaksi, ei vaikka pyörittelisit päätä ja toteaisit että et ymmärrä. Mähän aikanani luin yläasteella kaks vuotta saksaa sekä lukiossa melkein kolme. Harmi kun jätin kesken sit loppuviimeks. Jonkinverran vielä muistaa sanoja sieltä täältä mutta ois kiva heitttää jotain small talkia kehiin! 

Meidän hotelli oli aivan keskustan tuntumassa. Palvelu pelas ja huone oli tarpeeks suuri meille naisille mutta liikennemelu taas vei unet aika lailla. No, en valita kun kerran sinne saakka päästiin! Ekan yön tuli nukuttua kohtuu hyvin mutta toisena yönä varmaan 2h. Just kun oli pääsemässä uneen kuului ulkoa mahdoton ääni, aivan kuin olis sattunut kolari kahden auton kesken. Aamulla siellä pihalla olikin lasinsiruja että tiiä sitten. Säikähdin ja käänsin vaan kylkeä ja mietin että luetaan huomisesta lehdestä sitten :D 

Ekana päivänä matkabudjetista oli jo puolet tuhlattuna n 2-3 tunnin aikana! Noo, sehän se tarkotuskin oli. Oli aika mukavan lämpöset kelit, n. 20 astetta.  Pirkkalan kentälle kun saavuttiin lähti sit viimesetkin luulot jatkuvasta kesästä pois kun tuuli pörhäls syysviimalla niin että hyvä ettei tukka irronnut päästä. 

Ruoka siellä oli aivan super hyvää. Nautin myös pitkästä aikaa leivästä kun evästettiin molempina aamuina tutussa leipäbaarissa jossa oli ihania täytettyjä kanapatonkeja kastikkeella, kylkeen sit maitokahvi 0.4 l niin kyllä taas elämä hymyili entistäkin enemmän !  

 

Sit muihin asioihin. Paras kaveri synnytti viikonloppuna esikoisensa, pienen poikavauvan. Tänään juttelin sen kanssa ja itku meinas päästä, niin onnellinen oon tuon pariskunnan puolesta :) Mun kaverilla on ollut korkeat verenpaineet ja niistä ollaan juteltu. En tiiä tuliko asia jotenkin mun uneen koska on pakko kertoa miten hullua unta ihminen voikaan nähdä. Siihen yhdistyi kaikki viime aikoina tapahtuneet asiat: verenpaine, herkuttelu ja mun kaveri. Noh olin unessani ostoksilla Makuunissa ja ostin hirveen mättösäkin. Olin menossa  yövuoroon sit sieltä. Kassa neiti tokas mulle kun olin laittanut pussini punnitukseen että heillä on nykyään siellä tiedostot mistä nähdään kuinka paljon tietty ihminen on ostanut karkkia viime aikoina. Mulle ei nyt valitettavasti voitu myydä mitään koska olin lähiaikoina ostanut niin suuria määriä kerrallaan että verenpaineeni hipoo muuten taivasta jos syön tuonkin pussin :D Hetken siinä tinttailin kassalla mutta se neiti ei suostunut: antoi vain pari brosyyria käteen ja sanoi että tämä on heillä valitettavasti käytäntö ja pahoitteli. Sitten menin ne lehtiset kädessä pihalle jossa mun kaverini (tuo ensissynnyttäjä) mua jo oottelikin. Yhdessä nauroimme vedet silmissä tapahtuneelle että kuinka tälläinen voi olla todellista!