Helou!
Hetkeen en oo ennättänyt istahtaa koneen ääreen kotosalla niin kauaks aikaa että oisin kuulumisia päivitellyt. Reipas kaks viikkoa sitten oli kunnon tekemisen meininki salillakin ja muutenkin elämässä. Viime viikolla siirryin uuteen työhön, siis samaa hoitajan työtä mutta aivan eri työpisteessä ja tuntuu että nyt on takki aika lailla tyhjä ja mehut vietynä tästäkin duracell pupusta. Kotona en oo paljoa turhia sotkuista hötkyillyt ja treenitkin oon käynyt tekemässä, mutta ikävä myöntää että tuntuu et pakon sanelemana. Lähinnä siks että sais muuta ajateltavaa kuin uus työ välillä. Eiköhän mulle tuu aurinkoisempi asenne taas takas kunhan pääsis työnrytmiin kunnolla kiinni. Yks asia on pakko avautua: vittu että voi kiristää vannetta sellaisen lapselliset tohtorit jotka asenteellaan näyttää sulle KUKA ON KUKA. Millä oikeudella aikuiset lukeneet ihmiset tinttailee lapsellisena sairaanhoitajille. Faktahan on kuitenkin se että kukaan niistä ei ois mitään ellei olis meitä hoitajia. Mä pelkään koska räjähdän ja avaan sanaisen arkkuni :D Yritän vältellä hetken noita konflikteja ko. tohtorin kanssa. Ahdistaa! 
Ens viikolla nään mun ohjelmani suunnittelijaa, Maria, pitkästä aikaa. Kivaa, on jotain mitä odottaa. On vaan ollut tän työrupeaman ajan yhtäkkiä kauheen huono motivaatio syömisienkin suhteen. Vatsa turvoksissa kuin rantapallo koska oon syönyt viimeisenä kolmena päivänä leipää enemmän kuin viimeisen parin kuukauden aikana. Varmaan jotenkin tuo ressi purkautuu väärin syömällä. Tälle pitää tulla stoppi, help mii!! 
Loppuun hieman päivitystä ihanan poikakaverini tekstiviestistä tänään työmaalle:
"tuo niitä saatanan työkaluja jotta saadaan nuo mun korvat auki". Suutarin lapsella ei oo kenkiä.