Ihanaakin ihanempaa että viikonloppu pärähti käyntiin! Oon ollut väsyksissä loppuviikon kun keskiviikon päivystys venähti niin et olin yöllä puol 1 kotosalla ja arvatenhan se uni tulikin sitten näpäyttämällä silmään. Sata liskoa kimpussa koko yön ja eilen kun koko aamun töissä haaveilin päikkäreistä niin sitten kotiin päästyäni jälleen taas niin ylikierroksilla ettei kirveelläkään ees pientä tippaa unta linssiin. Nooh, nyt saa nauttia viikonlopusta ja nukkua koska lystää :) Sain kuulla tänään iloisen ennakkouutisen koskien ensi vuoden työkuvioitani mutta siitä pysyn vielä vaiti. Kyllä tuli iloinen mieli!
Nautin myös siitä että nyt viikonloppuna en omaa yhtikäs mitään suunnitelmia. Mulla on harvoin sellaisia viikonloppuja. Salille meen sunnuntaina ja isäinpäivää juhlistetaan myös silloin mutta muuten pidän kalenterin visusti kiinni maanantai aamuun saakka!
Välillä tulee muuten ihan oikeesti ikävä iskää ja miettii kuinka huippu tyyppi se on. Se on harvoin vihainen ja niin kiltti mieheksi. Se lausuu hyvää (noh, joskus vähemmän hyvää) tilannekomiikkaa joka saa aina hymyn huulille. Se on ollut mun tukenani läpi teiniangstiaikojeni: kantanut mulle suklaata kotiin kun meni bänksit, antanut mun olla myöhäänkin ulkona kavereiden kanssa, antanut rahaa junalippuihin kun olin etäsuhteessa, kuskannut poikaystävän luokse. Mitäpä ei isä lapsensa eteen tekis. Toivottavasti se ymmärtää kuinka tärkeä ihminen se on.
Tänään oli pakkasta viitisen astetta kun puin tamineet itteni ja koiran päälle ja lähdin pitkälle lenkille jalkatreenin päälle. Oli kiva keli. Aloin haaveilemaan hiihtämisestä, mitä ihmettä... Mietin kuinka kiva ois taas heittää pitkästä aikaa kunnon hikihiihtolenkkejä, ehkä mä tosissani innostun ja ostankin pian sukset. Vissiin vanhaks tulossa!
Alkuviikosta tein monipuolisen ja aika pitkänkin selkä+rinta reenin. Poikakaveri otti illemmalla kuvaa selästä, kuvan laatu ois toki voinut olla parempi, se vain on niin kärsimätön kaveri että aina kun käskee ottaa kuvan niin kerralla pitäs onnistua.
Vatsapalikat kehittyy ihan pirun hitaasti, olevinaan ei mitään edistystä kevääseen. :/
Jottei nyt ihan pääsis unohtumaan miksi ne mahtavat kehittyä turhan hitaasti tässäpä otos illan eväistäni.. kröhöm
Tällä hetkellä mielessäni on kovastikin mulle rakas ihminen joka on kuin toinen äiti mulle. Lähetän sille ihanalle ja rakkaalle naiselle enkeleitä roppa kaupalla teho-osastolle ja halauksia täältä satojen kilometrien takaa. Toivonkipinä on se kantava voima mikä aina auttaa elämässä läpi vaikeidenkin aikojen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti