Kuulumisia ennen helmikuista viikonloppua

Perjantain aamuvuki takana ja samalla pirun kiire viikko tullut päätökseensä. aah! 

   
Hitto että mä vihaankaaan kiirettä! Itse on oman ajankäyttönsä sankari eikä ketään voi siitä syyttää kuin itteään et kiirusta pitää mutta silti ahdistaa. Nyt kun on aloittanut treenaamaan 5x viikkoon hurahtaa päivät aivan liian nopeaan. Eniten harmittaa kun ei oo koiran kanssa olevinaan niin paljoa enää aikaa olemiseen ja nyt en oo aivan joka päivä sitä edes lenkittänyt, koska ei yksinkertaisesti ennätä ja siitä on helpoin karsia. Työstä eikä salista voi karsia aikaa pois :/ Eilen menin koko päivän minuuttiaikataululla, oikeasti vasta illalla klo 21:30 olin kotona ja pysähdyin. Onneks ens viikolla on tiedossa kaikkea kivaa ja toivon mukaan ei niin hektinen viikko. 

Ens viikolla osallistun kakspäiväsiin polikliinisiin sairaanhoitajapäiviin jotka pidetään täällä Seinäjoella tänä vuonna joten mukava et ei tartte kauemmas lähteä :) Palkka juoksee niinä päivinä, minä en :D Aiheet oli mielenkiintoisia ja todella ajankohtaisia. Saa taas uutta intoa työhönkin. Lisäksi tapaan ihania vanhoja naistovereita loppuviikosta syömisten merkeissä :) Muut syö, minä en nauti nyt ravintolaherkuista, mutta ei haittaa. Pääasia nähdä rakkaat naiset pitkästä aikaa. 
Viime yönä näin unta että olin syönyt vaikka kuinka paljon irtokarkkeja kunnes muistin siinä huumassa että oon sitoutunut tähän viiteen tiukkaan viikkoon. Mulla oli hirveen paha olo henkisesti ja vitutti niin paljon! :D Aamulla herätessän nauratti: en todellakaan meinaa sortua. Uni tuli varmaan siitä kun eilen otti illalla päähän ja mietin hetken aikaa kuinka ihanaa olis hakea vähän lohtukarkkia Salesta. Mutta pakotin ajatukseni pian jo muualle. 

Vauvoja. Niitä on joka puolella. Raskaana olevia. Myös. Meinaa tulla jo korvista. Oon enemmän kuin onnellinen ystävieni puolesta joista on viime aikoina tullut äitejä, mutta en tiiä miksen jaksa enää kuunnella vauvajuttuja yhtään. Ehkä siks kun en tajua ite miltä tuntuu olla äiti. Se on varmasti elämän mahtavin tunne mutta tällähetkellä meikäläisen tunteet menee vain tuonne salikehityksen puolelle :) Enää ei niin lujaa ahdista ettei sitä tenavaa ole vielä tehtynä. Tiedän että oon onnellisempi äiti joskus tulevaisuudessa kun oon ensin ylittänyt itseni ja kivunnut fitnesslavalle ;) 

Mä en mieti pätkääkään mitä musta mahdetaan  puhua selän takana tämän fitnesstouhun vuoksi. Mulle riittää että tärkeät ihmiset ymmärtävät miksi oon tähän ryhtynyt ja jotta itse oon sinut itseni kanssa. On ollut ihan kiva huomata kuinka työpaikallakin monia tuntuu juttu kiinnostavan ja tosi tsemppaavaa kommenttia on saanut ottaa vastaan :) Tänään tosin keskustelu meni hivenen överiksi kun sanoin erään lääkärinkin kuullen että oon tilannut 150 eurolla mömmöjä netistä. Naiset sano että siinä vaiheessa kun Katjalla viikset kasvaa ja polin luukulta kuuluu enää möreä ääni he tietävät että mömmöt on alkanut purra :D No eikai. Ainahan mun haave on ollut katsoa kuinka pitkälle mahtaa naisena kehonrakennuksessa päästä ihan vain perussetillä, ilman ei sallittuja lisäaineita :) Ammattinikin vuoksi en ikinä vois kuvitella minkäänsortin hormoneja käyttäväni, sen arvoista ei sentäs tämäkään harrastus kyllä ole!