LUUKUN TOISELLA PUOLELLA
Töistäni puhun vain vähän, sillä minua sitoo vaitiolovelvollisuus joka kattaa kaikki hoitotilanteet läpi lopun elämääni. Valmistuessani, pelkäsin kuinka vaitiololovelvollisuusasiat tulevat ammattini aikana koettelemaan. Koska löydän itseni oikeudesta, koska joku hullu saa päähänsä kannella minusta. Enään sitä ei pelkää, sillä jos niin tekisi, ei tätä työtä pystyisi täydessä järjen voimissa tekemään. Ajattelin kirjoitella tekstiini, miltä tuntuu olla hoitaja koko ajan muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa ihmiset osaavat vaatia enemmän ja enemmän, toiset ihan syystä, toiset vain siksi että ovat potilaan asemassa.
Oletko sinä tullut koskaan miettineeksi, että ei ole hoitajan syytä, että sinulle ei aikaa sen päivän päivystykseen pystytä antamaan? Teemme erittäin ammattitaitoista ja vastuullista työtä, meidät on perehdytetty tekemään hoidon arviointia ja jokaikisen puhelun ja asiakaskontaktin aikana kun asiakas aikaa varaa, olemme sen velvollisia tekemään. Ei jotta olisimme uteliaita tai tekisimme kiusaa sinulle, vaan siksi että päivystysaikoja on rajallinen määrä ja ajat tulee antaa niille jotka aikoja todella terveytensä kannalta vaativat akuutisti, niille joiden henki saattaa olla jopa vaarassa ellei hoitoa saman päivän aikana totauteta. Oletko koskaan tullut miettineeksi mitä hoitajat koneella tekevät? Mikseivät he ole mukana hoitotilanteissa ja juttelemassa asiakkaille lähikontaktissa enemmän? Tietokoneet sitovat meitä yhä enemmän ja enemmän, koneiden avulla pidämme lääkärit ajantasalla, pysymme itse ajantasalla potilaskokonaisuuksista, tutustumme jo tehtyihin hoitoihin, jotta osaisimme niitä hoitajan vastaanotoilla jatkaa. Kirjaamme tekemäämme työtä, sillä vain kirjattu työ on tehtyä työtä todellisuudessa. Mitä ei ole kirjattu, ei ole tapahtunutkaan. Emme ole koneella piruuttaimme kansliassa, itse ainakin antaisin mitä vain kun saisin välillä heittää läppärin seinään joka ei taaskaan toimi kuin niin moni käyttäjä on kirjautuneena laboratoriopyyntöjä tekemään tai reseptikeskuksessa. Kun saisin vain sen kynän ja paperia ja saisin olla asiakkaan luona läsnä. Emme voi mitään näille muutoksille, isommat tahot niistä päättävät, emme me hoitajat. ¨
Oletko tullut miettineeksi että ellemme heti ennätä tulla avuksesi ja meitä ei kansliassa näy aulan ollessa miltein tyhjä, saatamme avustaa lääkäriä vuotavan haavan ompelussa sivuhuoneessa, ottaa sydänfilmiä sydäninfarktipotilaalta, lääkitä hänen kipujaan ja samalla soitttaa ambulanssia. Saatamme tyynnytellä sivuhuoneessa sekavaa ja muistamatonta potilasta ja estää hänen lähtöään vastaanotolta että lääkäri ehtisi tulla hänet tutkimaan ja tilanne ei pääsisi pahenemaan entisestään.
Välillä tarvitsemme itsekin taukoja, myös päivystävä lääkäri tarvitsee ruokataukoja, kusitaukoja ja joskus vain omaa aikaa miettiäkseen koneen äärellä, mikä olisi paras ratkaisu asiakkaan terveyden kannalta. Sillä ellemme tätä tee, ei ajatuksemme juokse ja se saattaisi johtaa jopa kohtalokkaisiin virheisiin työssämme.
Myös hoitaja tuntee yhtälailla kuin potilas, onnellisuutta, ylpeyttä, katkeruutta, surua, vihaa, epätoivoa, iloa. Emme ole mitään kaatopaikkoja, jotka kestävät millaista palautetta vain. Ennenkuin haukut, mieti hetki miltä tuntuisi vaihtaa hoitajan kamppeet ylle ja tehdä joka päivä työtä kaltaistesi ihmisten kanssa. Heidän parhaaksensa. Mieti onko hoitaja syynä huonoon oloosi henkisesti, ellei hän olisi läsnä, eikö sinulla olisi entistä huonompi olla?
Joka päivä kohtaan työssäni selviytymistarinoita, sisua ja myös onnenkantamoisia potilastapauksissa. Puhuttelevimpia ovat ne ihmiset jotka eivät luovuta ollessaan vakavasti sairaita, ja tietenkin myös ne jotka ovat jo aikaa sitten luovuttaneet.
Tänään pistin kipupiikin syöpasairaalle rouvalle, jonka vahvat kotikipulääkkeet eivät enään tänään olleet riittäneet. Tuntemuksiaan hän kuvaili minulle: "Eniten se tuntuu vatsalla, mutta samalla myös varpaat ovat niin arat, että pakko käyttää isoja, pehmeitä kenkiä. Henkseleitä käytän housuissa siksi että housujen tulee olla isot, eivät saa puristaa yhtään vatsaa. Sormet ovat arat ja eilenkin tiputin kaksikin esinettä käsistäni, mikään ei enään tunnu käsissä pysyvän. " En olisi ikinä arvannu tämän olevan tälläistä. En ikinä." Kaikesta huolimatta tämä nainen hymyili minulle pian kipulääkkeen saatuaan, ja kertoi että enään ei paljoa tunnu. Siinä vaiheessa kaikki on suhteellisen hyvin kun ihminen jaksaa pyytää apua. Kun hän sitä ei enään jaksa tai luulee että hänestä ei välitetä, on toivo menetetty ja ilman toivoa, on elämää mahdotonta jatkaa. Sillä toivo on se voima, jota potilaalta ei koskaan saa sammuttaa. Vaikka ihminen mihin uskoisi, on hänellä oikeus uskoa, kukaan ei saa sitä voimaa sammuttaa. Silloin voi tehdä ihmisen elämänhalulle kohtalokkaan virheen.
Palautetta me hoitajat työstämme otamme mielellämme vastaan. Oli aivan ihana kuulla kun eräs nuorehko naishenkilö sanoi minulle puhelimessa että toivoikin minun vastaavan, puhelun loputtua sanoi että on tarkka asiakaspalvelusta ja minun kanssani kun juttelee, tulee lämmin ja hyvä olo, sellainen että kuunnellaan.
Jokaisella hoitajallakin on oma elämänsä, ja joskus kun elämä koettelee, on hankalaa sulkea sitä työn ulkopuolelle. Mutta sen me joudumme tekemään, siksi, että voisimme keskittyä sinun ongelmiisi ja terveyteesi. Työmme on nopeatempoista, jatkuvaa kuuntelua ja havainnointia, reaktiovalmiutta uusiin tilanteisiin, sinua varten. Emme halua kuulla sitä, kuinka paljon ajat ovat myöhässä, myöhässä ovat ja siitä kärsimme itsekin. Lääkäriksi emme voi muuttua, mutta parhaamme ennakoivilla toimenpiteillä yritämme jouduttaa hoitosi etenemistä. Emme halua kuulla, kuinka hankalaa oli päästä läpi linjojen, tiedämme sen itsekin, olemmehan koko päivän luurin toisessa päässä olleet ja puhuneet suumme kuivaksi. Sen sijaan voimme ottaa vastaan kiitosta työstämme, jotta taas seuraavana päivänä olisi mukava töihin palata. Voimme kuulla kiitoksen sanan poistuessasi vastaanotoltasi, siksi jotta tietäsimme että aika oli todella tärkeä sinulle. Ja jos joskus haukut tai huorittelet ja ymmärrät kaiken mitä itse suustasi päästät, voit olla varma että niin myös minä teen takaisin sinulle syvällä mielessäni, purren huultani. Kaikkea ei meidänkään tarvitse ottaa vastaan, ja jos huitaiset, teen sinusta rikosilmoituksen. Sillä minäkin olen vain ihminen.
Ja ellemme olisi kutsumusammatissamme, emme tätä työtä tekisi. Koska sellaiset jyvät erottuvat akanoista jo kouluaikana. Ja pitäkää päättäjät hyvät ne psykologiset testit hoitoalan koulutuksiin ihmisiä valitessanne, sillä tärkein ominaisuus hoitajana on ajatella aivoillaan ja kyetä tuntemaan empatiaa ja aitoa halua auttaa toista. Siinä vaiheessa kun on kyse oikeasti sairaasta ihmisestä, ei asiaan auta pitkä matematiikka, saatika L:n paperit lukiosta. Siinä auttaa se että kykenet asettamaan itsesi toisen asemaan, ja vaikket aina kykenisikään, omaat aitoa iloa auttaa ihmistä tuntemaan jälleen elämän iloa.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
" Onnellisuus ei tule koskaan heille jotka eivät arvosta sitä mitä heillä jo on. "
Mitä se onni on? Onko se kesän odotusta? Loman odotusta? Viikonlopun alkamista? Työvuoron loppumista? Tilipäivän tuloa? Pikkujoulujen alkamista?
Miksi onni tuntuu olevan niin usein kauempana, jonkin asian odotusta. Viimeistään kuluneen kesän jälkeen olen päättänyt, että en enään odota onnen päiviä. Jokaisesta päivästä voi tehdä omalla laillaan onnen päivän, aina löytyy jotain positiivista ja hyvää. Ehkä se on vähän turha klisee kun sanotaan, että elä hetkessä ja tee jokaisesta hetkestä onnea. Aina ei tunnu onnelliselta ja tuntuu kuin jotkin asiat kovettaisivat ympärillesi suuren panssarin, miksi juuri minä? Mitä olen tehnyt väärin? Eikai taas tätä? Ikävistäkin asioista oppii, ja usein todella paljon. Joskus kaatuu paskaa niskaan kunnolla, mitä siitä. Mielestäni ne meistä voivat kutsua itseään voittajiksi, jotka eivät jää maahan makaamaan, vaan ottavat itseään niskasta kiinni, vaikkakin kaatuisivat. Entistä ehompana ja kokemusrikkaampana vain eteenpäin!
Eron myötä musta on tullut entistä herkempi kokemaan ihmisten tunnetiloja ja jollain lailla varmasti itsekin näytän tunteeni leiskuvammin ja laajemmin. Pikkusiskoni tokaisi minulle eräässä puhelussamme, että pidä toi Katja, sulla on luonnetta! Edeltävästi olin kertonut hänelle, kuinka minusta tuntuu että en enään yhtään ajattele mitä suustani päästän, kerroin parit faktat pöytään muun muassa yläkerran mummolle, joka keksii valittamista asiasta kuin asiasta eikä voi sietää, että ympärillään on elämään PÄIVÄSAIKAAN. Ja kans semmonen homma on alkanut pistää vihaksi ja josta palautteeni kyllä laulaa on ihmiset, jotka hakeutuvat asiakaspalveluammatin pariin mutta jotka eivät omaa tippaakaan asiakaspalveluhaluja.
Ensi viikolla olis kevyiden treenien viikko luvassa. Osassa lihasryhmiä selkeästi jo tuntuukin sitä kaipaavan, esimerkiksi jaloissa ja hauiksissa. Viisi viikkoa hurahtaa aina hurjaa vauhtia, täytyy oikein kalenteriin merkata että muistaa oikeassa paikassa aina nuo köykäset viikot pitää. Niihin tulee suhtautua vain oikealla asenteella eikä surkutella, kun ei pääse painoja nostelemaan kunnolla. Täytyy pitää mielessä että tietyssä lepotilassakin lihas kasvaa, ja lepoa ja erilaisia ärsykkeitä se näin ollen tarvitsee.
Kaippa munkin on pakko nostaa tapetille nämä "Fitnessbuumin bloggaus" kirjoitukset joita parin viime viikon aikana on ripakopalla ratissut. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kaikkien ihmisten ei tarvitse fitnesskropista tykätä. Ellei pidä dieetattuja kroppia kauniina, on se ihan fine. Jokaisella on oma ihanteensa naisten suhteen. En minäkään kaikista urjeilijoista sitä mieltä ole, ettäkö nainen olisi juuri lavalla kauniinpanaan. Jotkut ovat liian laihoja, on valmentajan kokemuksestakin varmasti kiinni mihin pisteeseen kroppa lavalla viedään. Joillekin puhkeaa syömishäiriöitä, sekin on omasta luonteesta ja etenkin valmentajan osaamisesta kiinni millä lailla hommaa viedään eteenpäin. Väitän, että syömishäiriöitä on tasaisesti nähtävillä muidenkin urheilulajien parissa, ei pelkästään fittneksen. Ihmiset jotka ovat herkkiä ottamaan itselleen stressin kaloreistaaan ja kulutuksestaan, niitä löytyy ihan joka puolelta. Ei itse fitness lajina tee kenellekään syömishäiriötä. Sen tekee oma alitajunta ja kieroutunut maailmankatsomus, siihen jos lisätään kokematon valmentaja ei lopputulos voi olla kaunis.
Myöskin osa noista naisista, jotka kirjoittavat että fitnesslaji ei ole tervettä touhua, ovat varmasti itse kokeneet epäonnistumisia lajin parissa, niin kovia kolauksia, että eivät ole niitä vielä pystyneet oikealla lailla käsittelemään, oikeanlainen tukikin on monilla varmasti taipaleen aikana uupunut. Surullista että pitää nostaa tapetille, kuinka fitness on vaarallista ja hullujen hommaa, syömishäiriöisten harrastus. Tervetuloa katsomaan ainakin tätä naista joka rakastaa ruokaa yli kaiken ja ajattelee kesän dieetin olevan ainutlaatuinen, elämässä ohimenevä vaihe. Joka ymmärtää sen, että ihmisen ei tulekaan kulkea päivittäin sen näköisenä kuin lavapäivävä ollaan eikä siihen kukaan pystyisikään. Tärkeintä on tuntea olonsa hyväksi omassa kropassaan ympäri treenikauden.
Eivätkö ne ihmiset sitten ole vaaraksi itselleen, jotka karppaavat pitkään, tekevät suolihuuhteluja tai sitkuttelevat mehupaastoilla pidempään? Miksei niistä puhuta vaan pidetään kaiken maailman lentoemäntädieettejä ihan ok juttuina. "Ai sinäkö sait karistettua patukoilla 10 kiloa kuukaudessa? Hienoa!" Sairasta sanon minä. Lopputulos ei koskaan voi olla terveellinen, mikäli painonpudotus on salamannopeaa millä tahansa ateriankorvikkeilla. Ongelma on siinä, kun ihmiset eivät nykyään enään tunnu tietävän mitä on terveellinen ruokavalio. Mitä on syödä päivittäin terveellisesti? Se että herkutellaan vain juhlapäivinä, ei tehdä jokaisesta päivästä kuitenkaan juhlaa. Opetetaan lapset kokkaamaan pienestä pitäen. Jätetään dieetit sikseen ja niiden jälkeen taas vanhoihin kaavoihin meneminen. Opeteltaisiin kaikki syömään monipuolisesti ja terveellisesti. Oikein pahaa tekee kaiken maailman dieettimainokset ja tuotteet...
Pidetään lippu korkealla talven tuiskeessa!
Treeni-iloa joka iikalle! <3
Mitä se onni on? Onko se kesän odotusta? Loman odotusta? Viikonlopun alkamista? Työvuoron loppumista? Tilipäivän tuloa? Pikkujoulujen alkamista?
Miksi onni tuntuu olevan niin usein kauempana, jonkin asian odotusta. Viimeistään kuluneen kesän jälkeen olen päättänyt, että en enään odota onnen päiviä. Jokaisesta päivästä voi tehdä omalla laillaan onnen päivän, aina löytyy jotain positiivista ja hyvää. Ehkä se on vähän turha klisee kun sanotaan, että elä hetkessä ja tee jokaisesta hetkestä onnea. Aina ei tunnu onnelliselta ja tuntuu kuin jotkin asiat kovettaisivat ympärillesi suuren panssarin, miksi juuri minä? Mitä olen tehnyt väärin? Eikai taas tätä? Ikävistäkin asioista oppii, ja usein todella paljon. Joskus kaatuu paskaa niskaan kunnolla, mitä siitä. Mielestäni ne meistä voivat kutsua itseään voittajiksi, jotka eivät jää maahan makaamaan, vaan ottavat itseään niskasta kiinni, vaikkakin kaatuisivat. Entistä ehompana ja kokemusrikkaampana vain eteenpäin!
Eron myötä musta on tullut entistä herkempi kokemaan ihmisten tunnetiloja ja jollain lailla varmasti itsekin näytän tunteeni leiskuvammin ja laajemmin. Pikkusiskoni tokaisi minulle eräässä puhelussamme, että pidä toi Katja, sulla on luonnetta! Edeltävästi olin kertonut hänelle, kuinka minusta tuntuu että en enään yhtään ajattele mitä suustani päästän, kerroin parit faktat pöytään muun muassa yläkerran mummolle, joka keksii valittamista asiasta kuin asiasta eikä voi sietää, että ympärillään on elämään PÄIVÄSAIKAAN. Ja kans semmonen homma on alkanut pistää vihaksi ja josta palautteeni kyllä laulaa on ihmiset, jotka hakeutuvat asiakaspalveluammatin pariin mutta jotka eivät omaa tippaakaan asiakaspalveluhaluja.
Ensi viikolla olis kevyiden treenien viikko luvassa. Osassa lihasryhmiä selkeästi jo tuntuukin sitä kaipaavan, esimerkiksi jaloissa ja hauiksissa. Viisi viikkoa hurahtaa aina hurjaa vauhtia, täytyy oikein kalenteriin merkata että muistaa oikeassa paikassa aina nuo köykäset viikot pitää. Niihin tulee suhtautua vain oikealla asenteella eikä surkutella, kun ei pääse painoja nostelemaan kunnolla. Täytyy pitää mielessä että tietyssä lepotilassakin lihas kasvaa, ja lepoa ja erilaisia ärsykkeitä se näin ollen tarvitsee.
Kaippa munkin on pakko nostaa tapetille nämä "Fitnessbuumin bloggaus" kirjoitukset joita parin viime viikon aikana on ripakopalla ratissut. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kaikkien ihmisten ei tarvitse fitnesskropista tykätä. Ellei pidä dieetattuja kroppia kauniina, on se ihan fine. Jokaisella on oma ihanteensa naisten suhteen. En minäkään kaikista urjeilijoista sitä mieltä ole, ettäkö nainen olisi juuri lavalla kauniinpanaan. Jotkut ovat liian laihoja, on valmentajan kokemuksestakin varmasti kiinni mihin pisteeseen kroppa lavalla viedään. Joillekin puhkeaa syömishäiriöitä, sekin on omasta luonteesta ja etenkin valmentajan osaamisesta kiinni millä lailla hommaa viedään eteenpäin. Väitän, että syömishäiriöitä on tasaisesti nähtävillä muidenkin urheilulajien parissa, ei pelkästään fittneksen. Ihmiset jotka ovat herkkiä ottamaan itselleen stressin kaloreistaaan ja kulutuksestaan, niitä löytyy ihan joka puolelta. Ei itse fitness lajina tee kenellekään syömishäiriötä. Sen tekee oma alitajunta ja kieroutunut maailmankatsomus, siihen jos lisätään kokematon valmentaja ei lopputulos voi olla kaunis.
Myöskin osa noista naisista, jotka kirjoittavat että fitnesslaji ei ole tervettä touhua, ovat varmasti itse kokeneet epäonnistumisia lajin parissa, niin kovia kolauksia, että eivät ole niitä vielä pystyneet oikealla lailla käsittelemään, oikeanlainen tukikin on monilla varmasti taipaleen aikana uupunut. Surullista että pitää nostaa tapetille, kuinka fitness on vaarallista ja hullujen hommaa, syömishäiriöisten harrastus. Tervetuloa katsomaan ainakin tätä naista joka rakastaa ruokaa yli kaiken ja ajattelee kesän dieetin olevan ainutlaatuinen, elämässä ohimenevä vaihe. Joka ymmärtää sen, että ihmisen ei tulekaan kulkea päivittäin sen näköisenä kuin lavapäivävä ollaan eikä siihen kukaan pystyisikään. Tärkeintä on tuntea olonsa hyväksi omassa kropassaan ympäri treenikauden.
Eivätkö ne ihmiset sitten ole vaaraksi itselleen, jotka karppaavat pitkään, tekevät suolihuuhteluja tai sitkuttelevat mehupaastoilla pidempään? Miksei niistä puhuta vaan pidetään kaiken maailman lentoemäntädieettejä ihan ok juttuina. "Ai sinäkö sait karistettua patukoilla 10 kiloa kuukaudessa? Hienoa!" Sairasta sanon minä. Lopputulos ei koskaan voi olla terveellinen, mikäli painonpudotus on salamannopeaa millä tahansa ateriankorvikkeilla. Ongelma on siinä, kun ihmiset eivät nykyään enään tunnu tietävän mitä on terveellinen ruokavalio. Mitä on syödä päivittäin terveellisesti? Se että herkutellaan vain juhlapäivinä, ei tehdä jokaisesta päivästä kuitenkaan juhlaa. Opetetaan lapset kokkaamaan pienestä pitäen. Jätetään dieetit sikseen ja niiden jälkeen taas vanhoihin kaavoihin meneminen. Opeteltaisiin kaikki syömään monipuolisesti ja terveellisesti. Oikein pahaa tekee kaiken maailman dieettimainokset ja tuotteet...
Pidetään lippu korkealla talven tuiskeessa!
Treeni-iloa joka iikalle! <3
maanantai 13. lokakuuta 2014
TUNNELMIA NORDIC FITNESS EXPOSTA VUOSIMALLIA 2014
Tämä tulee olemaan varmasti yksi lempparipäivityksistäni, sillä olin niin liekeissä koko viikonlopun. Parhaat kaksi vuorokautta takana pitkään aikaan Lahden Messukeskuksessa ystävän kanssa viiletellen. <3 Tuntuu kuin olisi ollut poissa kotoa pidempäänkin, sen verran hyvin vissiin uppoutunut toviksi täysin tuohon bodymaailmaan. Eikä ihme, sillä aivan supereita paketteja oli sunnuntaina lava täynnä, toinen toistaa täydellisempiä ja mahtavan asenteen omaavia naisia. Jokainen heistä, joka tiensä Lahden päälavalle saakka tänä syksynä selvitti, kuuluu saada iso kiitos ja mahtavat tsempit elämäänsä.
Valmentajani sanoin: "Taas kova treeni ja perusarki koittaa monille, jotta ensi kerralla ollaan entistä parempia. Sitä se huippu-urheilijan elämä on, sitä ihan parasta mahdollista elämää."
Lausahdus pitää sisällään kaiken, mitä itsekin tästä touhusta ajattelen. Sitä parasta mahdollista elämää, aivan kaikin puolin :)
Lauantaina aamusta ajelimme Sofian kanssa Eteläsuomeen, tipautimme koissulini äidin täyshoitolaan Tampereelle ( :D ) ja jatkoimme matkaa etiäpäin Lahteen asti. Siellä meitä vastassa oli ystävällinen naishenkilö respan aulassa, saimme mielestäni tosi hyvää palvelua pieneltä hotellilta ja maittavan aamupalan, kiitos Kauppahotellin Grandin. Siellä yövyimme sunnuntain kisoja jännittävillä fiiliksillä odotellen. Tehtiin kerrankin käänteinen järjestys, ensin huvi, sitten työntulosten fiilistelyä. Kävimme syömässä Lahdessa ravintola Martinassa, ja toivottavasti ei jää viimeiseksi kerraksi. En muista koska viimeksi olisin syönyt niin törkeän maittavan listaravintolaruoan kuin siellä. Broileria vuohenjuustolla ja lohkoperunat punaviinikastikkeella, mun kieleni tais jäädä Martinan sisätiloihin. Tässäpä se komeus kerrassaan :
Jälkiruoaksi kahvin kera Iltalialainen jäätelöleivos lakritsasydämmellä. :p Arvatenkin saattaa että uppos melko nopeaan.... Ystäväni kanssa olimme varmoja että lakritsisydän oli uitettu rommiviinassa. Sen verran tujua oli loppuosa, että auton rattiin en olisi ihan heti laskeutunut :D Kun kysyin asiasta tarjoilijalta, hän nauroi ja sanoi että kyseistä annosta tilataan lapsillekin. Siinä ei ole tippaakaan viinaa. Edelleen ihmettelen tuota asiaa, aivan varmana oli. Silmät vaan vuoti ja kurkku huuhtoutui alkomaholin mausta pidemmäksi aikaa tuon jälkkärin jälkeen. Mitä kummaa :O
Syöminkien ja pienimuotoisen välikuoleman jälkeen suuntasimme ajoissa jo Lahden yöhön, FitnessExpon virallisille After Partyille Lahden Seurahuoneelle. Oli mukava ilta! Erilainen kokemus verrattaen esimerkiksi kotipaikan öihin siinä mielessä että yhtään ihmistä bileissä en nähnyt örveltävän viinan vuoksi. Ihmiset joivat sivistyneesti ja tanssivat dj:n soittaessa sopivalla maltilla. Juttelivat keskenään ja puhuivat elämästä, ei niinkään siitä tilataanko lisää kossubatteryä heti vai hetken päästä. :D Parhaat kekkerit pitkään aikaan. Ja tietenkin parhaimman näköiset miehet vielä pidempään aikaan :D
Sunnuntai oli meille se pääpäivä, sillä naisten Bodyfitnesstä ja Bikinifitnesstä varten lähdimme reissun päälle. Minä tapitin katse kovana Bodynaisia, ystävänä taas Bikininaisia. Oli jälleen selvää, kumpaan sarjaan kumpainenkin haaveilee lavan puolelle ;)
En tiedä voiko naiseen rakastua, mutta kyllä tuo Hanna Saario Bodyfittneksen puolella lähentelee jo täydellisyyttä. Lisäksi ulkomuotonsa lisänä hän on valovoimainen ja aidosti läsnä lavalla, nauttien tekemästään. Tässä pari lempparikuvaani kisoista, ekassa Hanna :
Kuvat täydentävät ajatukseni. Lavalle haluan, ja sinne mennään kun sen aika koittaa. Sitten saa tukijoukot ja kaikki kynnellle kykenevät tulla kannustamaan Pohjanmaan kinkku voittoon. Sillä sitä lähdetään tavoittelemaan.
Ennen tuota hektistä puoltatuntia elämässäni, toivon että minua kunnioitetaan ja annetaan rauhassa treenata ja keskittyö tekemisiini ilman kokoaikaista kyselyn tulvaa koska kisat. Haluaisin uskoa, että lukijanikin tulevat kyllä kuulemaan koska NE kisat on. Siihen on vielä aikaa, pienin vahvoin askelin sinne mennään, otetaan vastaan möykyt ja alamäet tien varrella positiivisesti niistä oppien, ei kaaduta ja jäädä murehtimaan mitä oisi voinut tehdä toisin, tehdään työtä niska limassa, rakastaen jokapäivästä urheilemista, ripauksella hullua huumoria, mutta verenmaku suussa kiehuen :) Kaikki tuki on tarpeen, ja teitä rakkaita ihmisä ympärilläni paljon onkin, kiitos siitä :) <3
Valoisin, upein mielin kohti alkavaa talvea. ¨
Olkaa oman elämänne rokkistaroja!
Rakas ystäväni, tuleva mahtibiksubeibe Sofia. <3
Tämä tulee olemaan varmasti yksi lempparipäivityksistäni, sillä olin niin liekeissä koko viikonlopun. Parhaat kaksi vuorokautta takana pitkään aikaan Lahden Messukeskuksessa ystävän kanssa viiletellen. <3 Tuntuu kuin olisi ollut poissa kotoa pidempäänkin, sen verran hyvin vissiin uppoutunut toviksi täysin tuohon bodymaailmaan. Eikä ihme, sillä aivan supereita paketteja oli sunnuntaina lava täynnä, toinen toistaa täydellisempiä ja mahtavan asenteen omaavia naisia. Jokainen heistä, joka tiensä Lahden päälavalle saakka tänä syksynä selvitti, kuuluu saada iso kiitos ja mahtavat tsempit elämäänsä.
Valmentajani sanoin: "Taas kova treeni ja perusarki koittaa monille, jotta ensi kerralla ollaan entistä parempia. Sitä se huippu-urheilijan elämä on, sitä ihan parasta mahdollista elämää."
Lausahdus pitää sisällään kaiken, mitä itsekin tästä touhusta ajattelen. Sitä parasta mahdollista elämää, aivan kaikin puolin :)
Lauantaina aamusta ajelimme Sofian kanssa Eteläsuomeen, tipautimme koissulini äidin täyshoitolaan Tampereelle ( :D ) ja jatkoimme matkaa etiäpäin Lahteen asti. Siellä meitä vastassa oli ystävällinen naishenkilö respan aulassa, saimme mielestäni tosi hyvää palvelua pieneltä hotellilta ja maittavan aamupalan, kiitos Kauppahotellin Grandin. Siellä yövyimme sunnuntain kisoja jännittävillä fiiliksillä odotellen. Tehtiin kerrankin käänteinen järjestys, ensin huvi, sitten työntulosten fiilistelyä. Kävimme syömässä Lahdessa ravintola Martinassa, ja toivottavasti ei jää viimeiseksi kerraksi. En muista koska viimeksi olisin syönyt niin törkeän maittavan listaravintolaruoan kuin siellä. Broileria vuohenjuustolla ja lohkoperunat punaviinikastikkeella, mun kieleni tais jäädä Martinan sisätiloihin. Tässäpä se komeus kerrassaan :
Syöminkien ja pienimuotoisen välikuoleman jälkeen suuntasimme ajoissa jo Lahden yöhön, FitnessExpon virallisille After Partyille Lahden Seurahuoneelle. Oli mukava ilta! Erilainen kokemus verrattaen esimerkiksi kotipaikan öihin siinä mielessä että yhtään ihmistä bileissä en nähnyt örveltävän viinan vuoksi. Ihmiset joivat sivistyneesti ja tanssivat dj:n soittaessa sopivalla maltilla. Juttelivat keskenään ja puhuivat elämästä, ei niinkään siitä tilataanko lisää kossubatteryä heti vai hetken päästä. :D Parhaat kekkerit pitkään aikaan. Ja tietenkin parhaimman näköiset miehet vielä pidempään aikaan :D
Sunnuntai oli meille se pääpäivä, sillä naisten Bodyfitnesstä ja Bikinifitnesstä varten lähdimme reissun päälle. Minä tapitin katse kovana Bodynaisia, ystävänä taas Bikininaisia. Oli jälleen selvää, kumpaan sarjaan kumpainenkin haaveilee lavan puolelle ;)
En tiedä voiko naiseen rakastua, mutta kyllä tuo Hanna Saario Bodyfittneksen puolella lähentelee jo täydellisyyttä. Lisäksi ulkomuotonsa lisänä hän on valovoimainen ja aidosti läsnä lavalla, nauttien tekemästään. Tässä pari lempparikuvaani kisoista, ekassa Hanna :
Kuvat täydentävät ajatukseni. Lavalle haluan, ja sinne mennään kun sen aika koittaa. Sitten saa tukijoukot ja kaikki kynnellle kykenevät tulla kannustamaan Pohjanmaan kinkku voittoon. Sillä sitä lähdetään tavoittelemaan.
Ennen tuota hektistä puoltatuntia elämässäni, toivon että minua kunnioitetaan ja annetaan rauhassa treenata ja keskittyö tekemisiini ilman kokoaikaista kyselyn tulvaa koska kisat. Haluaisin uskoa, että lukijanikin tulevat kyllä kuulemaan koska NE kisat on. Siihen on vielä aikaa, pienin vahvoin askelin sinne mennään, otetaan vastaan möykyt ja alamäet tien varrella positiivisesti niistä oppien, ei kaaduta ja jäädä murehtimaan mitä oisi voinut tehdä toisin, tehdään työtä niska limassa, rakastaen jokapäivästä urheilemista, ripauksella hullua huumoria, mutta verenmaku suussa kiehuen :) Kaikki tuki on tarpeen, ja teitä rakkaita ihmisä ympärilläni paljon onkin, kiitos siitä :) <3
Valoisin, upein mielin kohti alkavaa talvea. ¨
Olkaa oman elämänne rokkistaroja!
Aamulettujen lisäksi herkkuhetkiin :P
Paluumatkalla Lahdesta Tampereelle, koutsi kiipes kyytiin. Pohdiskeltiin paljon asioita reippaaseen tuntiin mahtuen. :)
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
MITÄ JOS VAIN KÄY NIINKUIN MUILLEKIN?
Pari kuukautta hujahtanut ilman kirjoituksia. Ei ole saanut aikaiseksi, lisäksi pään sisällä ollut aivan riittävästi myllerrystä toviksi aikaa. Nyt alkaa tuntua että löytyy taas mukava tekemisen meininki ja palo treeneihinkin. Tänään mietin tullessani blogisivuille pitkästä aikaa jatkanko enään tänne kirjoittelua. Mua hämää kun en tiedä ketkä näitä sivuja seuraavat, sillä lukijoita tuntuu kumminkin kohtuu mukavasti olevan. Olisi kiva jos laittaisitte kommentteja kehiin, ketkä ovat innostuneita täällä sivuilla kurkkimaan :)
On takana aikamoinen kesä. Oon päättänyt että haaveet on tehty toteutettaviksi, periaatteessa mikään elämässä ei ole mahdotonta jos vain tarpeeksi tekee työtä sen eteen ja omaa paloa joihinkin asioihin. Lisäksi eron myötä, olen huomannut kuinka mahtava ja rikas asia on omata kullanarvoisia sydänystäviä. Kiitos ihan kaikesta Milla, Sofia, äiti, iskä, Niina, Pirita, Päivi, Josku. Oon aina ollut ihminen joka selviää elämän kriiseistä puhumalla ja sitä on tullut tehtyä tärkeiden ihmisten kesken.
Viimeisen vuoden sisällä olen miltein menettänyt pikkusiskoni sekä kummitätini, nähnyt läheltä pikkuveljeni surun hänen parhaan ystävänsä kuoleman jälkeen, pettynyt toviksi itseeni ja terveyteeni. Päättänyt yhdeksän vuoden parisuhteeni. Myynyt asuntoni, ostanut uuden. Siinä sivussa muutto työmaalla ja taottu kovaa tahtia uusissa tiloissa, osin uusien ihmisten keskellä. Lukenut itseni ravintovalmentajaksi. Jaksanut treenata koko vuoden ajatellen, että tekosyitä, niitähän aina riittäisi. Kesä oli hemmetin kuuma ja minä joka rakastan aurinkoa, karsin sen palvomisesta aikalailla tänä vuonna. Jos aina laittaisi treenitauot kelien piikkiin, ei koskaan kehittyisi. Muutoksia, ihania sellaisia, oikeita elämänrikkauksia on tulossa vielä seuraavan kahden vuoden sisällä tietoisesti. Vain taivas on rajana kaikelle, sen olen päättänyt!
Ajatusmaailmani on muuttunut tämän kevään ja kesän aikana kahteen asiaan radikaalisti. Toinen on se, voiko läheisintäkään ihmistä todella tuntea riittävän hyvin. Pystyykö kukaan tuntemaan toista koskaan läpikotaisin? Toinen se, että "kehonrakennusmaailmassa" voi olla helposti liian sinisilmänen ja tehdä asioita pitkään väärin, pienillä muutoksilla taas saada hienoja tuloksia aikaan.
Viikonloppuna käväsin Tampereella valkun luona. Välissä ollut seitsemisen kuukautta taukoa. Jätin Matin päätettäväksi olenko kisasopimuksen vaiko vuosisopimuksen "arvoinen". Kisasopari sieltä pärähti joka tarkoittaisi sitä että mikäli kaikki menee putkeen, vilkahdan syksyllä 2015 SM lavalle.. :) ! Oon niin ylpeä ja onnellinen että olen saanut ilman "valvovaa silmää" tulosta aikaiseksi omapäisesti. Selkä junnaa jälessä, sitä treenataan sen mukaan mitä se kestää. Terveydelläni en ala leikkimään, tarkoitus olisi että koko treenikauden minulle ei tule enään tilannetta, jossa en saa niitä sukkia alaselän säteilevältä kivultani jalkaan. Takareidet ovat kuulemma nyt napanneet lihaa, kädet parantuneet kauttaaltaan sitten tammikuun. Vatsapalikat näkyvissä. Ihan ok!
Mulla vain on se paha tapa että haluan mennä 100% lasissa enkä välttämättä osaa menoani pysäyttää. Se on kaikki tai ei mitään. Ja vaikka menenkin lavalle (toivon mukaan takapakkia ennen syksyä -15 ei tule) ekaa kertaa, olen silti varustettuna asenteella että menen sinne voittamaan. Yhtään en aio tinkiä treeneistä, mikäli terveenä pysyn. Syön kun hevonen about pääsiäiseen saakka, en kitisen dieetillä, sillä sehän on vain ja ainoastaan oma valintani. Aion kasvattaa itsetuntemustani ja ennenkaikkea itsehillintää kun elämän eka kunnon dieetti pärähtää käyntiin. Kiukkuinen saatan joskus kesällä olla, se suotakoon ellei ajatus kisojen lähetessä täysillä aivan kulje (jos se nyt on sitä ikinö tehnytkään :D ) mutta kiukkua en aio läheisiini purkaa. Puran sen huutamalla, juoksemalla tai vastaavaa. Teen tämän listan, jotta kesällä -15 voisin palata kirjoituksiini ja miettiä mikä on tärkeintä tässä kaikessa.
Tiedoksi vielä se, että vaikka Nordic Fitness Expo on ollut haaveenani vuosia, en silti tykkää että koko ajan kysellään koska kisat. Ne tulee mikäli on tullakseen, elämä on liian lyhyt siihen että koko ajan miettisi sitä noin puolta tuntia minkä ehkäpä lavalla saa kokea.
Saatan murtaa jalkani viikko ennen kisaa tai olla sairaalahoidosssa. Saatan kusta koko dieetin heikkojen hermojen vuoksi. Mikään ei ole satavarmaa. Mutta se on, että jos kisat koittavat, en lähde sinne hakemaan vain kokemusta vaan olemaan paras! Asenne ratkaisee, ja uskon että se huokuu myös ulospäin, lajissa kuin lajissa.
Tänään tullessani kaupungilta ja kohdatessani siellä näyn josta tulin surulliseksi ja helvetin pettyneeksi, pysäköin autoni uuden kotini pihaan. Kuskin lasissa sisäpuolella oli tullut kylmää pakoon iso leppäkerttu. Lennätin sen pois vierestäni. Otin selvää, leppäkerttu tuo mukanaan tulevaa onnea sen nähdessään.
Keväällä ennen eroani avasin auton lämmitystolpan josta lennähti pieni lepakko, joka toi mukanaan kasan epäonnea. Olen häätänyt asunnostani mummon haamun joka meinasi jäädä tänne asumaan kanssani.
Olen onnellinen ja vapaa!
Loppuun vielä aforismi, joka kolahti syvälle.
-- Pidä huolta itsestäsi.
Jos se tuntuu väärältä, älä tee sitä.
Sano mitä tarkoitat.
Älä yritä miellyttää ihmisiä.
Luota vaistoihisi.
Älä puhu itsestäsi ikävään sävyyn.
Älä luovu unelmistasi.
Kun tarkoitat ei, sano ei.
Kun tarkoitat kyllä, sano kyllä.
Ole kiltti itsellesi.
Päästä irti siitä, mitä et voi kontrolloida.
Vältä draamaa ja negatiivisuutta. --
Pari kuukautta hujahtanut ilman kirjoituksia. Ei ole saanut aikaiseksi, lisäksi pään sisällä ollut aivan riittävästi myllerrystä toviksi aikaa. Nyt alkaa tuntua että löytyy taas mukava tekemisen meininki ja palo treeneihinkin. Tänään mietin tullessani blogisivuille pitkästä aikaa jatkanko enään tänne kirjoittelua. Mua hämää kun en tiedä ketkä näitä sivuja seuraavat, sillä lukijoita tuntuu kumminkin kohtuu mukavasti olevan. Olisi kiva jos laittaisitte kommentteja kehiin, ketkä ovat innostuneita täällä sivuilla kurkkimaan :)
On takana aikamoinen kesä. Oon päättänyt että haaveet on tehty toteutettaviksi, periaatteessa mikään elämässä ei ole mahdotonta jos vain tarpeeksi tekee työtä sen eteen ja omaa paloa joihinkin asioihin. Lisäksi eron myötä, olen huomannut kuinka mahtava ja rikas asia on omata kullanarvoisia sydänystäviä. Kiitos ihan kaikesta Milla, Sofia, äiti, iskä, Niina, Pirita, Päivi, Josku. Oon aina ollut ihminen joka selviää elämän kriiseistä puhumalla ja sitä on tullut tehtyä tärkeiden ihmisten kesken.
Viimeisen vuoden sisällä olen miltein menettänyt pikkusiskoni sekä kummitätini, nähnyt läheltä pikkuveljeni surun hänen parhaan ystävänsä kuoleman jälkeen, pettynyt toviksi itseeni ja terveyteeni. Päättänyt yhdeksän vuoden parisuhteeni. Myynyt asuntoni, ostanut uuden. Siinä sivussa muutto työmaalla ja taottu kovaa tahtia uusissa tiloissa, osin uusien ihmisten keskellä. Lukenut itseni ravintovalmentajaksi. Jaksanut treenata koko vuoden ajatellen, että tekosyitä, niitähän aina riittäisi. Kesä oli hemmetin kuuma ja minä joka rakastan aurinkoa, karsin sen palvomisesta aikalailla tänä vuonna. Jos aina laittaisi treenitauot kelien piikkiin, ei koskaan kehittyisi. Muutoksia, ihania sellaisia, oikeita elämänrikkauksia on tulossa vielä seuraavan kahden vuoden sisällä tietoisesti. Vain taivas on rajana kaikelle, sen olen päättänyt!
Ajatusmaailmani on muuttunut tämän kevään ja kesän aikana kahteen asiaan radikaalisti. Toinen on se, voiko läheisintäkään ihmistä todella tuntea riittävän hyvin. Pystyykö kukaan tuntemaan toista koskaan läpikotaisin? Toinen se, että "kehonrakennusmaailmassa" voi olla helposti liian sinisilmänen ja tehdä asioita pitkään väärin, pienillä muutoksilla taas saada hienoja tuloksia aikaan.
Viikonloppuna käväsin Tampereella valkun luona. Välissä ollut seitsemisen kuukautta taukoa. Jätin Matin päätettäväksi olenko kisasopimuksen vaiko vuosisopimuksen "arvoinen". Kisasopari sieltä pärähti joka tarkoittaisi sitä että mikäli kaikki menee putkeen, vilkahdan syksyllä 2015 SM lavalle.. :) ! Oon niin ylpeä ja onnellinen että olen saanut ilman "valvovaa silmää" tulosta aikaiseksi omapäisesti. Selkä junnaa jälessä, sitä treenataan sen mukaan mitä se kestää. Terveydelläni en ala leikkimään, tarkoitus olisi että koko treenikauden minulle ei tule enään tilannetta, jossa en saa niitä sukkia alaselän säteilevältä kivultani jalkaan. Takareidet ovat kuulemma nyt napanneet lihaa, kädet parantuneet kauttaaltaan sitten tammikuun. Vatsapalikat näkyvissä. Ihan ok!
Mulla vain on se paha tapa että haluan mennä 100% lasissa enkä välttämättä osaa menoani pysäyttää. Se on kaikki tai ei mitään. Ja vaikka menenkin lavalle (toivon mukaan takapakkia ennen syksyä -15 ei tule) ekaa kertaa, olen silti varustettuna asenteella että menen sinne voittamaan. Yhtään en aio tinkiä treeneistä, mikäli terveenä pysyn. Syön kun hevonen about pääsiäiseen saakka, en kitisen dieetillä, sillä sehän on vain ja ainoastaan oma valintani. Aion kasvattaa itsetuntemustani ja ennenkaikkea itsehillintää kun elämän eka kunnon dieetti pärähtää käyntiin. Kiukkuinen saatan joskus kesällä olla, se suotakoon ellei ajatus kisojen lähetessä täysillä aivan kulje (jos se nyt on sitä ikinö tehnytkään :D ) mutta kiukkua en aio läheisiini purkaa. Puran sen huutamalla, juoksemalla tai vastaavaa. Teen tämän listan, jotta kesällä -15 voisin palata kirjoituksiini ja miettiä mikä on tärkeintä tässä kaikessa.
Tiedoksi vielä se, että vaikka Nordic Fitness Expo on ollut haaveenani vuosia, en silti tykkää että koko ajan kysellään koska kisat. Ne tulee mikäli on tullakseen, elämä on liian lyhyt siihen että koko ajan miettisi sitä noin puolta tuntia minkä ehkäpä lavalla saa kokea.
Saatan murtaa jalkani viikko ennen kisaa tai olla sairaalahoidosssa. Saatan kusta koko dieetin heikkojen hermojen vuoksi. Mikään ei ole satavarmaa. Mutta se on, että jos kisat koittavat, en lähde sinne hakemaan vain kokemusta vaan olemaan paras! Asenne ratkaisee, ja uskon että se huokuu myös ulospäin, lajissa kuin lajissa.
Tänään tullessani kaupungilta ja kohdatessani siellä näyn josta tulin surulliseksi ja helvetin pettyneeksi, pysäköin autoni uuden kotini pihaan. Kuskin lasissa sisäpuolella oli tullut kylmää pakoon iso leppäkerttu. Lennätin sen pois vierestäni. Otin selvää, leppäkerttu tuo mukanaan tulevaa onnea sen nähdessään.
Keväällä ennen eroani avasin auton lämmitystolpan josta lennähti pieni lepakko, joka toi mukanaan kasan epäonnea. Olen häätänyt asunnostani mummon haamun joka meinasi jäädä tänne asumaan kanssani.
Olen onnellinen ja vapaa!
Loppuun vielä aforismi, joka kolahti syvälle.
-- Pidä huolta itsestäsi.
Jos se tuntuu väärältä, älä tee sitä.
Sano mitä tarkoitat.
Älä yritä miellyttää ihmisiä.
Luota vaistoihisi.
Älä puhu itsestäsi ikävään sävyyn.
Älä luovu unelmistasi.
Kun tarkoitat ei, sano ei.
Kun tarkoitat kyllä, sano kyllä.
Ole kiltti itsellesi.
Päästä irti siitä, mitä et voi kontrolloida.
Vältä draamaa ja negatiivisuutta. --
perjantai 25. heinäkuuta 2014
ROHKEUS- pieni sana- suuret teot
Ööö... Minä en oikein tiedä mistä alottaisin blogitekstini. Kerrankin olen miltein sanaton ja se on harvinaista minulta. Kesälomaa jäljellä vajaa viikko, onhan tässä tullut reipas kolme viikkoa jo lomailtuakin. Kun loma alkoi mietin, että tuhlaisin sen nukkumiseen, reeneihin, hyvin syömiseen ja perheenkeskeiseen aikaan sekä ystävien tapaamiselle. Kaksi asiaa on jäänyt vähemmälle: syöminen ja perheen keskeinen aika. On merkillistä huomata, kuinka henkisellä tasolla tuo ihmisen mieli näläntunteenkin kanssa kulkee. Meni nimittäin kesäloman kaksi ekaa viikkoa niin, että yhtenä päivänä havahduin mikä onkaan se murina sisältäni ja kaivoin ekaa kertaa pannuni tulille kanojen kera. Kaksi pitkää viikkoa aamupuurolusikkaa pyöritellen kyökkäysrefleksin partaalla. Iltapäivällä mieli maassa jääkaappiin katsoen että siellä se puuro vieläkin lautasella möllöttää. Seuraavana aamuna joko mikron kautta tai sitten suoraan roskikseen. Paino laski kolmisen kiloa, joista onneksi osa jo kivunnut takaisinpäin. Mikä oli syy tähän kaikkeen? Äkillinen ero parisuhteessani jota en ollut lomalle suunnitellut. Mutta siitä asiasta en puhu vain kun lähimmäisilleni. Ja puhetta onkin riittänyt. Mulle rakkaat iskä, äiti, Milla ja lähimmät ystävät, olette korvaamattomia kultakimpaleita jokainen <3 Tosi ystävän tuntee siitä, että se on läsnä elämän ylä-ja alamäissä. Ja pakko sanoa, etenkin niissä alamäissä.
Ikinä ei oo ollut niin outo olo mennä reenaamaan kun eron jälkeisinä päivinä. Toimin salilla kuin robotti, ajatukset joka sarjan kohdalla aivan muualla kuin kohdelihaksessa. Silti menin sinne, se on ollut aina maailman paras henkireikä. Jos on hyvä fiilis on salille mukava mennä, jos vituttaa niin sitä mukavempi. Se energia mitä kehonheiluttelu tuottaa on toisenlaista energiaa kuin mikään muu. Sen voi varastoida itseensä ja kasvattaa sitä, uskoo vain tarpeeksi itseensä ja kohdistaa ajatuksensa motivaatioon.
Viimeisen viikon aikana olen huomannut tulosten nousua, aivan mahtavaa. Tuntuu kuin jokin möykky sisältäni olisi poistunut ja nyt jos koskaan olen valmis tuleviin koitoksiin.
Alunperinhän suunnitelmana oli jatkaa Matin valmennuksessa vuoden vaihteessa, mutta päätin toisin. Miksi odotattaisin niin kauan tilanteen ollessa tämä. Jatkamme toivon mukaan toimivaa yhteistyötä syksyn koittaessa, sitten revitään ässä hihasta! :)) En malta odottaa!
Oikein ihanaa kesän jatkoa kaikille, nauttikaa lämmöstä ja kohdelkaa rakkaitanne juuri niin kuin haluaisitte itseänne kohdeltavan!
Ööö... Minä en oikein tiedä mistä alottaisin blogitekstini. Kerrankin olen miltein sanaton ja se on harvinaista minulta. Kesälomaa jäljellä vajaa viikko, onhan tässä tullut reipas kolme viikkoa jo lomailtuakin. Kun loma alkoi mietin, että tuhlaisin sen nukkumiseen, reeneihin, hyvin syömiseen ja perheenkeskeiseen aikaan sekä ystävien tapaamiselle. Kaksi asiaa on jäänyt vähemmälle: syöminen ja perheen keskeinen aika. On merkillistä huomata, kuinka henkisellä tasolla tuo ihmisen mieli näläntunteenkin kanssa kulkee. Meni nimittäin kesäloman kaksi ekaa viikkoa niin, että yhtenä päivänä havahduin mikä onkaan se murina sisältäni ja kaivoin ekaa kertaa pannuni tulille kanojen kera. Kaksi pitkää viikkoa aamupuurolusikkaa pyöritellen kyökkäysrefleksin partaalla. Iltapäivällä mieli maassa jääkaappiin katsoen että siellä se puuro vieläkin lautasella möllöttää. Seuraavana aamuna joko mikron kautta tai sitten suoraan roskikseen. Paino laski kolmisen kiloa, joista onneksi osa jo kivunnut takaisinpäin. Mikä oli syy tähän kaikkeen? Äkillinen ero parisuhteessani jota en ollut lomalle suunnitellut. Mutta siitä asiasta en puhu vain kun lähimmäisilleni. Ja puhetta onkin riittänyt. Mulle rakkaat iskä, äiti, Milla ja lähimmät ystävät, olette korvaamattomia kultakimpaleita jokainen <3 Tosi ystävän tuntee siitä, että se on läsnä elämän ylä-ja alamäissä. Ja pakko sanoa, etenkin niissä alamäissä.
Ikinä ei oo ollut niin outo olo mennä reenaamaan kun eron jälkeisinä päivinä. Toimin salilla kuin robotti, ajatukset joka sarjan kohdalla aivan muualla kuin kohdelihaksessa. Silti menin sinne, se on ollut aina maailman paras henkireikä. Jos on hyvä fiilis on salille mukava mennä, jos vituttaa niin sitä mukavempi. Se energia mitä kehonheiluttelu tuottaa on toisenlaista energiaa kuin mikään muu. Sen voi varastoida itseensä ja kasvattaa sitä, uskoo vain tarpeeksi itseensä ja kohdistaa ajatuksensa motivaatioon.
Viimeisen viikon aikana olen huomannut tulosten nousua, aivan mahtavaa. Tuntuu kuin jokin möykky sisältäni olisi poistunut ja nyt jos koskaan olen valmis tuleviin koitoksiin.
Alunperinhän suunnitelmana oli jatkaa Matin valmennuksessa vuoden vaihteessa, mutta päätin toisin. Miksi odotattaisin niin kauan tilanteen ollessa tämä. Jatkamme toivon mukaan toimivaa yhteistyötä syksyn koittaessa, sitten revitään ässä hihasta! :)) En malta odottaa!
Oikein ihanaa kesän jatkoa kaikille, nauttikaa lämmöstä ja kohdelkaa rakkaitanne juuri niin kuin haluaisitte itseänne kohdeltavan!
lauantai 3. toukokuuta 2014
KESÄN KOLKUTTELUA
Tovi vierähtänyt jälleen viime postauksesta. On pyörinyt paljon asioita mielessä tulevaisuutta ajatellen. Pääsiäinen meni hurahtaen ohitse, mitään erikoisempia kuin jumppailua jo oloa vain ei tullut tehtyä. Yhden viikonlopun vietin hetki sitten Tampereella luennoilla pääasiassa. Vappu vierähti nauttien todellisesti työväen juhlasta kun teimme työtovovereiden kanssa pyhänäkin muuttoa uusiin ihaniin työtiloihin. Kyllä kelpaa ens viikolla tehdä töitään taas hivenene ylpeämpänä ammatistaan kun saa olla mahtavissa tiloissa hoitaen potilaita.
Reeneissä on ollut hiljaiselompaan kaks vipaa viikkoa. Haluaisin kovasti vaihtaa radikaalilla tavalla treeniohjelmaani, sillä kolmisen kuukautta jo edennyt samalla ja nyt tuntuu että kehitys on jotenkin jäänyt rullaamaan paikallalleen. Parissa suuremmassa liikkeessä oon kyllä saanut nostaa hitaasti mut varmasti painoja, esimerkiksi maastavedossa ja parissa selkäliikkeessä. Hausikäännötkin taitaa mennä hivenen suuremmilla painoilla. Se on kaksi eri asiaa mitän treenipäiväkirjan sivut kertovat ja se mitä ihmisen aivot viestittävät kehityksestä. Peiliin kun katsoo tulee sokeaksi, välillä on päiviä että ei tee edes mieli käydä puntarilla päinkään sillä painokin vaihtelee jo aika melkoisesti riippuen siitä mikä aika menkkakierrosta on, siitäkin voi olla kiinni onko hiljattain tankkaillut vaiko ei. Tässä about 1,5 vuoden sisällä on oppinut sen että ei ota hirveetä ressiä niistä kiloista joita puntari näyttää. On eri asia olla 60 kiloinen laihaläski kuin 60 kiloinen aloitteleva bodyfitness nainen. Enkä meinaa että olisin joku kävelevä lihakimpale, en todellakaan. Mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan. On sitä tämän taipaleen varrella kuullut jos jonkinmoisia kommentteja treenatusta kropastaan ja yksikään niistä ei ole ollut negatiivinen (vaikkeihän kukaan sitä mulle kerro) vaan moni ihminen on tsempannut ja antanut aidosti ihanaa palautetta kehityksestä.
Se on sellainen asia, että en ole ikinä sinänsä piitannut mitä muut minusta ajattelevat. En ole ikinä itse osannut ketään ihmistä kadehtia, ja siksi varmaan ajattelen että ei ole mitään väliä mitä kukakin ihminen toisesta ajattelee. Jokainen tekee omasta itsestään sellaisen ihmisen jota ulkoapäin joko rakastaa tai ei. Ja ellei rakasta, on aika tehdä muutos itsesääliin. Sillä vain ja ainoastaan itse voi olemukseensa vaikuttaa ja jos et itse ole valmis tekemään pirusti töitä mikäli urheilullisen elämäntavan haluat oppia, ei ilman motivaatiota tapahdu kuin hetkellisiä parannuksia. Miettikää missä kunnossa haluatte lopun elämäänne olla, miettikään mitkä syyt estävät toteuttamasta elämänne kuntoa ja huomaatte yhden asian: Tekosyyt!
Uskon kovasti siihen, että jokaikiselle ihmiselle löytyy oma urheilulajinsa vaikka vammat tai kunto olisivat minkälaiset tahansa. Ainahan sitä ajan saa loikoisammin kulumaan kuin lenkkipolulla tai salilla. Kysymys on siitä, millaiseksi olonsa kunnon reenin jälkeen tuntee. Millaisessa kunnossa olet vanhainkodissa ja kuinka nopsaan nouset ylös pedistä kun vanhuus kolkuttelee :)
Toinen asia mihin vakaasti uskon on ihmisten ruokailutottumusten muuttaminen lopun elämäksi. Vastustan syvästi erilaisia vippaskonsteja painonpudotuksessa, esimerkiksi Nutridieetit, Atkinssit, mehupaastot sun muut. Niillä ei saada kuin hetkellinen hyvä mieli ja monesti paino tulee dieettien loputtua moninkertaisena huonona olona ja vaaàn lukemina takaisin. Uskon että kun ihminen saa motivaationkipinän omien ruokailutottumustensa muuttamiseksi täytyy hänen sitoutua pariksi kuukaudeksi terveelliseen, monipuoliseen ja säännölliseen ruokailuun ja loppu meneekin kuin siivillä. Tähän temppuun ei monikaan itse pysty vaan motivaatio on kohdistettava kohti tulevaa oikeanlaisen tyypin avulla. Silloin voitte ottaa yhteyttä tulevan syksyn jälkeen meikäläseen sillä valmistun ravitsemusvalmentajaksi!
Olen aina ollut sitä mieltä, että pienetkin asiat saattavat vaikuttaa siihen , että ihminen antaa periksi ruokavalion mennessä retuperälle ja epäsäännölliseksi. Minua kiehtoo ravitsemuksen psykologia niinkuin psykologia aineena ylipäänsäkin. Aikoinani vetelin lukiossa kymppejä psykasta ja hain Yliopistoon sitä lukemaankin. Innolla odotan äitienpäiväviikonlopun luentoja kun saan lisää kullanarvoista tietoa urheilijoiden ravitsemuksesta ja pään sisällä tapahtuvista asioista ravinnon parissa.
Iloista kesän odottelua!
lauantai 29. maaliskuuta 2014
TASAPAINOTTELUA
Kuluneet pari viikkoa on ollut tasapainon löytämistä henkisen minän keskellä.
Tänään reenin jälkeen mut valtasi sellainen olotila että vihdoinkin taidan olla oppinut kuuntelemaan rehellisesti kehoni viestejä, koska painaa täysillä. Koska taas ei.
Oon painottanut treenini nyt kahden viikon sisälle niin, että viime viikolla reenasin x4 päivänä, tällä viikolla tarkoituksena oli pitää koko viikko kevyen viikon reenejä, sillä huomasin kalenterimerkinnöistä että miltein kahdeksan viikkoa mennyt edellisestä kevyen viikon harjoittelusta. Noh, kolme kertaa oon tällä viikolla vain jaksanut reenaamaan, ennättänyt olisin x 4 varmaankin, mutta päätin että nyt kuuntelen kerrankin kehoani. Töissä ollut melko kiiruista aikaa ja paljon asioita mielenpäällä duunikuvioihin liittyen, jotenkin vienyt mehuja meikäläisestä. Lisäksi päätin että kolmet reenit viikkoon saa nyt riittää mulle sillä olisihan muutenkin kevyt viikko.
Alkuviikon korkkasin menemällä luottohierojalleni koipien hierontaan pitkästä aikaa. Puoli tuntia kalvojen aukaisuja ja jumien painelua molemmille jaloille teki tehtävänsä. En muista koska ois taas ollut yhtä autuas ja rentoutunut olotila kuin kyseisen tunnin jälkeen. Jalat tuli ekaa kertaa oikein kipeiksikin hieronnasta, etenkin pohkeet. Tuntuu kuin olisi tällä viikolla jo jalkareenin vetässyt puolitehoilla, vaikkakin ihanat jalat on edessä vasta huomenna ;) Toivon mukaan ne eivät nyt väsy heti alkureenistä.
Oon ollut tyytyväinen Sportlifen rasvanpolttokapseleihin. Selluliittia on lähtenyt persuuksista jos totta puhutaan, tiedä sit onko se siitä että oon vähentänyt hiilareita, aamulenkeistä ja aerobisen ylipäänsäkin lisäämisestä vaiko kaikki kyseiset tekijät yhteensä. Vähän sellaista kepluttelua ollut tämän kolmen viikon dieettaaminen nyt. Lähinnä se, mitkä asiat kehossa ja päänsisällä dieetin kuluessa ovat normaaleja ja mitkä eivät. Päänsärky oli kiusana reippaan viikon ajan. Sen vuoksi päätinkin että en tiputakaan niin paljoa hiilareita mitä heti dieetin alussa tiputin. Muutenkin se on valtavan tärkeää että kuitenkin jaksaa puurtaa ja reenata täysillä, dieetin ei tarvitse olla niin piirun tarkkaa kuin kisadieetin. Silti en halua tuottaa itselleni pettymystä, nälkä kasvaa syödessä :) Ja siinä sivussa toivottavasti haba ja hyvä olotila myös :)
Mietin tovin otanko tankkauspäiviä mukaan dieetilleni ja päätin, että otan, kerta viikkoon entiseen malliin. Matti sanoi että mun aineenvaihdunta on toiminut tankkausten kanssa mainiosti viime vuodenkin puolella, joten miksei se tekisi sitä edelleen. :) !
Nyt kun tein päätöksen etten syksyllä vielä kisaa, olen yrittänyt keskittyä myös muihin asioihin, ystäviin ja perheeseen ja muuhun valtavan tärkeisiin asioihin elämässä.
Mielessäni on myös uuden ammatin lukeminen tämän vuoden puolella, vanhan ammattini ohelle. :) Innosta puhkuen odotan tulevaa vuotta...
Ja tietty kesää! Luoja kuinka nätti ilma oli tänäänkin kun koissujen ja kaverini kera mentiin Joupiskan pururataa. Ihmettelin kun lenkkeilijöitä tuli vain pari vastaan koko viiden kilsan aikana. Kunnes Pirita loppumatkasta otti puheeksi luinko eilistä Ilkkaa. Etusivun juttu että sudet olisivat ilmeisesti jahdanneet pariskuntaa syöttimielessä hiljattain sen alueen läheisyydessä. Rauhallista oli :D
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
SYY HILJAISELOON
Talvi alkaa olla lusittuna ja melkoinen myllerrysten talvi ollutkin.
Pari päivää sitten tein erään persoonallisuustestin josta vastaukseksi koitui tämä:
"Olet itsevarma ja tilanteiden herra. Mottosi elämässä on: Teen sen omalla tavallani. Olet itseriittoinen hyvällä tavalla ja tiedät miten pidät huolen itsestäsi ja niistä, joita rakastat. Tiedät tarkalleen mitä haluat. Et pelkää tavoitella unelmiasi. Ainoa asia, jota odotat ihmisiltä on rehellisyys. Sinä olet riittävän vahva kohtaamaan totuuden."
Olet riittävän vahva kohtaamaan totuuden. Se kaikuu korvissani ja lause pitää sisällään todella paljon. Harva ihminen tuota on. Niin vahva että myöntää että joihinkin asioihin vain ei ole vielä valmis, huolimatta siitä että moni niin odottaa, huolimatta siitä että usea sinulle niin sanoo, huolimatta siitä kuinka upeaa se olisi. Näin kävi minulle kun tein päätöksen etten vielä tulevana syksyn kipua kisalavalle. Se oli mielettömän raskas päätös henkisesti, ikinä en olis ajatellut että asia voi tuottaa niin paljon sisälleni katkeruutta itseäni kohtaan, pettymyksen kyyneliä. Mutta samalla sisimmässäni tunnistin itsestäni sen että luovuttaja en ole. En missään nimessä. Kyse on nyt vain siitä että tämä rakas harrastukseni nielee tällä hetkellä kaiken ylimääräisen rahani valmennusmaksujen, lisäravinteiden ja bensojen yms tulevista kisakuluista puhumattakaan. Tiesinhän minä, että ei tämä ilmaista touhua ole. Mutta pienestä palkasta on turha nyhjäistä, siis jos haluaa että rahaa jää edes hieman johonkin muuhunkin kuin ruokakauppaan ja laskuihin. :(
Se ei ole ainut syy. Monillekaan ihmisille en halua näitä asioita tekemääni valintaan perustella, mutta tänne ne kirjoitan. Jo senkin vuoksi, että joskus kuukausien tai vuosien päästä pääsen itse muistelemaan miksi tein tälläisen ratkaisun vuonna 2014. Kilpailulisenssi siis meni jo tammikuussa maksuun. Valmentaja sanoi että kyllä se kannattaa maksaa, katsotaan maaliskuun alussa kunto millä tahdilla edetään. Päässäni soi tietty kaikki positiiviset asiat tammikuun tapaamisen jälkeen, mutta erityisesti se jäi mieleen kun Matti sanoi että selkä ei valitettavasti ole sitä lihaa niinkään napannut. Muilta kehonosilta olisin kuulemma valmis dieettailee ja kisailee syksyllä. Vitun selkä! Sitä oon jopa joskus pitänyt vahvimpana kehonosanani. Mutta kyse onkin nyt ollut siitä, että tämä likka on tehnyt useitta isoja perusvoimaliikkeitä väärällä likerajalla selälle. Voin sanoa että ottaa aivoon. Siksipä en aiokaan enään tehdä tulevaisuudessa samaa virhettä, mikäli lavalle pyrin. Kun/jos solmin seuraavan kisasopimukseni niin olen valmis panostamaan siihen että maksan lisähintaa jotta valkku tulee "kädestä pitäen" ohjeistamaan perusliikkeet salille reenin aikana. Toki tuota asiaa on viimeisen vuoden aikana miettinyt, mutta ei tämä kulkeminen Tampereella ilmaista ole, plus päälle saliohjeistusmaksut ja aiaktaulujen sovittelut. Jotenkin sitä tärkeää asiaa vain ei ole saanut aikaiseksi.
Mulla on se paha tapa, tai no en nyt tiiä onko se paha, mutta itse kyllä koen asian välillä hankalaksi piirteeksi: Haluan olla asioissa joita teen intohimolla täydellinen. Mikään muu ei kelpaa. Mua ei kiehdo ajatus nopeaan lavalle astelemisesta sellaisen valmentajan ohjeistamana joka ohjaa tyttöjään kuin liukuhihnalata pyörittelemään peppujaan porrasvaloihin. Silloin helposti mukaan tulee puolikuntoisuus, kehnot viimeistelyt ennen lavalle menoa, tuen puute sekä se että henkinen kantti on liian kovilla nopean myllerryksen keskellä.
Koska tiedostin ja tiesin tammikuun tapaamisen jälkeen, että selkäosastoani alan parhaimpiin ellei jopa paras Suomalainen valmentaja tuumailee, en halunnut ottaa sisimmässäni riskiä että minun selkäni ei olekaan yhtä hyvä kuin muiden lavalla. Haluan kokea joskus sen tunteen, että kun lavalla pyörähdän, on joka kulmani sen näköinen että yleisössä loksahtaa monttu auki! :D
Ensimmäiset kisat ovat varmasti todella tärkeät, ja perfektionistin vikaa kun omaan, haluan ilman muuta niissä myös menestyä.
Asia, jota olen tässä taipaleeni varrella tammikuusta 2013 asti miettinyt on se, kuinka paljon valmentaja ja tämä fitness touhu on muuttanut minua ihmisenä. Eilen tein ilolla vatsalihasliikkeitä salilla klo 23:20, ainoana typpinä siellä reenatessa. Hymy vain nous kasvoille kun mietin kuinka paljon olenkaan ihmisenä muuttunut siinä suhteessa, että en enää arvosta lainkaan alkoholin nauttimista viikonloppuisin. Paljon parempi fiilis tulee siitä, että pitää itsensä kunnossa kuin siitä että imaisee hörpyn tuopin nurkasta. Rahan, ajan, ja terveuden hukkaamista sanon minä. No, en mäkään nyt mikään täydellinen salipirkko oo. Osaan myös höllätä ja ehkä siemasta yhden-pari kesäsiideriä, mutta tällä hetkellä fiilis huokuu itsevarmuutta oman fyysisen ja henkisen kehittymisen kannalta reeneissä. Mulla on jo suunnitelmia ensi vuodelle, mutta niistä en kellekään laula. ;) Haluan että ihmiset lopettais sen kun he näkevät mut ja ekojen minuuttien aikana kysyvät "koskas sinne lavalle meetkään?" En tiedä itsekään, sitten kun olen kaikin puoli ehjä ihminen siihen hommaan. Se ei ole elämän tarkoitus, ja jos ihmisiä ei muuta asiat minussa kiinnosta painukoot kauemmas, kiitos!
Tämän aamun paino näytti 59.5 kg. Eilen tankkailin melkoisesti päivän. Valmistauduin tulevaan 3 kk:n koitokseen. Huomenna alan tiputella hiilareita ja jättäydyn tankkauspäivistä ainakin useammaksi viikoksi pois. Dieettailen sellaiset rapeat 3 kk kesäkuntoon 2014 :)
Ja mikä parasta, tiedän että siihen pystyn. Nyt paremmin kuin koskaan, sillä kuin kivi olisi vierähtänyt hartioiltani kun itselleni myönsin, että 2014 syksy ei ole vielä se Katjan näytön paikka. Sarjatulokset ovat rapisseet kuluneella viikolla salilla. Aivan tätä asiaa ihmetellen katson reenivihkoani, mitä on tapahtunut? Voiko henkinen helpoitus heijastua heti salituloksiinkin, pakko se on uskoa :)
Edelleen jatketaan matkaa kohti unelmaa Sportlifen laadukkailla lisäravinteilla ja Gurun sanat takaraivossani tuntuen. Minulla on kuulemma ollut kokoajan oikeanlainen tekemisen meininki ja kehitys on siksi ollut oikein hyvää ja Matin mielestä tulee jatkumaankin varmasti tästä eteenpäin. Ei monelle naiselle alan parhaimpiin kuuluva mies sano että pakaroista ois moni nainen kateellinen. Heh!
Kiitos Matti mahtavasta reippaasti vuodesta ja tavastasi kohdata ihminen kokonaisuutena, omana itsenään. Lukuisista tsempeistä, haleista ja innosta sekä positiivisesta ja terveestä asenteesta kuntoilua kohtaan :) !! Toivon mukaan taipaleemme tulee jatkumaan tulevaisuudessakin.
Aurinkoista kevättä kaikille ja tervettä asennetta urheilun pariin!
Joukkoon pari, ei taaskaan niin laadukasta kuvaa lauantai illan reenistä.
Haleja toivotellen!
Talvi alkaa olla lusittuna ja melkoinen myllerrysten talvi ollutkin.
Pari päivää sitten tein erään persoonallisuustestin josta vastaukseksi koitui tämä:
"Olet itsevarma ja tilanteiden herra. Mottosi elämässä on: Teen sen omalla tavallani. Olet itseriittoinen hyvällä tavalla ja tiedät miten pidät huolen itsestäsi ja niistä, joita rakastat. Tiedät tarkalleen mitä haluat. Et pelkää tavoitella unelmiasi. Ainoa asia, jota odotat ihmisiltä on rehellisyys. Sinä olet riittävän vahva kohtaamaan totuuden."
Olet riittävän vahva kohtaamaan totuuden. Se kaikuu korvissani ja lause pitää sisällään todella paljon. Harva ihminen tuota on. Niin vahva että myöntää että joihinkin asioihin vain ei ole vielä valmis, huolimatta siitä että moni niin odottaa, huolimatta siitä että usea sinulle niin sanoo, huolimatta siitä kuinka upeaa se olisi. Näin kävi minulle kun tein päätöksen etten vielä tulevana syksyn kipua kisalavalle. Se oli mielettömän raskas päätös henkisesti, ikinä en olis ajatellut että asia voi tuottaa niin paljon sisälleni katkeruutta itseäni kohtaan, pettymyksen kyyneliä. Mutta samalla sisimmässäni tunnistin itsestäni sen että luovuttaja en ole. En missään nimessä. Kyse on nyt vain siitä että tämä rakas harrastukseni nielee tällä hetkellä kaiken ylimääräisen rahani valmennusmaksujen, lisäravinteiden ja bensojen yms tulevista kisakuluista puhumattakaan. Tiesinhän minä, että ei tämä ilmaista touhua ole. Mutta pienestä palkasta on turha nyhjäistä, siis jos haluaa että rahaa jää edes hieman johonkin muuhunkin kuin ruokakauppaan ja laskuihin. :(
Se ei ole ainut syy. Monillekaan ihmisille en halua näitä asioita tekemääni valintaan perustella, mutta tänne ne kirjoitan. Jo senkin vuoksi, että joskus kuukausien tai vuosien päästä pääsen itse muistelemaan miksi tein tälläisen ratkaisun vuonna 2014. Kilpailulisenssi siis meni jo tammikuussa maksuun. Valmentaja sanoi että kyllä se kannattaa maksaa, katsotaan maaliskuun alussa kunto millä tahdilla edetään. Päässäni soi tietty kaikki positiiviset asiat tammikuun tapaamisen jälkeen, mutta erityisesti se jäi mieleen kun Matti sanoi että selkä ei valitettavasti ole sitä lihaa niinkään napannut. Muilta kehonosilta olisin kuulemma valmis dieettailee ja kisailee syksyllä. Vitun selkä! Sitä oon jopa joskus pitänyt vahvimpana kehonosanani. Mutta kyse onkin nyt ollut siitä, että tämä likka on tehnyt useitta isoja perusvoimaliikkeitä väärällä likerajalla selälle. Voin sanoa että ottaa aivoon. Siksipä en aiokaan enään tehdä tulevaisuudessa samaa virhettä, mikäli lavalle pyrin. Kun/jos solmin seuraavan kisasopimukseni niin olen valmis panostamaan siihen että maksan lisähintaa jotta valkku tulee "kädestä pitäen" ohjeistamaan perusliikkeet salille reenin aikana. Toki tuota asiaa on viimeisen vuoden aikana miettinyt, mutta ei tämä kulkeminen Tampereella ilmaista ole, plus päälle saliohjeistusmaksut ja aiaktaulujen sovittelut. Jotenkin sitä tärkeää asiaa vain ei ole saanut aikaiseksi.
Mulla on se paha tapa, tai no en nyt tiiä onko se paha, mutta itse kyllä koen asian välillä hankalaksi piirteeksi: Haluan olla asioissa joita teen intohimolla täydellinen. Mikään muu ei kelpaa. Mua ei kiehdo ajatus nopeaan lavalle astelemisesta sellaisen valmentajan ohjeistamana joka ohjaa tyttöjään kuin liukuhihnalata pyörittelemään peppujaan porrasvaloihin. Silloin helposti mukaan tulee puolikuntoisuus, kehnot viimeistelyt ennen lavalle menoa, tuen puute sekä se että henkinen kantti on liian kovilla nopean myllerryksen keskellä.
Koska tiedostin ja tiesin tammikuun tapaamisen jälkeen, että selkäosastoani alan parhaimpiin ellei jopa paras Suomalainen valmentaja tuumailee, en halunnut ottaa sisimmässäni riskiä että minun selkäni ei olekaan yhtä hyvä kuin muiden lavalla. Haluan kokea joskus sen tunteen, että kun lavalla pyörähdän, on joka kulmani sen näköinen että yleisössä loksahtaa monttu auki! :D
Ensimmäiset kisat ovat varmasti todella tärkeät, ja perfektionistin vikaa kun omaan, haluan ilman muuta niissä myös menestyä.
Asia, jota olen tässä taipaleeni varrella tammikuusta 2013 asti miettinyt on se, kuinka paljon valmentaja ja tämä fitness touhu on muuttanut minua ihmisenä. Eilen tein ilolla vatsalihasliikkeitä salilla klo 23:20, ainoana typpinä siellä reenatessa. Hymy vain nous kasvoille kun mietin kuinka paljon olenkaan ihmisenä muuttunut siinä suhteessa, että en enää arvosta lainkaan alkoholin nauttimista viikonloppuisin. Paljon parempi fiilis tulee siitä, että pitää itsensä kunnossa kuin siitä että imaisee hörpyn tuopin nurkasta. Rahan, ajan, ja terveuden hukkaamista sanon minä. No, en mäkään nyt mikään täydellinen salipirkko oo. Osaan myös höllätä ja ehkä siemasta yhden-pari kesäsiideriä, mutta tällä hetkellä fiilis huokuu itsevarmuutta oman fyysisen ja henkisen kehittymisen kannalta reeneissä. Mulla on jo suunnitelmia ensi vuodelle, mutta niistä en kellekään laula. ;) Haluan että ihmiset lopettais sen kun he näkevät mut ja ekojen minuuttien aikana kysyvät "koskas sinne lavalle meetkään?" En tiedä itsekään, sitten kun olen kaikin puoli ehjä ihminen siihen hommaan. Se ei ole elämän tarkoitus, ja jos ihmisiä ei muuta asiat minussa kiinnosta painukoot kauemmas, kiitos!
Tämän aamun paino näytti 59.5 kg. Eilen tankkailin melkoisesti päivän. Valmistauduin tulevaan 3 kk:n koitokseen. Huomenna alan tiputella hiilareita ja jättäydyn tankkauspäivistä ainakin useammaksi viikoksi pois. Dieettailen sellaiset rapeat 3 kk kesäkuntoon 2014 :)
Ja mikä parasta, tiedän että siihen pystyn. Nyt paremmin kuin koskaan, sillä kuin kivi olisi vierähtänyt hartioiltani kun itselleni myönsin, että 2014 syksy ei ole vielä se Katjan näytön paikka. Sarjatulokset ovat rapisseet kuluneella viikolla salilla. Aivan tätä asiaa ihmetellen katson reenivihkoani, mitä on tapahtunut? Voiko henkinen helpoitus heijastua heti salituloksiinkin, pakko se on uskoa :)
Edelleen jatketaan matkaa kohti unelmaa Sportlifen laadukkailla lisäravinteilla ja Gurun sanat takaraivossani tuntuen. Minulla on kuulemma ollut kokoajan oikeanlainen tekemisen meininki ja kehitys on siksi ollut oikein hyvää ja Matin mielestä tulee jatkumaankin varmasti tästä eteenpäin. Ei monelle naiselle alan parhaimpiin kuuluva mies sano että pakaroista ois moni nainen kateellinen. Heh!
Kiitos Matti mahtavasta reippaasti vuodesta ja tavastasi kohdata ihminen kokonaisuutena, omana itsenään. Lukuisista tsempeistä, haleista ja innosta sekä positiivisesta ja terveestä asenteesta kuntoilua kohtaan :) !! Toivon mukaan taipaleemme tulee jatkumaan tulevaisuudessakin.
Aurinkoista kevättä kaikille ja tervettä asennetta urheilun pariin!
Joukkoon pari, ei taaskaan niin laadukasta kuvaa lauantai illan reenistä.
Haleja toivotellen!
torstai 23. tammikuuta 2014
Dodiin!
Juuri mitään maan mullistavaa ei ole sattunut edellisen postauksen jälkeen. Fiilis hyvä kohti kevättä, on pieni kutina että kesästä 2014 kin tulee olemaan melko makee. Koko talvi ollut niin kummallisia kelejäkin kun on ollut niin leutoa että toivottavasti lämpöä ja ennenkaikkea aurinkoa riittää paaaaljon keväälle ja kesällekin. Tulispa oikein helteinen kesä, mä oon niin heinä- ja elokuunlapsi kuin kukaan vaan voi olla. Kesä vois olla mun puolesta aina! Mut yritetään nyt ekaksi kasvaa niin henkisesti kuin fyysisestikin tässä taipaleella kohti tulevaa syksyä.
Olin pari viikkoa sitten Tampereella jällleen. Lenkkeillessäni nurtsin vihertäessä ja tihkusadetta teetellessä piti oikein pysähtyä kadun varteen ja nappasta alla oleva kuva mainostaulusta :)
Mukaan lisäravinteisiin on tullut lisää C vitskua sekä E vitamiinia. Treenin aikaista juomaa on tehostettu optimaaliselle tasolle. Myös EAA han oon tutustunut ja tuntuu toimivan.
Jännä oli kyllä huomata että kun unohdin latarit ja palautusjuomat kotiin vahingossa tuona vkonloppuna kun olin Tampereella Fressillä reenailemassa, tuntui että se polte reenin aikana jollain lailla sattui negatiivisesti. Tuntui esim prässiä tehtäessä siltä että jalat meni nopeaan maitohapoille. Sitten hakkasin sekä nyrkillä että jalallani ko. salin palautusjuoma-automaattia kun se vei mun ja äidin viimeiset kolikot sisäänsä ilman tuliaisia luukusta. Äiti nauraa ihan vääränä kun mun hymy kääntyi alaspäin kun en saanut sitä juomaa ulos. Pientä pohjalaista raivoa kehiin, ei auttanut kumminkaan. Yksi ainukainen vaihtoehto joka kyseisestä kylmäkaappiautomaatista olisi mulle käynyt ja sekin jäi saamatta :/ ! Ketutti. Äidin luona maitoa paljon naamaan... Seuraavana päivänä menin vielä tekemään toisen reenin ja siellä olikin asiakaspalvelija joka ystävällisesti antoi mulle kaksi palautusjuomaa hyvitykseksi !
Oon tosi paljon tykännyt käydä myös Seinäjoen Fressillä, vaikkakin pidin myös Maxiumista. Fressillä on mukavan monipuoliset laitteet ja avarat, hyvät tilat. Lisäksi peilisali on plussaa, sellaisiin kun ei oo voimailusalilla tottunut. Oon huono ottamaan mitään kuvia, mutta pakko pari otosta napata tältä taipaleelta. Melkein pitäis olla joku valokuvaaja, mutta menköön nuo omat kehnot otokset nyt alkuun.
Pakko vielä kertoa mun unestani edellisyönä. Siinä naapurin nainen tarjosi mulle sopimusta näyttäen takapihallamme suurta karkkikulhoa joka sisälsi tuoreita NYRKINKOKOISIA englanninlakuja (suosikkejani :p ) "Meiltä jäi nää jäljelle kun bileet loppui. Sovitaanko että aina jos meiltä jää jotain hyvää ylitte ja jos sitävastoin teiltä jää jotain niin tehdään aina näin vuorotellen? " Hah! Heräsin kuola poskeltani. Edellispäivänä oli tehnyt pitkästä aikaa aivan törkeesti mieli irtareita.
Ja tuosta mun pitikin kans avautua. Siis siitä että viime viikon on yllättäen ollut nälkä välillä. En sitten tiiä johtuisko siitä että parina päivänä ruokavälit iltatuureissa venähtäneet turhan pitkiksi :/
Lisäksi tankkauspäivien jälkeinen ilta ja sitä seuraava päivä on alkanut pieni pullahiiri muistuttamaan takaraivostaan että "täällä mä vielä asustelen.." En oo onneks sortunut, mutta henkisesti se on yllättäen ollut aika lähellä. Meinaan kyllä kovasti pistää hanttiin!
Vuosi takana aikalailla tätä taivalta. Laskeskelin just että oon suurinpiirtein kolmenasatana päivänä punninnut koko vuorokauden evääni. Ollut periksiantamaton, noussut väsymyksestä ja mennyt taas nokka ylhäällä kohti uusia tuulia, motivaatio ja pilke silmäkulmassa. Oon ylpeä itsestäni jo nyt. Ja päivääkään en vaihtaisi pois.
Käytiin viikko sitten kaverini Sofian kanssa kuuntelemassa Vaasan yliopistolla kahden tunnin luentopaketti Jutan ja Bullin vetämänä. Pääasiassa Jutta jutteli henkisestä kasvusta ja hyvinvoinnista sekä motivaatioasioista. Oli ajatuksia herättävä luento, kaikki asiat lähtee kuitenkin siitä että on sinut itsensä sekä oman päänsä kanssa. Jäi mieleen mm se kun Jutta sanoi että "vieroittaessasi itseäsi esim saunasiideristä laita siideri jääkaapista pöydälle, laske hitaasti kymmeneen ja jos vielä tekee mieli niin vedä ykkösellä alas. Seuraavalla kerralla, laske pidempään. Tee näitä asioita niin kauan kuin sinulla loppuviimeksi on tahdonvoimaa olla se siideri juomatta."
Itse mietin automaattisesti aina samaa asiaa jos tekee mieli jotain hyvää ottaa suuhunsa.
Kysy itseltäsi: Mitä hyvää saat henkisesti siitä, että syöt esimerkiksi kyseisen suklaan? Hetken aistimuksen joka muuttuu pettymyksen tunteeseen. Se suklaa ei sua kanna pitkälle henkisesti. Pidemmälle vie se kun muut vetävät ne suklaat ja itse pysyt vahvana, kyse on siitä että et varsinaisesti TARVITSE suklaata. Pian jo huomaat että on helpompaa kieltäytyä hyvästä. Pian teet sen automaattisesti että kieltäydyt, sen kummempia miettimättä ja se on hienoa se.
Jutta puhui painonpudotuksesta ihmismieleen. "Aseta konkreettisia tavoitteita, tee tavoitteista realistisia mutta tarpeeksi haastavia sinulle. Älä haaveile vaan tee tavoitteita. Älä mieti: "Laihdutan" vaan mieti: "Pudotan 3 kg." Jätä negatiiviset ihmiset pois ympäriltäsi, heitä et tarvitse. Ammenna voimavarasi positiivisista ihmisistä, heidän kanssaan on antoisaa viettää aikaa. Mieti lisäksi useina iltoina esimerkiksi nukkumaanmennessäsi 10 eri asiaa lisää jotka tekevät sinut onnelliseksi elämässäsi.
Loppuun vielä Bull Mentulan terveiset lukijoillenikin luennolta:
" Läski sulaa tasaisesti joka puolelta. Vielä ei ole tullut törmättyä yhteenkään ihmiseen joka olisi lihava varustettuna hyvällä sixpackilla. "
Treenatkaa ihmiset monipuolisesti ja iloisin mielin :) !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)