Pienessä kylässä (n.2000 hlöä) kasvaneena nuorena naisena sitä tulee ajatelleeksi millaiset eväät on saanut reppuunsa matkan varrelle vain siitä että on kasvanut ja elänyt nuoruutensa Etelä-Pohjanmaalla, Lehtimäellä. Eilen Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio tempas niin hienon kaaren keihäänheitossa, että miltein oli tippa linssissä. Niin pieni kylä kun Lehtimäki, eikä Ari oo ainoa urheilussa menestynyt, lehtimäellä kasvanut sälli. Nälkä kasvaa vain syödessä, piru viete, mä voisin olla se seuraava menestyjä. Se lehtimäkeläinen fitnessurheilija joka alta kolmikymppisenä tekee itteään tunnetuksi lavalla ;) On se hyvä että on unelmia ja haaveita, ja mukavan usein niillä on tapana toteutuakin.
Pikkupaikkakunnalla kasvaneena on oppinut nöyryyttä ja sitä ettei mitään saa ilmaiseksi. Sen että kavereiden tukena ollaan ja sen että vaikka joskus tuntuikin että muut saattoivat olla tietävinään asiasi paremmin kuin sinä itse, kaikessa tekemisessä löytyi aina yhteishenkenä ja tuettiin toisia ihmisiä. Sieltä sai tosi ystäviä, jotka ovat edelleen säilyneet mukana elämässä. Koulussakin kaikki tiesivät kaiken toisesta ja toisten perheestä, ei se ollut mitään pintaliiton elämää niinkuin joissakin suuremmissa kouluissa.
Kun laitoin yläasteella rastat, kaverit juoksi pellon poikki mua katsomaan. Siksi koska olin ensimmäinen joka niin teki. Kun sain Nokian kännykän, sisarukseni tappelivat kuka oli saanut pelata matopeliä eniten. Kun ajettiin hirvikolari vanhempieni kanssa niin seuraavana aamuna liikunnan ope tuli koulussa halaamaan ja kysyi kuinka mä jaksan. Kun seurustelin jätkän kanssa joka tuli mua kylälle tapaamaan ensimmäistä kertaa nahkahousuissaan, oli mun pakko laittaa kaverilleni viestiä, että jumankauta mua hävettää, tuu nyt kylälle kattomaan, täällä on ala-ikäinen ruman kireissä nahkahousuissa. Siihen päättyi se suhde :D
Pikkupaikakkunnan plussia on moneen lähtöön. Kaupassa oli tili, jolle sai laittaa ylös "isän kirjalle" ilman rahaa tietyllä summalla ruokaa tai jotain naposteltavaa. Tuli harrastettua aikalailla liikuntaa nuorempana, koska lapsille ja nuorille ei ollut paljon mitään illanviettopaikkoja joten aikaa tuli kulutettua ystävien kanssa ratsastellen, hihdellen, luistellen ja lenkillä käyden. Ja ne metsämaisemat ja se tuoksu, niitä ei voittanut mikään. Oppi myös sen, että ihmiset on kaikki samanarvoisia kun näki paljon kehitysvammaisia ympärillä Opiston vuoksi. Kun poikaystäväni yläasteella särki sydämeni, osti isäni minulle suklaalevyn ja sanoi että voin olla päivän pois koulusta kun minuun niin sattuu. Se kertoo opettajalle etten tuu tänään kouluun.
Haluaisin että omatkin lapseni oppisivat tulevaisuudessa asenteen, että kaveria ei jätetä. Sen että on tärkeää käydä mummulassa, koska isovanhemmat rakastavat aidosti. Sen että kotitöitä tekemällä saa jotain mieltä lämmittävää, ei vain siksi koska kaikilta muiltakin sellaista löytyy. Sen, että aikaa voi viettää myös esimerkiksi hevostallilla eikä alkoholia lipitellen joka viikonloppu. Sen, että vaikka mitä tulee elämässä vastaan, sisaruksiin voi luottaa.
Aina kun ajelen Lehtimäelle hiipii mieleeni pieni hymynvirne ajoista ja muistoista joita olen siellä kokenut. Mua naurattaa, kuinka voi olla totta että sama mopoilija tulee vuosi toisensa jälkeen useimmiten samassa kohdassa matkanvarrella vastaan. Kun käyn katsomassa mummua ja pappaa mun tekee joka kerta mieli sanoa että kiitos kun ootte jääneet tänne asumaan ettekä oo muuttaneet kaupungn sykkeeseen, sillä Lehtimäellä on hyvä olla.
perjantai 29. kesäkuuta 2012
torstai 28. kesäkuuta 2012
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Varhainen herätys vapaapäivänä ja päivä aikaa touhuta, vai kuinkas se menikään.
Aamu alkaa sillä kun raotan silmiä ja mietin, et onpas levännyt olotila vaikka laitoin kellon herättämään 8:30 vapaapäivänäni eikä kello oo vieläkään soinut. Noh, en viitti kattoa kännykkää sen tarkemmin koska aina kun niin meen tekemään en jostain syystä saa enää nukutuksi :D Sitten kuulen kun naapurin tenavat juoksee etupihalla ja mietin että täälläpä on pirteää porukkaa heti aamuvarhaiseen. Käännän kylkeä ja nukahdan uudelleen. Taas avaan silmät ja mietin että nyt on tällä likalla niin virkeä olo, vilkaisen kelloa, hemmetti puoli 12! Oli tarkoitus herätä varhain jotta kävisin kerrankin aamupäivällä salilla ja tekisin treenin pitkän kaavan kautta ennenkun meen päivällä kattomaan ystävän kuukauden vanhaa pikkuprinssiä. Toisin kävi, mutta tulipahan otettua pakosta 12 h yöunet ja koko päivän ollut virtaa kuin pienessä pitäjässä!
Se vauva oli ihastuttava. Niinkuin pienet aina on. Mutta tuo pikku ukkeli oli erityisen ihana, koska se oli aivan super kiltti. Jos vähän itketti ja päästi pierua pihalle, niin heti sen jälkeen tuli hymy kasvoille. Mietin kuinka nopeaan vauvat kasvaa, 4 viikkoa ikää eikä toinen enää näytä niinkään vauvamaiselta.
Mietin tekeväni tänään vielä pari jalkaliikettä salilla, mutta toisin kävi. Ei puhettakaan siitä haaveesta, koska aamulla heti tunsin olostani että pakko pitää palauttava päivä tänään jalkatreenistä, sillä eilen tein jalat vielä niin myöhään salilla ja olo oli kuin olisin jäänyt jonkun jyrän alle takareisistäni! Joten tein paljon rintaa, olkapäitä, hieman ojentajia ja habaa. Vatsat sai levätä tän päivän. Huomenna on vapaapäivä salilta ja torstaina sitten taas isolla tsempillä treenaamaan! Salin vaihdos teki todella terää mulle. On hieno homma että löysi sellaisen salin missä oikeesti tulee tehtyä varmaan jokaisella laitteella ja ne laitteet ei oo liian monimutkaisia eikä liian hienoja mun makuun. Tuo paikka on kaikkea muuta kuin yksi aiemmista saleista johon oon käynyt tutustumassa. Siellä salilla josta EN pitänyt kuljettiin jonkun ihme muistitikun tapaisen härpäkkeen kanssa hienoilta laitteilta toisille, vapaat painot loppui 10 kiloon ja vastaus salinpitäjältä oli kun kysyin kuinka hän ajattelee minun kehittyvän kun teen miltein kaikki vapaiden painojen sarjat yli 10 kg:lla oli: "Kokeile Kinesis naruja, ne vasta tehokkaita onkin." Justiinsa joo :D Nyt ympärillä on porukkaa joista näkee et niillä on intohimo treenaamiseen eikä vain kuljeksita ympäriinsä kattellen nokanvartta pitkin täydessä tällingissä. On varmaan helppoa arvata. Suurin osa salilla kävijöistä on miehiä. Oon niin tyytyväinen että oon säilyttänyt hyvän tahdin treeneissä vaikkakin on tullut kunnon kesä, viime kesänä kun ei salilla pyöriminen jostain syystä niin napannut.
Ei muutakuin rahkat naamaan ja jos käpertyis sänkyyn lukien koukuttavaa kirjaa Tie tuolle puolen. Lainasin sen hetki sitten kirjastosta kun eräs minulle rakas ihminen oli miltein taivaanportilla ja halusin lukea ihmisten kuolemanrajakokemuksista, jotta ymmärtäisin paremmin tuon ihmisen ajatusmaailmaa sen jälkeen kun hän oli kuoleman kanssa kasvokkain. Viimeinen lukemani kirja jonka oon rehellisesti lukenut kannesta kanteen on tainnut olla ala-asteella joku Bertin päiväkirjoista. Se jo kertoo jotain tuon kirjan kiehtovuudesta ;) Lisäksi kirjasta olen saanut uutta ajattelutapaa työhöni sairaanhoitajana. Minusta tuntuu etten enää itsekään pelkää kuolemaa. Huh, menipäs syvälliseksi!
Toivottavasti tämä viikko tois mukanaan yhtä lailla aurinkoa kuin viime viikko!
Se vauva oli ihastuttava. Niinkuin pienet aina on. Mutta tuo pikku ukkeli oli erityisen ihana, koska se oli aivan super kiltti. Jos vähän itketti ja päästi pierua pihalle, niin heti sen jälkeen tuli hymy kasvoille. Mietin kuinka nopeaan vauvat kasvaa, 4 viikkoa ikää eikä toinen enää näytä niinkään vauvamaiselta.
Mietin tekeväni tänään vielä pari jalkaliikettä salilla, mutta toisin kävi. Ei puhettakaan siitä haaveesta, koska aamulla heti tunsin olostani että pakko pitää palauttava päivä tänään jalkatreenistä, sillä eilen tein jalat vielä niin myöhään salilla ja olo oli kuin olisin jäänyt jonkun jyrän alle takareisistäni! Joten tein paljon rintaa, olkapäitä, hieman ojentajia ja habaa. Vatsat sai levätä tän päivän. Huomenna on vapaapäivä salilta ja torstaina sitten taas isolla tsempillä treenaamaan! Salin vaihdos teki todella terää mulle. On hieno homma että löysi sellaisen salin missä oikeesti tulee tehtyä varmaan jokaisella laitteella ja ne laitteet ei oo liian monimutkaisia eikä liian hienoja mun makuun. Tuo paikka on kaikkea muuta kuin yksi aiemmista saleista johon oon käynyt tutustumassa. Siellä salilla josta EN pitänyt kuljettiin jonkun ihme muistitikun tapaisen härpäkkeen kanssa hienoilta laitteilta toisille, vapaat painot loppui 10 kiloon ja vastaus salinpitäjältä oli kun kysyin kuinka hän ajattelee minun kehittyvän kun teen miltein kaikki vapaiden painojen sarjat yli 10 kg:lla oli: "Kokeile Kinesis naruja, ne vasta tehokkaita onkin." Justiinsa joo :D Nyt ympärillä on porukkaa joista näkee et niillä on intohimo treenaamiseen eikä vain kuljeksita ympäriinsä kattellen nokanvartta pitkin täydessä tällingissä. On varmaan helppoa arvata. Suurin osa salilla kävijöistä on miehiä. Oon niin tyytyväinen että oon säilyttänyt hyvän tahdin treeneissä vaikkakin on tullut kunnon kesä, viime kesänä kun ei salilla pyöriminen jostain syystä niin napannut.
Ei muutakuin rahkat naamaan ja jos käpertyis sänkyyn lukien koukuttavaa kirjaa Tie tuolle puolen. Lainasin sen hetki sitten kirjastosta kun eräs minulle rakas ihminen oli miltein taivaanportilla ja halusin lukea ihmisten kuolemanrajakokemuksista, jotta ymmärtäisin paremmin tuon ihmisen ajatusmaailmaa sen jälkeen kun hän oli kuoleman kanssa kasvokkain. Viimeinen lukemani kirja jonka oon rehellisesti lukenut kannesta kanteen on tainnut olla ala-asteella joku Bertin päiväkirjoista. Se jo kertoo jotain tuon kirjan kiehtovuudesta ;) Lisäksi kirjasta olen saanut uutta ajattelutapaa työhöni sairaanhoitajana. Minusta tuntuu etten enää itsekään pelkää kuolemaa. Huh, menipäs syvälliseksi!
Toivottavasti tämä viikko tois mukanaan yhtä lailla aurinkoa kuin viime viikko!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)