MITÄ JOS VAIN KÄY NIINKUIN MUILLEKIN?

Pari kuukautta hujahtanut ilman kirjoituksia. Ei ole saanut aikaiseksi, lisäksi pään sisällä ollut aivan riittävästi myllerrystä toviksi aikaa. Nyt alkaa tuntua että löytyy taas mukava tekemisen meininki ja palo treeneihinkin. Tänään mietin tullessani blogisivuille pitkästä aikaa jatkanko enään tänne kirjoittelua. Mua hämää kun en tiedä ketkä näitä sivuja seuraavat, sillä lukijoita tuntuu kumminkin kohtuu mukavasti olevan. Olisi kiva jos laittaisitte kommentteja kehiin, ketkä ovat innostuneita täällä sivuilla kurkkimaan :)

On takana aikamoinen kesä. Oon päättänyt että haaveet on tehty toteutettaviksi, periaatteessa mikään elämässä ei ole mahdotonta jos vain tarpeeksi tekee työtä sen eteen ja omaa paloa joihinkin asioihin. Lisäksi eron myötä, olen huomannut kuinka mahtava ja rikas asia on omata kullanarvoisia sydänystäviä. Kiitos ihan kaikesta Milla, Sofia, äiti, iskä, Niina, Pirita, Päivi, Josku. Oon aina ollut ihminen joka selviää elämän kriiseistä puhumalla ja sitä on tullut tehtyä tärkeiden ihmisten kesken.
Viimeisen vuoden sisällä olen miltein menettänyt pikkusiskoni sekä kummitätini, nähnyt läheltä pikkuveljeni surun hänen parhaan ystävänsä kuoleman jälkeen, pettynyt toviksi itseeni ja terveyteeni. Päättänyt yhdeksän vuoden parisuhteeni. Myynyt asuntoni, ostanut uuden. Siinä sivussa muutto työmaalla ja taottu kovaa tahtia uusissa tiloissa, osin uusien ihmisten keskellä. Lukenut itseni ravintovalmentajaksi. Jaksanut treenata koko vuoden ajatellen, että tekosyitä, niitähän aina riittäisi. Kesä oli hemmetin kuuma ja minä joka rakastan aurinkoa, karsin sen palvomisesta aikalailla tänä vuonna. Jos aina laittaisi treenitauot kelien piikkiin, ei koskaan kehittyisi. Muutoksia, ihania sellaisia, oikeita elämänrikkauksia on tulossa vielä seuraavan kahden vuoden sisällä tietoisesti. Vain taivas on rajana kaikelle, sen olen päättänyt!

Ajatusmaailmani on muuttunut tämän kevään ja kesän aikana kahteen asiaan radikaalisti. Toinen on se, voiko läheisintäkään ihmistä todella tuntea riittävän hyvin. Pystyykö kukaan tuntemaan toista koskaan läpikotaisin? Toinen se, että "kehonrakennusmaailmassa" voi olla helposti liian sinisilmänen ja tehdä asioita pitkään väärin, pienillä muutoksilla taas saada hienoja tuloksia aikaan.

Viikonloppuna käväsin Tampereella valkun luona. Välissä ollut seitsemisen kuukautta taukoa. Jätin Matin päätettäväksi olenko kisasopimuksen vaiko vuosisopimuksen "arvoinen". Kisasopari sieltä pärähti joka tarkoittaisi sitä että mikäli kaikki menee putkeen, vilkahdan syksyllä 2015 SM lavalle.. :) ! Oon niin ylpeä ja onnellinen että olen saanut ilman "valvovaa silmää" tulosta aikaiseksi omapäisesti. Selkä junnaa jälessä, sitä treenataan sen mukaan mitä se kestää. Terveydelläni en ala leikkimään, tarkoitus olisi että koko treenikauden minulle ei tule enään tilannetta, jossa en saa niitä sukkia alaselän säteilevältä kivultani jalkaan. Takareidet ovat kuulemma nyt napanneet lihaa, kädet parantuneet kauttaaltaan sitten tammikuun. Vatsapalikat näkyvissä. Ihan ok!
Mulla vain on se paha tapa että haluan mennä 100% lasissa enkä välttämättä osaa menoani pysäyttää. Se on kaikki tai ei mitään. Ja vaikka menenkin lavalle (toivon mukaan takapakkia ennen syksyä -15 ei tule) ekaa kertaa, olen silti varustettuna asenteella että menen sinne voittamaan. Yhtään en aio tinkiä treeneistä, mikäli terveenä pysyn. Syön kun hevonen about pääsiäiseen saakka, en kitisen dieetillä, sillä sehän on vain ja ainoastaan oma valintani. Aion kasvattaa itsetuntemustani ja ennenkaikkea itsehillintää kun elämän eka kunnon dieetti pärähtää käyntiin. Kiukkuinen saatan joskus kesällä olla, se suotakoon ellei ajatus kisojen lähetessä täysillä aivan kulje (jos se nyt on sitä ikinö tehnytkään :D ) mutta kiukkua en aio läheisiini purkaa. Puran sen huutamalla, juoksemalla tai vastaavaa. Teen tämän listan, jotta kesällä -15 voisin palata kirjoituksiini ja miettiä mikä on tärkeintä tässä kaikessa.
Tiedoksi vielä se, että vaikka Nordic Fitness Expo on ollut haaveenani vuosia, en silti tykkää että koko ajan kysellään koska kisat. Ne tulee mikäli on tullakseen, elämä on liian lyhyt siihen että koko ajan miettisi sitä noin puolta tuntia minkä ehkäpä lavalla saa kokea.
Saatan murtaa jalkani viikko ennen kisaa tai olla sairaalahoidosssa. Saatan kusta koko dieetin heikkojen hermojen vuoksi. Mikään ei ole satavarmaa. Mutta se on, että jos kisat koittavat, en lähde sinne hakemaan vain kokemusta vaan olemaan paras! Asenne ratkaisee, ja uskon että se huokuu myös ulospäin, lajissa kuin lajissa.

Tänään tullessani kaupungilta ja kohdatessani siellä näyn josta tulin surulliseksi ja helvetin pettyneeksi, pysäköin autoni uuden kotini pihaan. Kuskin lasissa sisäpuolella oli tullut kylmää pakoon iso leppäkerttu. Lennätin sen pois vierestäni. Otin selvää, leppäkerttu tuo mukanaan tulevaa onnea sen nähdessään.
Keväällä ennen eroani avasin auton lämmitystolpan josta lennähti pieni lepakko, joka toi mukanaan kasan epäonnea. Olen häätänyt asunnostani mummon haamun joka meinasi jäädä tänne asumaan kanssani.
Olen onnellinen ja vapaa!

Loppuun vielä aforismi, joka kolahti syvälle.


-- Pidä huolta itsestäsi.
Jos se tuntuu väärältä, älä tee sitä.
Sano mitä tarkoitat.
Älä yritä miellyttää ihmisiä.
Luota vaistoihisi.
Älä puhu itsestäsi ikävään sävyyn.
Älä luovu unelmistasi.
Kun tarkoitat ei, sano ei.
Kun tarkoitat kyllä, sano kyllä.
Ole kiltti itsellesi.
Päästä irti siitä, mitä et voi kontrolloida.
Vältä draamaa ja negatiivisuutta. --