LUUKUN TOISELLA PUOLELLA 

Töistäni puhun vain vähän, sillä minua sitoo vaitiolovelvollisuus joka kattaa kaikki hoitotilanteet läpi lopun elämääni. Valmistuessani, pelkäsin kuinka vaitiololovelvollisuusasiat tulevat ammattini aikana koettelemaan. Koska löydän itseni oikeudesta, koska joku hullu saa päähänsä kannella minusta. Enään sitä ei pelkää, sillä jos niin tekisi, ei tätä työtä pystyisi täydessä järjen voimissa tekemään. Ajattelin kirjoitella tekstiini, miltä tuntuu olla hoitaja koko ajan muuttuvassa yhteiskunnassa, jossa ihmiset osaavat vaatia enemmän ja enemmän, toiset ihan syystä, toiset vain siksi että ovat potilaan asemassa. 
Oletko sinä tullut koskaan miettineeksi, että ei ole hoitajan syytä, että sinulle ei aikaa sen päivän päivystykseen pystytä antamaan? Teemme erittäin ammattitaitoista ja vastuullista työtä, meidät on perehdytetty tekemään hoidon arviointia ja jokaikisen puhelun ja asiakaskontaktin aikana kun asiakas aikaa varaa, olemme sen velvollisia tekemään. Ei jotta olisimme uteliaita tai tekisimme kiusaa sinulle, vaan siksi että päivystysaikoja on rajallinen määrä ja ajat tulee antaa niille jotka aikoja todella terveytensä kannalta vaativat akuutisti, niille joiden henki saattaa olla jopa vaarassa ellei hoitoa saman päivän aikana totauteta. Oletko koskaan tullut miettineeksi mitä hoitajat koneella tekevät? Mikseivät he ole mukana hoitotilanteissa ja juttelemassa asiakkaille lähikontaktissa enemmän? Tietokoneet sitovat meitä yhä enemmän ja enemmän, koneiden avulla pidämme lääkärit ajantasalla, pysymme itse ajantasalla potilaskokonaisuuksista, tutustumme jo tehtyihin hoitoihin, jotta osaisimme niitä hoitajan vastaanotoilla jatkaa. Kirjaamme tekemäämme työtä, sillä vain kirjattu työ on tehtyä työtä todellisuudessa. Mitä ei ole kirjattu, ei ole tapahtunutkaan. Emme ole koneella piruuttaimme kansliassa, itse ainakin antaisin mitä vain kun saisin välillä heittää läppärin seinään joka ei taaskaan toimi kuin niin moni käyttäjä on kirjautuneena laboratoriopyyntöjä tekemään tai reseptikeskuksessa. Kun saisin vain sen kynän ja paperia ja saisin olla asiakkaan luona läsnä. Emme voi mitään näille muutoksille, isommat tahot niistä päättävät, emme me hoitajat. ¨
Oletko tullut miettineeksi että ellemme heti ennätä tulla avuksesi ja meitä ei kansliassa näy aulan ollessa miltein tyhjä, saatamme avustaa lääkäriä vuotavan haavan ompelussa sivuhuoneessa, ottaa sydänfilmiä sydäninfarktipotilaalta, lääkitä hänen kipujaan ja samalla soitttaa ambulanssia. Saatamme tyynnytellä sivuhuoneessa sekavaa ja muistamatonta potilasta ja estää hänen lähtöään vastaanotolta että lääkäri ehtisi tulla hänet tutkimaan ja tilanne ei pääsisi pahenemaan entisestään. 
Välillä tarvitsemme itsekin taukoja, myös päivystävä lääkäri tarvitsee ruokataukoja, kusitaukoja ja joskus vain omaa aikaa miettiäkseen koneen äärellä, mikä olisi paras ratkaisu asiakkaan terveyden kannalta. Sillä ellemme tätä tee, ei ajatuksemme juokse ja se saattaisi johtaa jopa kohtalokkaisiin virheisiin työssämme. 
Myös hoitaja tuntee yhtälailla kuin potilas, onnellisuutta, ylpeyttä, katkeruutta, surua, vihaa, epätoivoa, iloa. Emme ole mitään kaatopaikkoja, jotka kestävät millaista palautetta vain. Ennenkuin haukut, mieti hetki miltä tuntuisi vaihtaa hoitajan kamppeet ylle ja tehdä joka päivä työtä kaltaistesi ihmisten kanssa. Heidän parhaaksensa. Mieti onko hoitaja syynä huonoon oloosi henkisesti, ellei hän olisi läsnä, eikö sinulla olisi entistä huonompi olla? 
Joka päivä kohtaan työssäni selviytymistarinoita, sisua ja myös onnenkantamoisia potilastapauksissa. Puhuttelevimpia ovat ne ihmiset jotka eivät luovuta ollessaan vakavasti sairaita, ja tietenkin myös ne jotka ovat jo aikaa sitten luovuttaneet. 
Tänään pistin kipupiikin syöpasairaalle rouvalle, jonka vahvat kotikipulääkkeet eivät enään tänään olleet riittäneet. Tuntemuksiaan hän kuvaili minulle: "Eniten se tuntuu vatsalla, mutta samalla myös varpaat ovat niin arat, että pakko käyttää isoja, pehmeitä kenkiä. Henkseleitä käytän housuissa siksi että housujen tulee olla isot, eivät saa puristaa yhtään vatsaa. Sormet ovat arat ja eilenkin tiputin kaksikin esinettä käsistäni, mikään ei enään tunnu käsissä pysyvän. " En olisi ikinä arvannu tämän olevan tälläistä. En ikinä." Kaikesta huolimatta tämä nainen hymyili minulle pian kipulääkkeen saatuaan, ja kertoi että enään ei paljoa tunnu. Siinä vaiheessa kaikki on suhteellisen hyvin kun ihminen jaksaa pyytää apua. Kun hän sitä ei enään jaksa tai luulee että hänestä ei välitetä, on toivo menetetty ja ilman toivoa, on elämää mahdotonta jatkaa. Sillä toivo on se voima, jota potilaalta ei koskaan saa sammuttaa. Vaikka ihminen mihin uskoisi, on hänellä oikeus uskoa, kukaan ei saa sitä voimaa sammuttaa. Silloin voi tehdä ihmisen elämänhalulle kohtalokkaan virheen. 
Palautetta me hoitajat työstämme otamme mielellämme vastaan. Oli aivan ihana kuulla kun eräs nuorehko naishenkilö sanoi minulle puhelimessa että toivoikin minun vastaavan, puhelun loputtua sanoi että on tarkka asiakaspalvelusta ja minun kanssani kun juttelee, tulee lämmin ja hyvä olo, sellainen että kuunnellaan. 
Jokaisella hoitajallakin on oma elämänsä, ja joskus kun elämä koettelee, on hankalaa sulkea sitä työn ulkopuolelle. Mutta sen me joudumme tekemään, siksi, että voisimme keskittyä sinun ongelmiisi ja terveyteesi. Työmme on nopeatempoista, jatkuvaa kuuntelua ja havainnointia, reaktiovalmiutta uusiin tilanteisiin, sinua varten. Emme halua kuulla sitä, kuinka paljon ajat ovat myöhässä, myöhässä ovat ja siitä kärsimme itsekin. Lääkäriksi emme voi muuttua, mutta parhaamme ennakoivilla toimenpiteillä yritämme jouduttaa hoitosi etenemistä. Emme halua kuulla, kuinka hankalaa oli päästä läpi linjojen, tiedämme sen itsekin, olemmehan koko päivän luurin toisessa päässä olleet ja puhuneet suumme kuivaksi. Sen sijaan voimme ottaa vastaan kiitosta työstämme, jotta taas seuraavana päivänä olisi mukava töihin palata. Voimme kuulla kiitoksen sanan poistuessasi vastaanotoltasi, siksi jotta tietäsimme että aika oli todella tärkeä sinulle. Ja jos joskus haukut tai huorittelet ja ymmärrät kaiken mitä itse suustasi päästät, voit olla varma että niin myös minä teen takaisin sinulle syvällä mielessäni, purren huultani. Kaikkea ei meidänkään tarvitse ottaa vastaan, ja jos huitaiset, teen sinusta rikosilmoituksen. Sillä minäkin olen vain ihminen. 
Ja ellemme olisi kutsumusammatissamme, emme tätä työtä tekisi. Koska sellaiset jyvät erottuvat akanoista jo kouluaikana. Ja pitäkää päättäjät hyvät ne psykologiset testit hoitoalan koulutuksiin ihmisiä valitessanne, sillä tärkein ominaisuus hoitajana on ajatella aivoillaan ja kyetä tuntemaan empatiaa ja aitoa halua auttaa toista. Siinä vaiheessa kun on kyse oikeasti sairaasta ihmisestä, ei asiaan auta pitkä matematiikka, saatika L:n paperit lukiosta. Siinä auttaa se että kykenet asettamaan itsesi toisen asemaan, ja vaikket aina kykenisikään, omaat aitoa iloa auttaa ihmistä tuntemaan jälleen elämän iloa.