PITKÄ SYKSY

Siltä tämä on tuntunut. Eikö syksy lopu ikinä. Koska loskan ja paskan sataminen loppuu ja koska tämä väsy antaa periksi. Siinäpä perinpohjaiset ajatukset parin viikon fiiliksistä. Yleensä ottaen olen pitänyt itseäni positiivisena ihmisenä mutta pakko myöntää, nyt on meikäläiselle kyllä jaettu sangen paskat kortit kun miettii syksyä vuosimallia 2013. Kuraa on tullut joka suunnalta kaatamalla niskaan. Henkinen puoli on ollut kovilla perhepiirin tragedioiden vuoksi, mutta eteenpäin mennään koko kööri ja varmasti entistä vahvempina. Niitä asioita en halua tänne tarkemmin eritellä, riittää että on pysynyt järjissään kaiken keskellä ja rakkaimmille ihmisille kyseisistä asioista on pystynyt puhumaan ja niitä läpikäymään. 

Pari viikkoa sitten mietin miksi koko ajan väsyttää. Kunnes vihdoin myönsin itselleni. Jotkin asiat vain ovat rankkoja ja ei ole väärin myöntää että pää ei aina pysy kaikenmaailman menoissa mukana. Silti ei saisi koskaan unohtaa sitä mikä oikeasti on ja mitä asioita elämässä arvostaa ja pitäisi kaiken hullun myllyn keskellä osata pitää kiinni unelmistaan ja tavoitella niitä määrätietoisesti. Ensin luulin että olen fyysisesti kovista reeneistä väsynyt. Kunnen tajusin että olen ollut henkisesti niin poikki että aivosoluni eivät jaksaneet keskittyä reenaamiseen. On paljon muutakin tärkeämpää mietittävää.

Reipas viikko sitten se iski tajuntaani. Kaikki ei ole tämän urheilun saralla pelkkää mahtavaa ylämäkeä. Kun paskaa kaatuu niskaan sitä tulee olan takaa ja ne murheet on vain selätettävä. Onneksi minulla on maailman ihanin valmentaja, joka ymmärtää ajatukseni ja tukee tilanteessa kuin tilanteessa. Kuvitelkaa. Vaikka sanoin hänelle että haluan heittää ruokavaaàn seinään ja ei voisi vähempää napata treenata ja ajatuskin reeneistä ahdistaa, tsemppaa hän minua toteamalla. Nyt pidät viikon pakkolepoa reeneistä ja syöt terveellisesti, mitään kuitenkaan punnitsematta. Jos vielä ahdistaa, pidä toinenkin viikko. 

Ahdistus alkaa laantumaan ja tänään menin tekemään uudelle salilleni ekan reenin 1,5 viikkoon, vuorossa oli selkä ja vatsat. Ja olen ollut sen jälkeen tarmoa täynnä. Kappas kun ei ole väsyttänyt yhtään ja ajatuskin tuntuu paremmin juoksevan. Liikunta. Sitä joko vihaa tai rakastaa. Välillä ei kylläkään pysty valitettavasti erottamaan kumpi tunne on päällimmäisenä mielessä. Jos siltä tuntuu, onkin kullanarvoista omata yhtä ihana valkku kun meikäläisellä on. Ihminen joka kaikesta huolimatta sanoo sinulle: Elämästä pitää nauttia. Tärkeintä on oma halusi ja se mistä sinä saat nautintoa, ei tuttavien tai ympärillä elävien ihmisten odotukset. Hän myös lupasi tukea minua minkä päätöksen sitten ikinä kisojen suhteen teenkin. 

Olen puntaroinut henkisen kuorman käydessä hieman turhan suureksi sitä, mitä tällä kisahaaveella todella haluan todistaa. Ja tullut siihen ajatukseen että en halua todistella muille yhtikäs mitään. Ihan sama kuinka moni tietää että fitness on mun juttu. Aina vaan tuntuis paremmalta että niinkään moni ei siitä tietäisi. Tämä on mun unelmani ja sydämessäni haluan olla ykkönen siellä lavalla ja haluan näyttää itselleni miten mahtavaa työntekoon urheilun saralla pystyn. Kuinka mihin vain pystyy kun on vahva ja uskoo itseensä. Sen vuoksi tähtäimeni pysyy edelleen kohti SM lavaa. Ei jotta näyttäisin hyvältä ja saisin mahdollisesti fanejakin. Ei siksi, vaan siksi että joskus voin muistella kuinka vahva ja kova tyyppi olinkaan kun antauduin elämässäni jollekin asialle 110 prossaa lasissa. 

Viimeset pari viikkoa on ollut henkisen kasvun paikkaa. Oon katsonut itseäni peilistä ja kysynyt miltein päivittäin onko musta tähän. Mitä jos tuun kisoissa viimeiseksi tai viimeistelyt ei onnistu. Kaikki vaan nauraa mut pihalle lavalta ja lehdet kirjoittaa paskaa ja haukkuu. Onnistunko ikinä tavoitteessani vain vajaan kahden vuoden kovalla treenillä kun monikin alan huipuista on treenannut vuosia kyseistä lajia. Aivan sama. Satalasissa mennään, tuli eteen mitä tuli. Mikä ei hieman elämässä pelota, ei varmisti myös opetakaan.

Poliklinikalla oli yksi mummo, 91 v hoidettavana kämmenen alueen palkeenkieli haavan vuoksi. Oli ottanut hoivakodissa vähän lähtöä rollaattorilla ja kaatunut sillä kumoon lyöden oikean kämmenensä rollaattorin nupin reunaan. Lääkäriä siinä odoteltiin paikalle ja mummeli tyytyväisenä makoili pedillä haavan putsauksen ja puuduttelun jälkeen. Siitä haavasta tuli kaunis, vain kuusi kappaletta tikkejä. Vanhan mummon iho oli kuin silkkipaperia, hentoista ja niin paljon elämää nähnyttä. Kun lääkäri kertoi ompelun olevan valmis virnisti mummo ja oli hetken hiljaa. Sitten tokaisten: "Kaikkea pitää joskus kokeilla". Räjähdimme kaikki kolme nauruun. 
En ihmettele miksi tuo mummo oli niin hienosti edelleen kiinni elämässä.
Kuinka mahtava asenne elämään, tuolla pärjää pitkälle. Musta tuli sen fani.

Halauksia Milla, äiti, iskä, Ossi, Miska !
Iso hali myös Sami, Sofia ja Mari!

 Kerrankin kuva perussetistäni eikä pelkästään tankkauspäivän eväistä, kielen mennessään vievää ruokaa: kanakastiketta uncle bensissä sekä kookosöljyssä plus Basmati ja Jasmin riisiä

Valmistautumista meikkauskurssille

SIIRTO PÄÄN SISÄLLÄKIN TALVIAIKAAN

Heippa vain. Oikeastaan ihmeellisempiä ei elämään kuulu. Töitä tullut paiskittua viime viikot ihan mukavalla tahdilla ja sitä yrittää taistella kaamosväsymystä vastaan keksimällä kaikkea muuta kuin katselua pihalle tuonne pimeyteen jota sitähän tulee riiiiiitttäämäään. Syksy on ihan mukavaa aikaa lenkkeilyn kannalta mutta onneksi se ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika vuodesta. Paljon mukavempaa ois kun ei tarttis pestä päivittäin koirien tassuja suihkussa, kantaa rapaa sisälle ja taas vähän moppailla.

Asunto on kyllä pysynyt viime viikot suhteellisen siistinä, sillä meillä jyllää asuntoesittelyt joista ehkä kerron lisää sitten tuonnempana mikäli jotain kertomisen arvoista tulee vastaan. Tehokasta sillain ettei tartte juurikaan joulusiivoja murehtia kun ei itseasiassa edes tiedä varmaksi missä joulunsa tulee viettämään, heh.

Tämän blogini kuviksi valitsin kuvan meidän narttukoiran yhdestä pennusta joka tunki syliini kahdeksan viikkoisena katsoen minua: ota minut! Lisäksi kuva Pokasta joka matkusti maminsa kanssa Tampereelle viime viikonloppuna ja oli tosi reipas poika. Kuva eväistäni taas yhtenä niistä lukuisista tankkauspäivistä sekä vähän valmisteluja asuntonäyttöä varten. Viimeisenä muttei vähäisempänä otos uudesta Sportlifen tiimipaidasta jotka meille tiimiläisille viikonloppuna tapaamisessa Tampereelle jaettiin. On kyllä käytännöllinen treeneissä ja hieno muutenkin. Niin hieno oli etten malttanut sitä laittaa pyykinpesukoneeseen Tampereen matkan jälkeen vaan heti päälle salille. Ja tulokset tästä näettekin sitten kuvasta,heh.
Paidan edessä lukee Sportlife ja takana You Do The Rest. Näinhän se menee. Kunnon lisäravinteita ilman ei tule kehitystä mutta myöskään ilman kunnon henkilökohtaista panostusta ja työtä ei voi urheilussa kehittyä.

Tänään huomioni aamusta kiinnittyi Iltasanomien tekemään taulukkoon ammattien keskimääräisistä palkoista joita Suomessa maksellaan. Kertokaa mulle kelle sairaanhoitajalle jää 3001 e palkkaa kuussa! I wanna know :D Ei oo soitellut.... Muutenkin aina huvittaa nuo palkkavertailut kun niihin otetaan tyyliin ihmisten maksimilisät huomioon millä alalla vain työskenteleekin. Jos tienaisin sh:na tuollaisen summan hyppisin joka kuukausi ilosta. "Sairaanhoitajat tekevät työtään hyvin keskimääräisellä palkalla mitä Suomessa maksetaan" Kissan kikkelit sanon mä!
Mutta onneksi tähänkin viikkoon on mahtunut lukuisia ihania ihmisiä asiakkaina joilta oppii elämän viisauksia ja joille ehkä voi joskus myös jonkun viisauden kertoa :) Sillä sitä työssään jaksaa kun ottaa vain oikean asenteen peliin.

Niin, viikonloppu tosin vierähti Tampereella siskon, veljien ja äidin luona. Valmentajaa kävin katsastamassa perjantaina ja positiivista palautetta tuli. Lyötiin lukkoon kisasuunnitelmat ens syksyksi SM Bodyfitness lavalle. WAU. Luultavasti toukokuun alkupuolella alkaa sitten dieettailut. En malta odottaa!! Mahtavaa saada olla juuri kesä dieetillä. Kesällä mulla ei muutenkaan ikinä oikein ole ruokahaluja ja odotan jo niitä aamuaerobisia hullunkiilto silmissä kun saa painua pihalle tyhjentämään höyryt ennen töihin lähtöä ja valita kummanko koiran uniltaan pakottaa mukaan ;) Puhumattakaan siitä kun aikanaan huomaa kropan kiristymistä ja sen kun lihakset hiipivät esiin. Mahtavaa aikaa varmasti.
Tiimitapaaminen tuli hieman puskista kun en tiedonkulun vuoksi ollut ollut asiasta tietoinen. Mutta onneksi pääsin osallistumaan tapaamiseen lauantaina hotellilla. Mahtavan inspiroivaa porukkaa meidän tiimissä ja Suomen huippuja kehonrakentajia sekä fitnesskisailijoita meissä riittää :) 

Pian painun Makuuniin ja mennään kullan kanssa katsomaan Jackassin uusin leffa teatteriin.
Pako tylsästä syksystä alkakoon.

Elämässä ei muutenkaan kannattais niin paljoa valitella turhista vaan ois aina muistettava, että se asia jonka olet saavuttanut on joskus ollut yksi niistä asioista joista olet unelmoinut !